Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Nintendo on esitellyt Switch-konsolinsa seuraajaa suljettujen ovien takana, ainakin mikäli Eurogamer-sivustoa on uskominen.

Sivusto kertoo, että vielä julkistamattoman laitteen tekniikkademoja olisi ollut tiettyjen yhtiön kumppanien tarkasteltavana äskettäisillä Gamescom-messuilla. Yksi esitteillä ollut peli on kuulemma ollut päivitetty, uudesta raudasta enemmän irti ottava versio vuonna 2017 julkaistusta The Legend of Zelda: Breath of the Wildista.

Eurogamer kuitenkin tähdentää, että kyseessä on vain tekniikkademo. Mikään ei siis viittaa siihen, että kyseistä peliä oltaisiin julkaisemassa uudemman kerran.

Virallisesti Nintendon tulevasta konsolista ei ole mitään virallista selvillä. Konsolin odotetaan kuitenkin saapuvan myyntiin ensi vuoden aikana.

Jutun kuvituskuvana on viime viikolla julkistettu Mario Red Edition Nintendo Switch OLED -konsoli. Kyseisestä laitteesta enemmän kuvamateriaalia tässä uutisesssa (klik).

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Alustat: 
Lähde: