Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

The Orderin pääkolmikko

The Order: 1886

Jos videopelikeskusteluista ei jotain puutu, niin ylireagointia. Harva peli on päässyt tästä herkusta yhtä osalliseksi kuin tuore PS4-yksinoikeus The Order: 1886. Ensin sen grafiikoita ylistettiin maasta taivaisiin, seuraavaksi sen pelattavuus kirottiin alimpaan helvettiin, sitten se lipsahti julkaisuaikataulustaan, joten luonnollisesti sen kehitys oli ajautunut katastrofitilaan, ja viimeisimmäksi sen pystyi pelaamaan läpi kolmessa tunnissa, jos mukaan laskee konsolin käynnistymisajan ja kaupassa käynnin. Tässä vielä yksi yllättävä paljastus: se on videopeli. Ja ihan hyvä sellainen.

... ja keittiön lavuaari

The Order: 1886 on kolmannen persoonan räiskintäseikkailu, jonka sankarina häärää Ritarikuntana tunnetun järjestön kokeneimpiin kuuluva Sir Galahad. Nimi on varmasti tuttu kaikille kuningas Arthurin tarinat kahlanneelle, eikä tämä ole sattumaa; fiktiivisessä Britanniassa toimiva ritarikunta on jatkanut varhaiskeskiajalla Graalin maljaa jahdanneen ryhmittymän perinteitä. Historiaansa kunnioittava järjestö on vuosisatojen saatossa ottanut tavaksi kierrättää alkuperäisen joukkion nimiä.

Camelotin asukkaiden pyhä tehtävä on vuosien varrella muuttunut, ja pelin tapahtuma-aikoihin ritarien pääasiallisena vastuuna on pitää petokantaa aisoissa, eli estää ihmissusien hirmuteot teollistuvassa Lontoossa. Pakkaa sekoittaa myös ihmispeto, öisin varjoisilla kujilla naisia vaaniva viiltäjä-Jack. Pari historiallista henkilöäkin on tarinaan mahdutettu: kahden vapaustaistelun sankari, markiisi Lafayette sekä muun askartelunsa ohessa vaihtovirran kehittänyt Nikola Tesla.

Orderia ei ainakaan voi syyttää kliseisen asetelman kierrätyksestä: viktoriaanisen ajan englannissa ihmissusia jahtaavat pyöreän pöydän ritarit eivät ole ihan joka pelin materiaalia. Vaikka näistä aineksista olisi voinut syntyä kummallinen sekametelisoppa, ovat Ready at Dawnin käsikirjoittajat onnistuneet luomaan koherentin tarinan, jonka keskeltä löytyy nippu hyvin kirjoitettuja ja ihmismäisiä henkilöhahmoja.

On se upea

Orderin visuaalista antia on hehkutettu sen ensimmäisestä paljastuksesta lähtien, mutta kun peli vihdoin lävähtää ruudulle, on jälki silti hengästyttävän komeaa. Yksityiskohdat ovat jopa paikalla seistessä silmiähivelevän kauniita, mutta kun mukaan otetaan valojen ja varjojen liike sekä savun ja tulen sekoitus, voi lopputulosta vain äimistellä. Kasvojen animoinneissa on onnistuttu pääsemään vielä Infamous Second Sonista nytkähdyksen verran pidemmälle. Varjopuolena nopeissa panoroinneissa ja liikkeessä kuva sumenee turhankin paljon, mutta tällä ei ole merkitystä pelattavuuden kannalta.

Negatiivisista ennakkotiedoista huolimatta liikkuminen ja ampuminen ovat enimmäkseen varsin toimivia. Galahad tosin tykkää liimautua lähimpiin seiniin turhankin hanakasti, ja suojaan hakeuduttaessa muuri peittää aina lähes koko kuvaruudun. Luonnollisesti kulman takaa kurkistelemalla ja tähtäämällä pääsee tilanteen tasalle, jos ei piittaa pikku luotikuurosta, joka pöllyttää päätä. Order ei pyri mullistamaan lajityyppiään, mutta ei se sitä taaksepäinkään raahaa.

Äänipuoli on enemmän kuin kunnossa. Kovasti liioittelematta voi väittää ääninäyttelyn olevan hyvin lähellä pelihistorian huippua. Steve West on sir Galahadina kovasti Liam Neesonin kuuloinen, ja sekä hän että Alice Coulthardin esittämä lady Ingraine tekevät vaikuttavaa työtä: liian monia kauhuja nähneiden ritarien uupumus ja kunniantunto tuodaan pelaajan silmille kaikessa karuudessaan. Vain kerran käsikirjoitus nousee paatoksellisuudessaan korniuden puolelle, muuten sanailu on inhimillistä ja uskottavaa.

Risti ja riita

The Order: 1886 sisältää pelkän yksinpelin, jonka pelaa pinnistelemättä läpi reilussa kuudessa tunnissa. Uudelleenpeluuarvoa ei ole leivottu sisään millään tavalla, joten pelaajan huoleksi jää kertakäyttöhuvin arvottaminen. Oma kokemukseni oli hyvin voittopuolinen, sillä vapaa-aikaa arvostavana yksilönä pidän intensiivisistä lyhyistä paketeista huomattavasti enemmän kuin yhtä ja samaa kehää loputtomiin kiertävistä keinomammuteista. Korkeat tuotantoarvot takaavat sen, että Order ei ole ollut halpa peli kehittää, mutta onneksi sen sisältö ei rajoitu pelkkiin kauniisiin kuviin.

The Order ei varmasti jää historiankirjoihin pelinä, jota muistellaan vuosien päästä minkäänlaisena merkkipaaluna. Se on silti nautittava vuoristorata-ajelu, ja tarjoaa varmaa viihdettä muutamaksi tunniksi. Itse jäin innolla odottamaan vääjäämättä jossain tulevaisuudessa häämöttävää jatko-osaa.

Galleria: 

Kommentit

Teksti vaikutti enemmän mielipiteeltä kuin arvostelulta. Peli on pelattu läpi ja kokemuksesta kerrottu ihan mukavalla tekstillä, mutta peliä ei ole laitettu kunnolla piinapenkkiin ja arvosteltu kunnolla. Josta tullaankin tämän hetken yhteen mielenkiintoisimpaan aiheseen, että tarvitaanko arvosanoja ja voisiko tämäkin olla vain yhden pelaajan mieleipide eikä tuotearvostelu. Niillä kahdella on aika iso ero.

Mutta kuten sanottu niin ihan hyvää tekstiä ja tämä ei ole oikea paikka käydä keskustelua yleisesti arvosteluista.

Minulle tämänkaltainen mielipide riitti kuvaamaan peliä niin riittävästi, että se oikeuttaa paikkansa pelihyllyssäni. Edellinen läpipelaamani peli on Deus Ex: HR, ja iloisesti kesken ovat niin L.A. Noire kuin GTA:V.

Kolme lasta ja rajallinen peliaika: 6 tuntia silkkaa yksinpeliä on aivan riittävästi. Ja joka pelin ei pidä uudistaa lajityyppiä jotta sen voisi ostaa. Ei voi olla niin, että on AAA-pelit, sitten tulee läjä veinäpaaleja ja sen jälkeen pelit "ynnä muut" ja niiden perässä oikeasti huonot pelit.

Hyvä mielipide jryi.

1/5 koska armottoman karseaa juonta ryydittäviä puuduttavan pitkiä ja turhanpäiväisiä välivideoita ei voi skipata. En hyväksy.

Tänään tuli 1886 paineltua läpi, vajaa 10 tuntia kului. Tykkäsin kovasti, erittäin positiivinen mieli jäi. Peli on aivan järisyttävän komean näköinen, steampunkahtava art style täysin onnistunut ja kaikin puolin visuaalinen karkki äänien kera top notch. Pituus toimi itselle, polvi paketissa tahdoin kuluttaa lauantaipäivän mukavasti ollen ja pelaillen ja tällä se onnistui täydellisesti. Arkena ei ole aikaa pahemmin pelailla muuta kuin Destinyä ja viikonloppuisinkin rientoa riittää. Juonivetoisia näyttäviä putkia saisi minun puolesta olla enemmänkin.

Otan itse hieman puolustelevan kannan nyt tällaisia elokuvamaisia kokemuksia tarjoavien pelien puolesta, oma arvio Konsolifinin yllä olevan arvion kanssa samaa mieltä. Toivottavasti Sony tai joku kustantaa jatko-osan tälle pikapikaa että juoni saadaan jatkumaan!

Otetaanko näissä arviosteluissa hinta huomioon, vai aloittaako jokainen peli samalta viivalta siinä vaiheessa kun sen käynnistää?

Otetaanko näissä arviosteluissa hinta huomioon, vai aloittaako jokainen peli samalta viivalta siinä vaiheessa kun sen käynnistää?

podcastissa taisi sanoa että jos olisivat itse makseneet niin pisteet voisi olla pienemmät

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi