Tunnelikaahausta ja roolipelaamista Nintendon latauspalveluissa
Muun muassa iOS-alustoilla muikeasti myynyt SpeedX 3D saapuu tällä viikolla eShopiin. Nopeatempoisen tunnelikaahauksen 3DS-versio sisältää tuen laitteen stereoskooppiselle kuvalle. Päättymätöntä kurvailua tarjoileva tuotos sisältää neljä pelimoodia ja mahdollisuuden käyttää itse konsolin kallistelua ohjaamiseen. Liikkuvaa tunnelikuvaa pelistä löytyy tämän linkin takaa.
Seuraavan Xboxin julkaisulle aikahaarukka
Markkinointipomon paikkaa tarjoavassa ilmoituksessa kerrotaan, että seuraavan 18 kuukauden aikana Microsoft julkaisee uudet versiot merkittävimmistä tuotteistaan, kuten Windows, Office ja Xbox.
Paljastus ei siis ole suuri, sillä Microsoftin lisäksi Sonylta odotetaan uutta konsolia ensi vuoden loppuun mennessä. Nintendon uusi kotikonsoli, Wii U, on luvassa jo tämän vuoden lopulla.
Xbox Liven tarjoukset viikolle 32
Metal Gear Solid HD digitaaliseen jakeluun
Elokuun 21. päivä:
Oddworldeja Vitalle
KonsoliFIN Podcast 072: Hyvän vai pahan tuolla puolen?
Elokuun LTTP-jaksossa kaarti kääntää katseensa yhdeksän vuoden takaiseen kulttisuosikkiin, jatkoa kipeästi kaipaavaan Beyond Good and Eviliin. Jyrin tunteista tietävät kaikki, mutta kuinka vaikuttui aikanaan FelisLeo ja miten pelin kokivat nyt ensi kosketuksen ottaneet daniela ja TUHOMURSU? Jee? Uutisissa ihmetellään Katamareja nykytaiteen museossa, Linuxin Windowsia parempaa suorituskykyä ja kaikkea kommentoivaa Notch Perssonia.
Antiboredom-kilpailun viimeinen viikko käynnissä
MGS4:n trophy-tuki nyt ladattavissa
Noin 500 megan paketin lataus käynnistyy automaattisesti, kun MGS4:n kanssa seuraavan kerran kirjautuu PlayStation Networkiin. Paketista löytyy yhteensä 34 trophya, joita 15 piilotetun lisäksi löytyy seitsemän pronssista, kahdeksan hopeista, kolme kultaista sekä yksi platinainen.
Sega jatkaa kultakannassa brittilistalla
Muutkin mitalisijat säilyivät Chart-Trackin kokoamalla listalla ennallaan, mutta kärkikymmenikköön nousivat uudelleen Assassins's Creed: Revelations sekä Battlefield 3. Ainokaisena uutuutena Risen 2: Dark Waters -roolipeli (PC, PS3, X360) jäi sijalle 14.
Assassin's Creed 3:n pelimoottori esittelyssä
Lisäksi dynaamiset sääolosuhteet ja meren armoilla käytävät laivataistelut tuovat uusia elementtejä Assassin's Creed -sarjaan.
Trailerin voi käydä vilkaisemassa tästä.
Mätkintää miekoilla ja ilman Nintendon latauspalveluissa
Johnny Kung Fu on eShopiin saapuva nimike, jossa mätkitään ja pätkitään vastaantulijoita sivusuuntaan etenevän seikkailun tuoksinassa. Johnnyn kaapattua tyttöystävää pelastamaan kriminaaliorganisaatio Mr. Wangin kynsistä lähdetään kung fu -liikkeiden avustuksella. Peli sisältää klassisten Game & Watch -pelien inspiroiman kentän, josta saa ensimakua tämän trailerin kautta.
Sonylla takkuinen alkuvuosi
Pelibisneskin painui edellisen vuoden 42,6 miljoonan euron plussalta 36,3 miljoonaa miinukselle. Syiksi mainittiin PSP-käsikonsolin ja sen pelien merkittävästi vähentynyt myynti, sekä PS3:n odotuksia heikompi menekki.
Left 4 Dead 2 saa perjantaina uutta sisältöä
Rock of Ages ja Transformers demoina PS3:n Storeen
Xbox Liven tarjoukset viikolle 31
Tony Hawk's Pro Skater HD (XBLA)
Ensituntuma on hyvä. Tony Hawk's Pro Skater HD, kaverien kesken THPSHD, näyttää ja kuulostaa siltä miltä pitääkin. Tutut biisit soivat taustalla, pelaajan rullailessa tutuissa ympäristöissä. Eikö mikään ole muuttunut reilussa 10:ssä vuodessa?
Seuraavan sukupolven Xboxia kaupiteltiin internetissä
ASSEMblergames.com-pelinkehittäjäsivustolle ilmestyneessä myynti-ilmoituksessa Microsoftin seuraavan sukupolven kehitysyksikköä kaupattiin 10 000 dollarin hintaan. Eurogamerin selvityksen perusteella myynnissä oli kuin olikin aito konsoli.
Eurogamer otti yhteyttä sekä myynti-ilmoituksen tehneeseen käyttäjään että seuraavan sukupolven pelien parissa toimiviin pelinkehittäjiin. Myynnissä ollut konsoli vastasi kaikesta päätellen niitä, joita Microsoft on pelistudioille jakanut.
Suomen suosituimmat pelit viikoilla 29-30/2012
Kärkikymmenikön kahdeksanneksi ylsi Lontoon olympialaisten virallinen peli, perässään paluun tehneet Lego Star Wars III: Clone Wars ja The Sims 3: Lemmikit.
FIGMA-LISTA VIIKKO 29 - 30 / 2012
KonsoliFIN Podcast 071: Wiiiiuuuu
Brittiurheilija perustelee heikkoa olympiasuoritustaan Mario Kart -termein
Ratchet & Clank: A Crack in Time
Ratchet & Clank-pelisarja tunnetaan yhtenä PS2:sen parhaimmista pelisarjoista, eikä pelien laatu ole heikentynyt PS3:lle siirryttäessä. Vaan miten on A Crack in Timen laita?
Peli on suoraa jatkoa Tools of Destructionille ja välipala-peli Quest for Bootylle. Tools of Destructionin lopussa Zonit nappasivat Clankin, Quest for Bootyssa sitten kerrottiin vähän mitä Ratchet puuhaili näiden kahden pelin välissä.
KonsoliFIN viikkokatsaus 30/2012
Ja jos lämpimät kesäpäivätkään eivät riitä torjumaan tylsyyttä, kannattaa osallistua Antiboredom-kilpailuun, jossa jaetaan Vita-pelejä kesäiltojen piristykseksi.
Segalle olympiakultaa ja -pronssia brittilistalla
Piikkipaikkaa viisi viikkoa hallinnut LEGO Batman 2 putosi toiseksi ja kolmantena oli jälleen Sega, joka nappasi myös pronssia Mario & Sonic London 2012 Olympic Gamesin kanssa.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 30:
The Legend Of Zelda: Skyward Sword
LEGENDA ZELDASTA: SINEEN SUUNNATTU SÄILÄ
Ihan kuin olisin pelannut tätä peliä aikaisemminkin...?
Pelin tarina keskittyy taivaassa leijuvaan Skyloftin kylään sekä sen alapuolella vallitsevaan, hirviöiden valtaamaan maahan. Kronologisesti kyseessä on ensimmäinen Zelda-peli, joka valottaa etenkin Mestarin Miekan syntyä sekä Zeldan osaa itse legendassa. Perus juonikuvio on vähän liiankin tuttu ja ennalta-arvattava, mutta itse mytologia on muuten varsin kiinnostavaa. Sivutehtävät ovat aika perinteisiä nekin, tosin mahtuupa mukaan yksi yllättävä romanssikin.
Wii U:n selviytymiskauhusta löytyy pelaajien piilottamia viestejä
Batman: Arkham City
Lepakkomies on lyönyt itsensä läpi vahvasti niin elokuvien, pelien, kuten myös alkuperäisesti sarjakuvien saralla. Batmanin voidaankin sanoa siis vallanneen melko vahvasti jokaista median-alan.
Crysis 3:n Wii U -versio ei ole mahdottomuus
Crysis-räiskintäpelisarjan tuotoksia ei ole nähty Nintendon konsoleilla, mutta tämä voi muuttua jatkossa. Crytek-pelistudion Mike Read on näyttänyt aiemman punaisen valon sijaan hivenen vihreämpää valoa Crysis 3:n tuomiseksi kosketusnäytöllisen ohjaimen konsolille.

