Rosoinen roolipelitimantti Tšekinmaalta

Pienen tšekkiläisen Warhorse Studiosin Kingdom Come: Deliverancea ei ole juurikaan hehkutettu suurten pelimedioiden palstoilla, mutta internetin syövereissä kuhisi koko sen kehityskaaren ajan. Yli 35 tuhatta Kickstarter-tukijaa sekä reilut 1,2 miljoonaa kerättyä euroa kertovat, että realismiin pyrkivälle roolipelille oli tilausta. Dungeons no dragons -iskulauseen taakse kätkeytyy kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä ankea keskiaikasimulaattori.

Sigismundin ryöstöreissu

Tarinan alkuasetelma on repäisty aika lailla suoraan historiankirjoista 1400-luvun kieppeiltä. Keisari Kaarle IV kuolee ja hänen poikansa Wenzel IV perii kruunun. Naiivi perijä on jotakuinkin isänsä vastakohta, ja pian Böömin kuningaskunta on vain varjo entisestään. Tuore kunkku keskittyy vuosikausia lähinnä vain turmiolliseen elämäntapaansa, eikä hoida valtiollisia velvoitteitaan. Aatelisto ilmaisee turhautumisensa hallitsijaansa, jolloin Unkarin kuningas – Wenzelin velipuoli Sigismund – tarttuu tilanteeseen ja kidnappaa velipuolensa. Kun velikulta on poissa tieltä, alkaa Sigismund ryövätä Böömin rikkauksia ja aiheuttamaan kaaosta väestön keskuudessa.

Nuoren Henryn elämä mullistuu sortajan armeijan hyökätessä hänen kotikyläänsä. Sepänpojalla ei ole enää kotia, perhettä tai juuri mitään muuta kuin vaatteet päällään. Kosto mielessään Henry päätyy taistelemaan paremman huomisen puolesta alkavan vastarinnan puolella.

Vaikka Deliverance pyrkii realistiseen näkemykseen, on siinä mukana myös fiktiota sekä kevyempiä pelillisiä elementtejä. Aivan pilkuntarkasta keskiaikasimulaattorista voimme edelleen vain haaveksia. Tarkkuutta on mukana kuitenkin sen verran, että esimerkiksi pelialue on mallinnettu oikeaa maailmaa mukaillen ja kehitystyön tueksi palkattiin historioitsija, jonka tehtävänä oli avustaa mahdollisimman autenttisen ajankuvan saavuttamisessa.

Moni saattaa luovuttaa jo erittäin hidastempoisen ja tiedontäyteisen alun aikana – ennen kuin homma ehtii oikeastaan edes käynnistyä. Ratkaisu toimii kuitenkin erinomaisesti, eikä useamman tunnin hyppely välivideoiden ja hetkittäisen pelaamisen välillä haittaa. Kerrankin pelaajalle annetaan tarpeeksi aikaa sulatella juuri oppimaansa ennen kuin heitetään yksin suureen maailmaan.

Kun nuorimies päästetään viimein touhuamaan itsekseen, olo on kuin kevätlaitumelle päässeellä lehmällä. Eikä opettelu tietysti pääty vielä silloinkaan, vaan uusia asioita osuu eteen vielä kymmenien tuntien jälkeenkin, mikä on nykypeleissä erittäin harvinaista. Kingdom Come paranee mitä pidemmälle sitä pelaa.

Kerrataan säännöt

Avoimessa maailmassa riittää tekemistä, mutta ensin täytyy opetella säännöt. Sellaiset perusasiat, kuten nukkuminen ja syöminen ovat tuttuja lähinnä vain selviytymisgenrestä. Monet muissa roolipeleissä pätevät lainalaisuudet kannattaakin unohtaa heti lähtömetreillä. Työläämmät mekaniikat nimittäin pakottavat pelaajan ajattelemaan ennen toimimista, eivätkä asiat tapahdu vain nappia painamalla. Esimerkiksi tiirikointi vaatii molempien käsien tarkkaa yhteistoimintaa, eikä siitä meinaa tulla alkuun mitään. Viiden ilmansuunnan systeemi puolestaan tekee taistelusta realistisen kömpelöä ja hutilointi kostautuu välittömästi. Taskuvarkauksissakin on aitoa kiireen tunnetta, ja samoin jopa yksinkertaisen juoman valmistus saa verenpaineen kohoamaan. Lähestymistapa on siinä mielessä realistinen, että Henry on vain maallikko, eikä tietenkään osaa taistella tai tiirikoida saatikka lukea ennen kuin opettelee. Harjoitus tekee mestarin.

Pikamatkustus pisteestä toiseen on omanlaisensa kilpailijoihin verrattuna. Liikkuminen ei tapahdu teleporttaamalla, vaan Henryn matkaa seurataan karttaruudulla ja matkaajaan pätevät samat lait kuin normaalisti liikkuessakin. Väsymys siis kasvaa, rosvot voivat yllättää ja nälkäkin saattaa iskeä.

Edes vapaa tallennus ei tapahdu perinteisesti, vaan sitä varten on otettava huikka saviour schnappsia, jota täytyy ensin joko ostaa tai valmistaa itse. Liiasta naukkailusta rangaistaan tietenkin alkoholismilla. Muuten tilanne tallentuu nukkuessa, kylpylöissä sekä tietyissä vaiheissa tehtäviä. Vaarantunne on ainutlaatuinen, kun taskut pullistelevat arvoesineitä, rosmot jahtaavat ja lähimpään kylään on vielä reilusti matkaa.

Runsaasti runsautta

Sana yltäkylläisyys on omiaan kuvaamaan sisällön laajuutta. Ruudulle ilmestyvät lukuisat infotaulut helpottavat keskiaikaiseen yhteiskuntaan sulautumista. Tärpit kertovat kohdatuista asioista sekä ilmiöistä ja nappia painamalla aukeaa laajempi tietopankki, joka pitää kootusti sisällään kaiken Kingdom Comeen liittyvän. Mikäli vaikkapa tiirikointi on päässyt unohtumaan, voi ohjeet käydä kätevästi tarkastamassa. Toimintojen lisäksi tietopankki tarjoaa kattavan historiapaketin keskiaikaisesta maailmasta. Seikkailun ohessa voi tutustua muun muassa aikakauden paaveihin tai hiilenpolttoon.

Tarjolla on runsaasti erilaisia varusteita sekä aseita, jotka eivät eroa vain kosmeettisesti. Aseilla on kolme pääominaisuutta: pisto, viilto sekä iskuvoima. Miekalla pistää ja viiltää paremmin, kun taas sotanuija luottaa voimaan. Aseille on omat käyttötarkoituksensa, sillä ritaria raskaassa haarniskassa on vaikea saada kukistettua pelkällä miekalla muuten kuin osumalla suojien heikkoihin kohtiin. Silloin tarvitaan kunnon iskua nuijalla päähän.

Päälle on puettavissa kaikkiaan neljä kerrosta vaatetta ja suojia, mikä tarjoaa hurjan määrän erilaisia pukeutumisvaihtoehtoja. Varusteiden laatu, kunto, likaisuus, paino sekä materiaali täytyy ottaa huomioon eri tilanteissa. Taistelussa on parasta olla mahdollisimman suojaavat ja käytännölliset kamat, kun taas kaupungilla kannattaa panostaa ulkonäköön. Epäilyttävän näköinen kaveri saattaa joutua satunnaisen tarkastuksen uhriksi, mikä voi johtaa ongelmiin, mikäli taskuissa onkin vaikkapa varastettu pirtupullo. Nyrkkissääntönä on hyvä muistaa, että mitä charmikkaampi Henry on, sitä helpommaksi esimerkiksi keskustelut ja kaupankäynti käyvät. Pelkät hienot vaatteet eivät tietenkään riitä, vaan rätit täytyy pitää myös puhtaana. Likainen ja verinen ulkonäkö aiheuttaa suorastaan kuvotusta kanssaeläjissä. Onneksi tarjolla on suuria sammioita pikapesua varten sekä kylpylöitä, joissa pestään mies vaatteineen ja haavoineen.

Sitä saa mitä tilaa

Warhorse Studios on onnistunut luomaan kiinnostavan ja monipuolisen hahmonkehityksen, joka tukee hyvin erilaisia pelityylejä. Perustaidot kehittyvät käytössä, ja tietyin väliajoin saa valita erikoiskykyjä, jotka helpottavat elämää huomattavasti. Kekseliäät ja hauskatkin kyvyt tanssivat realismin rajamailla, mutta yli-ihmistä Henrystä ei niidenkään avulla saa. Pelaajan täytyy edelleen hikoilla ja käyttää aivojaan, vaikka homma helpottuukin tuntien karttuessa.

Erilaiset pelityylit eivät ole vain makuasioita, vaan maailma reagoi päähahmon toimiin. Rauhallinen ja kohtelias käytös heijastuu takaisin ystävällisyytenä, kun taas riitapukarille ollaan huomattavasti tylympiä. Kaupungeissa ja kylissä on omat mainemittarinsa normiväestön, kauppiaiden ja vartijoiden suhtautumiselle. Epätoivoon ei siis kannata vaipua, vaikka yhdestä kaupungista tulisikin äkkilähtö. Pahoja tekojaan voi yrittää hyvittää tekemällä palveluksia, ja saattaapa väki ajan kanssa antaa anteeksi osan törkeyksistä. Oli hienoa huomata ihmisten tervehtivän Henryä iloisesti nimeltä, kun maine kasvoi tarpeeksi hyväksi.

Viihdettä kerrakseen

Tarinallisesti ei ylletä aivan parhaimpaan A-ryhmään, mutta pääjuoni tarjoilee paikoitellen nokkelaa dialogia sekä hauskoja kommelluksia ja tunteiden kirjoa. Eräskin papin kanssa toilailu sai aikaan spontaania naureskelua ja toisesta ääripäästä voisi mainita epäonnistuneen maatilan ryöstön, jonka lopputulos piirtyy verisenä vastikään kovia kokeneen Henryn verkkokalvoille. Harmittavasti joissain juonta kuljettavissa välivideoissa ja keskusteluissa käsiteltävät asiat eivät aina kohtaa pelaajan tekemiä asioita.

Tehtäväkokonaisuudet ovat yleensä moniosaisia ja pitkiä, eikä ”nouda tuo turha esine ja tuo se sitten tänne” -tyyppisiä typeryyksiä juurikaan nähdä. Monet toimeksiannot voi suorittaa monella eri tavalla, eikä välttämättä haittaa vaikka yksi lähestymistapa epäonnistuisi. Mainittakoon, että maailman elävyys vaikuttaa tehtävien tekoon, sillä pelaajaa ei odotella. Sovitusta ajasta myöhästyminen voi pahimmillaan johtaa mission käynnistymiseen ilman Henryä. Näin ollen vältetään Skyrimistäkin tutut typerät tilanteet, joissa tekoälyhahmot odottelevat ikuisuuden sankarin saapumista paikalle.

Runsaan tehtävämäärän ohella itseään voi viihdyttää vaikkapa nyrkkitappeluilla, jousiammuntakisoilla, aarrejahdilla, noppapeleillä tai perinteiseen suomalaiseen tapaan ryyppäämällä. Hienona yksityiskohtana kerrottakoon, että ankaralla juopottelulla on tietysti myös armottomat seuraukset. Juuri tällaiset pienet asiat tekevät Kingdom Comesta todella erityisen kokemuksen.

Rosoinen timantti

Rautainen sisältö ja toimivat mekaniikat tekevät pelaamisesta mukavaa, mutta tekninen puoli jättää toivomisen varaa. Rikas ja elävä maailma imaisee sisäänsä. Asukit nukkuvat, hoitavat aamupesun, syövät aamiaista, käyvät töissä ja saattavat illan tullen piipahtaa tavernassa olusella. Homma toimii pääosin hyvin, mutta silloin tällöin ihmiset jumittavat koko päiväksi pihalle tai käyvät samaa keskustelua yötä päivää. Moinen ei verota pelattavuutta, mutta puuttuvat välivideot, kaatuilut, portaisiin jumittuminen sekä lukuisat muut bugit rasittavat senkin edestä. Eräs tehtävä jumittui sekä alussa että lopussa, eikä ongelma poistunut kuin palaamalla edelliseen tallennukseen. Harvakseltaan automaattisesti toimivan tallennussysteemin kanssa moiset ongelmat aiheuttavat turhautumista.

PC-versio on optimoitu heikosti, mikä ilmenee rankasti heittelevänä ruudunpäivityksenä, vaikkei graafinen ilme ole sieltä parhaasta päästä. Jotkut animaatiot ovat hieman tökeröitä ja Henry nyökyttelee päätään yli-innokkaasti keskusteluiden aikana. Pientä ärsytystä aiheuttavat myös jumittelevat ja toistensa läpi kävelevät hahmot. Paikoitellen ruudulle kuitenkin piirtyy kaunista katseltavaa, jota täydennetään hienolla äänimaailmalla. Linnut visertävät metsässä aamuauringon paistaessa puiden välistä, humalaiset jauhavat skeidaa tuopposen äärellä ja ajan hengen mukainen kaunis musiikki luo eloisaa tunnelmaa.

Kermaa ja sokeria vaiko kenties vaniljakastiketta?

Warhorse Studiosin esikoinen on ongelmistaan huolimatta erittäin hieno teos. Täydellinen Kingdom Come ei missään nimessä ole, mutta se tarjoilee silti ikimuistoisinta ensimmäisen persoonan roolipelailua sitten legendaarisen Morrowindin. Yhtymäkohtia havaitsee muuallakin, sillä Bethesdan eepos oli aikanaan yhtä kunnianhimoinen sekä uraauurtava ja molemmat kärsivät teknisistä ongelmista. On ihailtavaa, että nykypäivän kovilla markkinoilla joku uskaltaa tehdä asiat omalla tavallaan.

Armoton maailma ei sovi kaikille, mutta haasteellista ja realistisempaa kokemusta etsivät viihtyvät Henryn seikkailun parissa paremmin kuin hyvin. Alku on tuskallisen hidas, eivätkä ensimmäiset 5-10 tuntia välttämättä anna oikeaa kuvaa pelistä. Seikkailu vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa, mikäli siitä aikoo nauttia edes kohtuullisesti.

Arvosanan antaminen herättää ristiriitaisia tunteita. Pelaaja minussa haluaisi lätkäistä täydet viisi tähteä loistavan sisällön vuoksi. Arvostelijan ominaisuudessa joudun kuitenkin rokottamaan pari pykälää heikon viimeistelyn vuoksi.

Kingdom Come: Deliverance jakaa mielipiteitä kuin mämmi. Jotkut ahmivat 40 ropposta muutamassa päivässä, kun toiset taas maistavat ja jättävät kesken.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi