Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Videopeleistä työstetään nykyään elokuvia kiitettävällä tahdilla, ja uusin lisä tähän kategoriaan on vastikään julkaistu Five Nights at Freddy's. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suosittu farminhoitopeli Stardew Valley ei ole kovin pian siirtymässä valkokankaille.

Näin voi päätellä pelin työstäneen ConcernedApen eli Eric Baronen äskettäisestä haastattelusta IGN-sivustolla.

Barone nimittäin kertoo olevansa liian suojeleva tuotoksen suhteen, jotta hän voisi antaa sen jollekin toiselle elokuvan työstämistä varten. "Minun pitäisi olla tiiviisti mukana [projektissa]", hän toteaa.

Stardew Valleyssa olisi hänen mukaansa hienoja mahdollisuuksia, mutta hänestä tuntuu, että olisi riskialtista antaa hahmoille muun muassa ääninäyttelijä. Barone uumoilee myös sitä, että hänen aikansa olisi käytetty paremmin uusien pelien kehittämiseen. Tällä hetkellä työn alla on nimike nimeltään ConcernedApe's Haunted Chocolatier.

Hän kuitenkin suostuisi, jos tietyt henkilöt ja studiot tulisivat kyselemään asiasta. "Jos Studio Ghibli lähestyisi minua, sanoisin luultavasti okei, tehkää se [elokuva]", Barone toteaa naurahtaen. "Jos David Lynch lähestyisi minua ja haluaisi tehdä Stardew Valley -elokuvan, sanoisin, että anna mennä, tee se."

Näillä puheilla kuulostaa siltä, että Stardew Valley ei ihan näillä näppäimillä ole muuttumassa filmiksi. Vaikka tämä potentiaalinen projekti ei näy toteutuvan, niin konsertteja on kuitenkin luvassa. Pelin sävelmiä nimittäin esitetään Festival of Seasons -nimisenä konserttisarjana, jonka ainoa stoppi Euroopassa on Lontoon-konsertti ensi vuoden huhtikuussa.

Tulevia pelielokuvia ovat muun muassa Ghost of Tsushima, Borderlands ja Mortal Kombat -jatko-osa.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Studiot: 
Henkilö: 
Lähde: