Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition on arvostelupommituksen kohteena Metacriticissa – pelaajat vaativat hyvityksiä
Pisteitä alle yksi joka alustalla.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Pisteitä alle yksi joka alustalla.
Marvel's Avengersin hahmokööri laajenee vihdoin marraskuun 30. päivä odotetulla Spider-Manilla.
Naapuruston ystävällisen Hämähäkkimiehen kerrottiin laajentavan Marvel's Avengersin PlayStation-versioiden hahmovalikoimaa jo ennen pelin julkaisua. Odotus venähti yllättäen yli vuoden mittaiseksi, mutta niin vain oman tarinansakin saava Spidu on päivätty, vieläpä trailerin kera. Kuvia voi katsastaa uutisen lopun galleriasta.
Rockstar on hätää kärsimässä oman pelisovelluksensa kanssa, mikä on aiheuttanut ongelmia varsinkin Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Editionin julkaisuun.
Rockstar Gamesin oma launcher poistettiin eilen illalla käytöstä huoltotoimenpiteiden vuoksi. Ongelma on, että palvelua ei ole saatu edelleenkään takaisin toimintaan, joten mitkään sen kautta tahkottavat nimikkeet eivät ole pelattavissa. Näihin lukeutuu eilen julkaistu Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition, joka on nyt PC:llä poistettu myynnistä kokonaan.
From Software paljasti viisi pelattavaa Elden Ring -hahmoa.
From Softwaren järjettömän odotettua Elden Ringiä on esitelty lähes parinkymmenen minuutin mittaisen pelikuvan voimin.
Battlefield 2042 julkaistaan 19.11. ja kaikille avoin testijakso antoi hieman makua siitä mitä on tulossa.
Rockstar paljasti tuoreessa tuloskatsauksessaan suorastaan naurettaviin lukemiin yltäneitä Grand Theft Auto V:n myyntilukuja.
Ubisoftin on vapauttanut linjoille tuoreimman Far Cry 6 -päivityksen, joka tuo mukanaan yhtä sun toista jännää.
Klassinen esimerkki pelistä, jonka pelaaminen on kivaa, mutta tuskaista.
Blizzardin Overwatch 2 ja Diablo IV vaativat lisää kehitysaikaa, julkaisun saattaessa venyä aina vuoteen 2023 saakka.
Activision Blizzard kertoi sijoittajapuhelussaan, että odotetulle pelikaksikolle on päätetty antaa runsaasti lisää kehitysaikaa. Vaikka varsinaisia julkaisupäiviä kummallakaan ei vielä ollut, monet uumoilivat niiden ilmestyvän vuoden 2022 aikana. Ympäripyöreässä tiedotteessa ei toki kerrota ilmestymisajankohtia edelleenkään, mutta lausunnon perusteella moisen voisi olettaa ajoittuvan vuodelle 2023.
Ikuisuusprojekti vaikuttaa jatkuvan.
Lokakuussa matkataan avaruuteen, soditaan, lyödään kortteja ja kalastellaan.
Tämän ei uskoisi olevan mahdollista, mutta näin se vain on.
Sony on paljastanut marraskuun PlayStation Plus -pelivalikoimansa.
Five Nights at Freddy's: Security Breach oli vahvasti tapetilla viime yön State of Play -lähetyksessä.
Vihdoinkin uusi traileri paljastui.
Konami on hätää kärsimässä parjatun eFootball 2022 -jalkapallopelinsä tiimoilta.
Hori 3D Surround Gaming Neckset on mielenkiintoinen kompromissi kuulokkeiden ja perinteisten kaiuttimien väliltä.
Sony jatkaa State of Play -lähetystensä sarjaa tulevan viikon keskiviikkona, lokakuun 27. päivä.
DOOM Eternal versio 6.66 -päivitys saapuu ensi viikolla. Horde-pelitilaa esittelevän trailerin voi katsoa uutisen lopusta.
Julkaisija Bethesda Softworks ja kehittäjä id Software julkaisevat DOOM Eternalin seuraavan päivityksen 26. lokakuuta. Se lisää kötinöihin Horde-pelitilan lisäksi BATTLEMODE 2.0:n ja kaksi uutta mestaritasoa.
PSVR-kokemus, jossa on toimintaa toiminnan perään.
Supersuosittu selkäänpuukotussimulaattori Among Us on löytämässä tiensä myös Xbox- ja PlayStation-konsoleille.
Logitech teki sen taas. Perusvarmaa lisähärpäkettä kaupan. Tällä kertaa kuulokkeiden varjolla.
Respawn on paljastanut ensimmäisiä tiedonmurusia Apex Legendsin 11. tuotantokaudesta.