Marvel’s Avengers julkistettiin päheän kiusoitteluvideon saattelemana jo vuosia sitten. Kunnianhimoisen, supersankarikohtaloita yhdistelevän rymistelyn peräsimessä hääräilee vieläpä parilla mainiolla Tomb Raiderilla pätemään päässyt Crystal Dynamics. Olisiko tässä vihdoin se peli, jota kaikki Marvel-fanit ovat odotelleet samassa mittakaavassa kuin Suomen euroviisuvoittoa tai Huuhkajien pääsyä arvokisoihin? No voi tuskanparahdus sentään, eipä tietenkään ole.

Jokusen viikon takainen beetatesti teki Marvel’s Avengersille pelkästään hallaa. Kampanjaa ei tuntunut olevan mukana nimeksikään, ja verkkopuolikin jätti kylmänkalsean maun suuhun. Siihen nähden yllätys onkin melkoinen, kun pelaaja usutetaan heti aluksi täysverisen yksinpelikampanjan äärelle – vieläpä sellaisen, joka viihdyttää heikoimmillaankin kohtuullisesti koko reilun kymmentuntisen kestonsa ajan!

Oliko tässä kampanjakin?

Yksinpelin tarina käynnistyy Avengersien hienoudelle pyhitetyn D-Dayn hujakoilta. Ilomielinen juhlahumu vaihtuu kuitenkin vähemmän yllättäen tragediaksi, kun yllättävän synkkä juonekäänne syöksee valtavan määrän siviilejä manan maille. Syylliseksihän on helppo leimata kenetkäs muutkaan, kuin aiemmin sankarin sotisopia ylpeästi kantaneet Hulk, Thor, Captain America, Iron Man ja Black Widow.

Heti alkumetreillä juonen keskiöön kohoavan Kamala Khanin, kavereiden kesken Ms. Marvelin, kasvutarina Avengerseja sokeasti fanittavasta tyttösestä osaksi ongelmissa rypevää supersankariryhmittymää on kerrottu oikein mukaansatempaavasti ja rooleihinsa mainiosti eläytyvien näyttelijöiden kera. Pelaajaa kiinnostaa nähdä, kuinka ympäriinsä erkaantuneen köörin rivit saadaan kuntoon ja miten ihmeessä sankariviisikko haalii takaisin näihin uskonsa menettäneiden ihmisten luottamuksen. Eihän se kampanja mikään PS4:n Spider-Man toki ole, mutta tarjoaa siitä huolimatta yllättävän paljon pätevää viihdettä, jota Crystal Dynamicsin olisi pitänyt ehdottomasti rummuttaa suuremmin fanfaarein jo ennen julkaisua.

Verkkokahinoihin loikatessa matto sitten lipsahtaakin jalkojen alta poikkeuksellisen pahasti. Kampanjan läpäisemisen jälkeen (ja vähän sen aikanakin) pelaaja heitetään Quinjettinsä kyytiin epämääräisen karttapallon äärelle. Täältä sitten pitäisi löytää tähdellistä tekemistä hamaan tulevaisuuteen saakka. Tiedättehän, hauskanpitoa iloisten kaveriporukoiden kesken, haalien samalla arvokkaita resursseja ja aina vain munakkaampaa välineistöä vihollisten kurmottamiseen – Destiny 2 onnistui siinä, miksipä näin jättimäinen lisenssi sitten ei onnistuisi? Valitettavasti nyt käy vain niin, että tässä vaiheessa kaikki menee alamäkeä, vieläpä poikkeuksellisen jyrkkää sellaista.

"Pelit palveluna" – älkää nyt oikeasti viitsikö

Itse tehtävät ovat suunapäänä sinne tänne sinkoilua, jotka toistavat auttamatta itseään heti alusta lähtien: Pidä hallussa tiettyjä epämääräisiä alueita, vääntele vipuja, tuhoa generaattoreita, pelasta siviilejä, teilaa päälle hyökkiviä vihollisjoukkoja. Tämä suhmurointi ei vain herätä missään vaiheessa minkäänlaista mielenkiintoa, sillä enimmäkseen kaikki on nähty jo aiemmin kampanjan aikana, minkä lisäksi päätön toiminta ei rohkaise minkäänlaiseen yhteistyöhön kanssapelaajien kanssa. Käytännössä ei ole mitään merkitystä, riehutko pelikentällä kavereiden vai näiden puolesta mukaan liittyvien tekoälysankareiden kanssa, sillä loppupeleissä tarkoitus on vain hutkia kaikki tuhannen päreiksi ilman taktiikan häivääkään.

Erilaista esineistöä tipahtelee sankareiden selkäreppuun kiitettävä määrä, minkä lisäksi niitä voi haalia tukikohdan myymälöistä. Valitettavasti motivaatio näiden keräämiseen loppuu heti alkuunsa, ja niiden paikoilleen asettelusta ja buustaamisesta tulee nopeasti monotonista pakkopullaa. Kosmeettisia ehostuksia on toki tarjolla roppakaupalla, mutta reilun parinkymmenen tunnin pelaamisen jälkeen näitä oli käytössä yhden käden sormin laskettava määrä per hahmo. Ilmaiseksi rummutettu Challenge Card -sälä ei motivoi grindaamaan tylsiä kenttiä useampaa kertaa puhumattakaan siitä, että niihin sijoittaisi senttiäkään oikeaa valuuttaa. Tiivistettynä siis verkkopuoli ei vain innosta, ei sitten pätkääkään – ja tämähän taas on verkkopelissä aika kriittinen puute.

Spider-Man, valitsen sinut!

Kuuden julkaisussa mukana hääräilevän supersankarin pelimekaniikat on kyllä toteutettu enimmäkseen mallikkaasti. Jokaista trikoosankaria ohjataan päällisin puolin samaa kontrollikaavaa käyttäen, minkä ansiosta mopo ei keuli ojan pohjalle eri hahmojen välillä vaihdellessa. Kuusikosta Thor ja Iron Man osoittautuvat paikoitellen aavistuksen kinkkisiksi ohjata lento-ominaisuuksiensa vuoksi, mutta eiköhän näidenkin hallinta ala luonnistumaan kaikilla ajan kanssa mikäli vain intoa pelata riittää. "Pelit palveluna" -kaavaa noudattaen uusiakin sankareita on pyyhältämässä myöhemmin vielä mukaan kuvioihin, mutta uskallan epäillä ainakin omaa kiinnostuksen astettani enää tuossa vaiheessa – ja onhan se alustojen eriyttämiseen luottava jakelumalli tässä tapauksessa aavistuksen kyseenalainen. Ja koettakaa nyt jumankavita saada se seuranhaku kuntoon, kyllä näin uuden pelin ääreltä tulisi löytyä nopeammin ja ennen kaikkea enemmän innokkaita virtuaalisankareita!

Klonk. Splät! Läpsis, KABOOM!

Teknisellä puolella Marvel’s Avengers selviääkin sitten aavistuksen paremmin, vaikka puhtaita papereita tältäkään osa-alueelta ei ole luvassa. Toiminta on enimmäkseen näyttävää ja asiaan kuuluvan eeppistä, vaikka suurimmat taistelukohtaukset muhkeine efekteineen onnistuvatkin kyykyttämään totaalisesti jopa PS4 Pro -tehomasiinan. Dialogi soljuu hahmojen suupielistä usein aivan totaalisen väärää tahtia, ja hahmomallin latautuminen kesken tehtävän pukua vaihdettaessa saattaa kestää sekuntitolkulla. Pari tietyn sankarin tehtäväketjun missiota jouduin tahkoamaan useampaan otteeseen niiden rekisteröitymiseksi. Äänipuolellakin on havaittavissa tietynlaista laiskuutta, sillä ne Mjolnirin kolme erilaista lusua ”klonk”-ääntä alkavat kyllästyttää nopeasti. Sama homma Kamala Khanin muksiessa vihulaisia valtavilla kämmenillään: pelkkä piskuinen ”pläts” ei oikein onnistu luomaan ehtaa sankarifiilistä. Suoranaisia pelin jäätymisiäkin tapahtui pariin otteeseen, joista kumpainenkin eskaloitui Pleikkarin käyttöjärjestelmäongelmista herjaavaan virheilmoitukseen. Homma kuitenkin alkoi rullata uudelleenkäynnistelyn jälkeen.

Yritys kohtuullinen, tulos raakile

Marvel’s Avengers tekee monia asioita keskiverrosti, mutta samalla aivan liikaa asioita huonosti. Mikäli pelaajat halutaan pitää War Tablen äärellä hamaan tulevaisuuteen, täytyy Crystal Dynamicsin koodareiden tehdä armottoman pitkiä vuoroja sen pakollisen lisäsisällön parissa. Tällaisenaan kokonaisuus jää raakileeksi erityisesti verkkokahinoidensa puolesta – eikä se kampanjakaan taida ihan 60 euron arvoinen kokemus olla.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi