Kenelle?
PlayStation VR2 on mielenkiintoinen laite jo pelkästään siksi, että se edustaa Sonyn visiota siitä, mihin pelaaminen on menossa tämän sukupolven aikana.
Tietysti sen tekniset saavutukset ovat hulppeita, mutta sitäkin tärkeämmäksi muodostuvat sen käyttöliittymä, muotoilu ja merkittävien pelien saatavuus heti julkaisun yhteydessä. Ne ovat merkkejä siitä, että Sony on viimein tosissaan virtuaalitodellisuuden tulevaisuudesta.
Asennus
Alusta asti on selvää, että PSVR2 on suunniteltu tavallisen kuluttajan ehdoilla.
Siinä missä ensimmäinen PSVR vaati lisäosia ja lukuisia kaapeleita toimiakseen, PSVR2 kiinnitetään konsoliin yhdellä USB-C -piuhalla. Visiirin etuosassa heti nenän yläpuolella sijaitsee virtanappi, joka on helppo löytää pelkällä koskettelulla. Kun laite on päällä, PSVR2 opastaa käyttäjän esiasennuksen läpi. Aluksi laite skannaa huoneen, mikä vaatii pientä pyörimistä, että jokainen nurkka saadaan taltioitua.
Ohjaimilla hienosäädetään aluetta vielä tarkemmaksi, jos vaikka pelitilasta löytyy kahvipöytää tai muuta potentiaalisesti traagista estettä. Itse visiirin asennus on myös helppoa. Olin tästä eniten huolissani, sillä vielä pari vuotta sitten en voinut käyttää virtuaalilaseja ollenkaan. Silmäleikkaukseni jälkeen kesti yllättävän kauan, kunnes okulaarini tottuivat uuteen todellisuuteen. Tästä huolimatta heikko 3D-teknologia tai passiiviset lasit aiheuttavat minulle yhä edelleen migreenejä.
PSVR2:n näyttö koostuu kahdesta OLED HDR -paneelista, joiden resoluutio on markkinoiden terävintä kärkeä. Tarkemmin sanottuna 2,000 x 2,040 pikseliä per silmä. Kuvan virkistysnopeus on 90 hz ja 120 hz pelistä riippuen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kuva on kirkas, selkeä ja kauttaaltaan värikäs, enkä ole kokenut hetkeäkään epämukavaksi sen parissa.
Linssejä pystyy mukauttamaan käyttäjälle sopivaksi helposti. Visiirin vasemmassa yläkulmassa on säädin, jolla linssien erotusta toisiinsa pystyy korjaamaan eri naamakertoimille. Mutta hienovaraisin elementti tästä on PSVR2:n infrapunalla toimiva seuranta, joka tunnistaa käyttäjän katseen suunnan. Tobii-yhtiön kehittämä katseenseuranta on tähän mennessä nähty vain kahdessa VR-laitteessa: HP Reverb G2 Omnicept Editionissa ja Vive Pro Eye:ssa.
Kun laitteen pistää kasvoille, IR-säde alkaa mittaamaan katseen suuntaa ja syvyyttä. Jahka silmien etäisyys on asetettu, PSVR2 tuntuu osaavan tarkentaa kuvan automaattisesti. Tämän lisäksi ensimmäisen asennuksen yhteydessä testataan katseenseurannan tarkkuus. Pientä valonlähdettä seuraamalla käyttäjä pääsee myös ensimmäistä kertaa näkemään, miten pitkälle syvyyden ja korkeuserojen simulointi on päässyt viime vuosina.
PSVR2 käyttää hyväkseen teknologiaa nimeltään foveated rendering, mille ei oikeastaan ole suoraa käännöstä. Käytännössä idea on kuitenkin yksinkertainen. Ihmisen silmä kohdistaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Kaikki sen säteen ulkopuolella on epäselvää, kunnes käännymme katsomaan sitä, jolloin silmämme kohdistavat itsensä uudestaan. Virtuaalilasit toimivat samalla tavalla. Se, mikä ei ole huomionpisteenä, on renderöity alemmalla resoluutiolla. Katseentunnistus seuraa pelaajaa ja päivittää maastoa samalla tahdilla.
Illuusio on lähestulkoon täydellinen, eikä laadusta löydy eroja, ellei niitä ala etsimään kunnon nysväyksellä. Tavallisessa käytössä PSVR2 näyttää upealta joka hetkenä.
Tilaa tarvitaan
Asennusprosessi muistuttaa myös muutamista harmillisista tosiasioista: Pieneen tilaan PSVR2:ta ei voi varauksetta suositella.
Valtaosaa testatuista peleistä pystyy pelaamaan istualtaan tai seisten, mutta moni vaatii sen verran heilumista, että muutama metri vapautta per suunta on suositeltavaa. Konsoliin liitettävällä johdolla on 4,5 metriä pituutta, jota pystyy lisäämään jatkojohdolla. Tämä tuli tarpeeseen talossa, josta löytyy kotieläimiä.
PSVR2 toki huomauttaa liian pienestä tilasta omatoimisesti. Mikäli kriteerit eivät täyty, laite ilmoittaa, että tietyt ominaisuudet eivät toimi odotetusti.
Ohjainten paritus konsoliin on yhtä helppoa kuin virallisen ohjaimenkin. Testauksen aikana PSVR2:n ohjaimia sai ladata pariin otteeseen ja täysin epätieteellisen tarkkailun perusteella niiden akku kestää noin 6–8 tuntia käytöstä riippuen. Kevyet rakentelupelit ja simulaattorit tuntuivat rokottavan kestoa vähiten, kun taas Star Wars: Tales From the Galaxy’s Edge ja Horizon: Call of the Mountain olivat selkeästi vaativampia.
Ohjainten lataus hoituu USB-C -kaapelilla. Laitteen mukana tulee yksi ylimääräinen johto kypärään kiinnitettävän ohella, joten teoriassa molempia ohjaimia voi ladata silloin, kun laite ei ole käytössä. Mutta näille kannattaa hankkia Sonyn oma latausteline, joka myydään erikseen.
Käyttökokemuksen tärkeys
Asennusprosessi on kauttaaltaan erinomaisesti suunniteltu. Ei riitä, että ohjeet ovat selkeitä, PSVR2:n pitää samalla opettaa käyttäjälle virtuaalitodellisuuden aapinen. Tässä Sony onnistuu nerokkaasti. Se on myös ensimmäinen merkki siitä, että PSVR2:n tulevaisuus on valoisa.
Jokainen aspekti ensimmäisissä hetkissä laitteen parissa vahvistaa uskoa, että virtuaalitodellisuus ei ole enää siinä suossa, missä sen ainoat vaihtoehdot ovat joko tehokäyttäjien monimutkainen näpertely tai alitehoinen mobiiliviritelmä.
Päävalikko pysyy virtuaalitodellisuudessa samanlaisena, kuin tavallisessakin käytössä. Ensimmäinen fiilis on ehkä lievä pettymys – sitä melkein odottaa, että tulevaisuus näyttäisi vielä hurjemmalta. Mutta päätös on lopulta hyvä. Sony on käyttänyt viimeiset pari vuotta siihen, että käyttäjät tuntisivat valikot kotoisaksi. UI-kokemuksesta voi olla montaa mieltä, mutta on vaikea väittää, että uuden opettelu olisi paras vaihtoehto.
Varsinkin kun muistaa, että valikot vaihtuisivat aina VR-puolelta tavalliseen vaihtaessa.
Navigaatio on kuitenkin helppoa jopa kypärä päässä. Valikot liikkuvat siihen suuntaan, mihin katse käy ja vain muutaman kerran huomasin, että tekstin resoluutio tai koko olisi jäänyt jumittamaan liian pieneksi.
Pelin käynnistyessä PSVR2 tunnistaa automaattisesti onko käyttäjällä ohjaimet kädessä, sekä tietysti onko laite kasvoilla. Mikäli olet yhtä hajamielinen kuin minä ja laitat maskin päälle ensimmäisenä, ei hätää. Laitteen sisäänrakennetut kamerat luovat illuusion läpikuultavasta kypärästä, joka IR-sensorin voimalla antaa mahdollisuuden nähdä ympäristön ja etsiä ohjaimet, vaikka laite olisi päällä. Temppu on yksinkertainen, mutta tehokas. PSVR2-kypärästä löytyy neljä itsenäistä kameraa, jotka mittaavat dataa niin kypärän sisältä kuin sen ulkopuolelta. Tällä tavalla laite ei tarvitse erillisiä kameroita, kuten muut vaativampaan käyttöön suunnitellut laitteet.
Kameroiden tarkkuus on myös omaa luokkaansa. Testauksen aikana yritin useampaan kertaan huijata niitä monimutkaisilla liikeradoilla ja tempuilla. Tästä huolimatta laite pysyi vauhdissa mukana joka kerta. Ainoastaan silloin, kun liikuin asetetun pelialueen ulkopuolelle tai huoneen valaistus muuttui dramaattisesti yllättäen, saattoi PSVR2 köhiä. Näissä tapauksissa laitteen kamerat aktivoituvat automaattisesti, jolloin käyttäjä näkee heti, mihin huoneessa on päätynyt.
Tässä vaiheessa varoitus ilmoittaa, että laite ei pysty renderöimään sovittua pelialuetta.
Yleensä näissä tapauksissa pieni askel oikeaan suuntaan on korjannut vian, jonka jälkeen peli käynnistyy ilman viiveitä juuri siitä, mihin se jäi.
Pelikokemus
Mutta mikään tästä ei olisi minkään väärti, elleivät pelit olisi hyviä.
Virtuaalitodellisuuden suurin haaste on ollut tarjota tarpeeksi laajaa kattausta, joka vetoaisi niin kovan luokan harrastajiin sekä niihin, jotka haluavat vain ajoittain päästä kokeilemaan jotain uutta.
Testasin viimeisen viikon aikana lähestulkoon toistakymmentä eri peliä ja uskaltaisin väittää, että se ongelma on nyt selätetty. PSVR2:n virtuaalitodellisuuden pelitarjonta on vaikuttava sekoitus kaikkea, mitä uudelta pelirintamalta voisi toivoa. Kaikissa testattavissa ei ole vielä embargo päättynyt, mutta näistä tulee lisää lähipäivinä!
Horizon Call of the Mountain
Horizon Call of the Mountain on näistä selkein sisäänheittotuote ja se, josta olin ennakkoon eniten skeptinen.
Pelkäsin, että kyseessä olisi vain tympeä vuoristoratamainen tekniikkademo, joka on taputeltu muutamassa minuutissa, eikä sen pariin olisi mitään tarvetta palata.
Olin täysin väärässä.
Horizon on seikkailukertomus kuolemaantuomitusta soturista, joka onnenkantamoisen kautta saa mahdollisuuden uuteen alkuun. Mutta matka vapauteen on pitkä ja vaarallinen, ja niskaan hengittävät vihollisen joukot ovat jatkuvasti kintereillä. Koti odottaa korkean vuoren toisella puolen, kunhan ensin vain selviytyy viidakossa lymyävistä robottiliskoista.
Heti alkuun on selvää, että Horizon Call of the Mountain on täysveroinen seikkailupeli, joka ansaitsee kaiken hehkutuksen, mitä se saa. Horizon-sarjan maailma on aina ollut elävä ja kaunis, mutta vasta nyt sitä tajuaa, miten valtava se oikeasti on.
Illuusio on täydellinen jo ensimmäisten minuuttien aikana, kun mekaaninen pitkäkaula kävelee vierelläsi, tai kun ensimmäistä kertaa tajuaa, että ympäristö reagoi kosketukseesi.
On totta, että visuaalisesti ällistyttäviä pelejä on nähty niin tavallisen kuin virtuaalitodellisuuden puolella jo vuosien ajan. Aiemmin mainittu Half-Life: Alyx on erinomainen esimerkki siitä, miten uskottavia kokemuksia seikkailupeleistä on tullut. Mutta Horizon Call of the Mountain tavoittaa tämän tavalla, jota en usko yhdenkään konsolipelin saavuttaneen vielä. Se luo niin täydellisen illuusion maailmasta, jota ei ole olemassa, että huomasin jo ensimmäisten kokeilujen aikana automaattisesti varovani pelissä olevia pöytiä, hyönteisiä tai luonnon yksityiskohtia.
Iso osa pelin viehätyksestä on kiipeämisessä. Ohjaimet simuloivat käsiäsi pelimaailmassa ja niillä tarraudutaan kiinni liaaneihin, kiviin ja köysiin. Liipaisinta puristamalla simuloidaan otetta, mikä tuntuu hetkessä luonnolliselta. Tämän jälkeen käsiä liikutetaan kuin oltaisiin nostamassa itseään oikeasti. Sivustakatsojalta koko homma näyttää varmasti oudolta miimikon vapaapäivältä, mutta virtuaalitodellisuudessa se on huumaava kokemus.
Vuori näyttää ja tuntuu massiiviselta. Korkeuserot kutittavat vatsassa. Jopa liikkuminen, mikä VR-peleissä on aina ollut ongelmana, tuntuu paremmalta kuin koskaan aiemmin. Tästä käy kiittäminen lasien korkeaa ruudunpäivitystä ja OLED-teknologiaa.
Jokaisessa pelissä voi valita käyttääkö perinteistä teleportaatiota vai ohjaako liikkumista vasemman ohjaimen tatilla, kuten perinteisellä tavalla. Ensimmäinen kerta aiheutti pientä huteruutta, kun maailma ympärillä muljahti liikkeelle varoittamatta, mutta tähän tottui yllättävän hyvin. Hyppiminen ei harmillisesti ole vielä mahdollista, mutta toivottavasti pian saadaan mahdollisuus kokea entistä korkealentoisempia seikkailuja.
Reippailu ei kuitenkaan ole kaikki, mitä Horizon Call of the Mountain tarjoaa. Jousiammunta, pulmien ratkonta ja toimintakohtaukset, jotka ovat tuttuja Aloyn seikkailuista, ovat kaikki läsnä tässäkin. Mutta omin silmin koettuna ne tuntuvat entistä suuremmilta koitoksilta.
Horizon Call of the Mountain on täydellinen esimerkki siitä potentiaalista, mitä PSVR2 pitää sisällään. Se on merkittävä harppaus eteenpäin virtuaalitodellisuuden seikkailupelien saralla. Jos PC-puolella rima on asetettu Half-Life: Alyxin toimesta, konsolimaailmassa Horizon nostaa sitä entisestään.
WHAT THE BAT?
Toinen testattavista peleistä, WHAT THE BAT?, on eräänlainen opas virtuaalitodellisuuden mekaniikkoihin.
Idea on yksinkertainen: sinulla on pesäpallomailat käsien tilalla. Nyt sinun täytyy opetella elämään niiden kanssa. Lopputulos on koukuttava pulmanratkontapeli, jossa saa nauraa jatkuvalla syötöllä. Mutta ennen kaikkea se on hulppea tapa oppia, miten virtuaalitodellisuuden säännöt toimivat.
Se opettaa hetkessä, miten esineiden kanssa toimitaan, miten pitkälle syvyyden renderöinti oikeastaan menee ja missä kohtaa todellisuuden ja epätodellisuuden rajat risteävät.
Pirteä ilme ja hauska äänimaailma tekevät WHAT THE BAT?:istä helposti suositeltavan ensimmäisen askeleen PSVR2-maailmaan koko perheelle.
Star Wars: Tales From the Galaxy's Edge
Olen ehkä helpoin mahdollinen kohdeyleisö tälle pelille, mutta ei siitä mitään. Star Wars: Tales from the Galaxy's Edge herätti minussa sellaista lapsenomaista iloa, jota en ole tuntenut vuosikymmeniin.
Galaksin laitamille sijoittuvassa toimintaseikkailussa päästään kokemaan Star Wars sellaisena, kuin sen on aina kuvitellut. Briljantti maailma on väkevä ja täynnä yksityiskohtia, jotka ällistyttävät monen kokeilun jälkeenkin.
Galaksin yksityiskohtia on huikea tutkia, mutta se, mikä luo immersiosta täydellisen on pelaajan kehon simulointi virtuaalimaailmaan. Kaikki aseet ja työkalut, mitä löydät matkaltasi, kulkevat fyysisesti mukana ja näkyvillä joka hetki. On ihan mieletön fiilis kokea ensimmäistä kertaa se hetki, kun voit vain vetää laserpistoolin vyöltäsi ja lähteä tulitaisteluun.
Jopa NPC-hahmojen turinat tuntuvat kiehtovilta, sillä nekin soitetaan käsivarrella roikkuvaan hologrammilaitteeseen. Tai sitten se hetki, kun huomaa, että kontin takaa voi kurkkia, kurottaa kättä ja ampua sokkona tai jopa hiipiä kyyryssä toiseen piiloon. Mikäli kämpässä on tilaa, tietysti.
Tärkeintä on kuitenkin se, että oman elämänsä Han Solot pääsevät viimein elämään tämän fantasian niin todellisena, kuin se on tällä hetkellä mahdollista.
Yhteenveto
Onko yksikään näistä peleistä teknisesti täydellinen? Ei tietenkään. Mikäli haluaa, virtuaalitodellisuuden illuusion voi rikkoa monella tapaa, jos vain yrittää. Mutta pointti onkin se, että sitä ei halua rikkoa. Se tuntuu ensimmäistä kertaa eheältä.
On myös myönnettävä, että laitteen hinta on kova ja se vaatii toimiakseen vielä PS5-konsolin, jota on vasta nyt alettu saamaan kunnolla kauppoihin. Ne ovat isoja investointeja. Mutta uskon vahvasti, että PSVR2 on niiden arvoinen.
PSVR2 on saavuttanut pisteen, jossa pelien ja tekniikan yhteiselo on niin saumatonta, että missä ennen näki rajoitteita voi nyt nähdä vain mahdollisuuksia. PSVR2 on teknisellä tasolla suurin ja tärkein harppaus, mitä konsolipuolella on nähty sitten PlayStation 2:n. Se on merkittävä mullistus demokratisoida virtuaalitodellisuus kaikille, joille se on tähän mennessä ollut vain etäinen haave.
Kommentit
Hyvää ja elävää tekstiä,
Hyvää ja elävää tekstiä, kiitos!
Melko siirappinen ja
Melko siirappinen ja yltiöpositiivinen kirjoitus. Voisi jopa luulla maksetuksi jutuksi... Tai sit tuote tosiaan on täydellisyyttä hipova ?
Ei hätää, tasapainoksi
Ei hätää, tasapainoksi seuraavat kaksi arviotani tulevat olemaan negativiisia!
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi