Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Call of Duty -sarjan pelaajamäärät ovat tippuneet alle 100 miljoonan ensimmäistä kertaa vuosiin, Activision Blizzardin aktiivinen pelaajaseuranta paljastaa. Kesäkuusta 2021 alkaneen seurannan mukaan noin 33 miljoonaa pelaajaa olisi jättänyt sarjan heitteille vuoden aikana. Parhaimmillaan 127 miljoonaa aktiivista virtuaalisotilasta viihdyttänyt toimintafantasia kerää nykyään vain 94 miljoonaa pelaajaa.

Eksodus on kuitenkin jatkoa muutama vuosi sitten alkaneelle trendille, joka on kerännyt vauhtia joka neljännes siitä lähtien. Vaikka 2021 julkaistu Call of Duty: Vanguard myi huikeat 15 miljoona kappaletta, Activision on kertonut pelin menestyksen olleen tästä huolimatta pettymys. Tämän ohella Vanguardin moninpeli on kärsinyt viivästyksistä ja närkästyneestä pelaajakunnasta, eikä Apex Legendsin kilpailijaksi suunniteltu Warzone ole onnistunut uudistumaan toivotulla tahdilla. Jälkimmäisen jatko-osa, oma itsenäinen päivitys vailla yhteyksiä nykyiseen, on huhujen mukaan tapetilla loppuvuoden julkaisuksi, mutta tarkkaa tietoa pelistä on vähäisesti liikkeellä.

Ei ole myöskään syytä unohtaa, että Activision Blizzard on yhä jatkuvassa oikeusjutussa koskien syytöksiä vuosikausia jatkunutta toksista työkulttuuria kohtaan. Avoimet syytökset esittävät firman johtajan, Bobby Kotickin, olleen tietoinen vuosia jatkuneesta seksuaalisesta ahdistelusta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, sekä karmeista olosuhteista, jotka ajoivat satoja työntekijöitä pois alalta, terveysongelmiin tai, vielä pahempaa, itsemurhaan.

Call of Duty: Modern Warfare II julkaistaan lokakuun 28. päivä.

Kommentit

”Call of Duty: Vanguard myynyt 150 miljoonaa kappaletta” just joo ? 

Ohhoh! Sinne on eksynyt painovirhepaholainen ylimääräisen nollan muodossa. Eli 15 miljoonaa, EI 150 miljoonaa. Tämä korjattu ja kiitos!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi

Henkilö: