Kuva
PS5, PlayStation 5, konsoli ja Dualsense-ohjain

PS5

Uutinen

Tehokkaampaa PlayStation 5 -konsolimallia huhuillaan loppuvuodelle – GTA VI halutaan saada rullaamaan laitteella sulavasti

PlayStation 5 -konsolin Pro-mallista huhuillaan jälleen aktiivisesti.

CNBC:n mukaan peliteollisuudessa vallitsee paraikaa yhteinen konsensus siitä, että Sonyn PlayStation 5 -tehomalli – mikä nimi sitten lopulta onkaan – näkisi päivänvalonsa kuluvan vuoden toisella puoliskolla. Samassa hötäkässä konsolin perusversion hintaa laskettaisiin ainakin jonkin verran.

Jaakko Herranen
Uutinen

Diablo IV suuntaa Game Pass -valikoimiin maaliskuussa – pidetyn pelipalvelun maksavien asiakkaiden määräkin paljastettiin ensimmäistä kertaa aikoihin

Diablo IV suuntaa kohti Xbox Game Pass -palvelua maaliskuussa.

Microsoftin ja Activision Blizzardin vihdoinkin toteutuneet jättikaupat alkavat selkeästi tuottaa hiljalleen hedelmää. Ensimmäiseksi Activision Blizzardin peleistä Game Pass -valikoimiin rynnistää viime vuoden kesäkuussa julkaistu Diablo IV, mutta lisääkin nimikkeitä on kerrottu tekevän tuloaan palveluun. Diablo IV nähdään valikoimissa 28. maaliskuuta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Marvel's Spider-Man 2 singahteli myynneissä heittämällä kymmenen miljoonan paremmalle puolelle

Marvel's Spider-Man 2:n tuoreimmat myyntilukemat saanevat Insomniacin myhäilemään tyytyväisenä.

Positiivista pöhinää oli huomattavissa jo Marvel's Spider-Man 2:n lokakuisen julkaisun aikaan, jolloin Sony kertoi pelin käyneen kaupaksi vuorokaudessa 2,5 miljoonan kopion verran. Viiden miljoonan rajapyykki rikkoontui heittämällä 11 päivän jälkeen ja nyt kasassa on siis varsin kunnioitettavat 10 miljoonaa myytyä peliä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Suikodenin luoja Yoshitaka Murayama menehtyi juuri uuden pelinsä julkaisun kynnyksellä

Yoshitaka Murayama on menehtynyt juuri ennen viimeiseksi jäävän pelinsä julkaisua.

Yoshitaka Murayama tunnettiin ennen kaikkea Konamin Suikoden-sarjan luojana. Klassikoille on työstetty henkistä jatkoa Kickstarter-joukkorahoituksena käynnistyneen Eiyuden Chroniclen myötä, jossa Murayama toimi kirjoittajana – ehtipä mies perustaa kyseisiä nimikkeitä varten jopa Rabbit & Bear Studios -pelitalonkin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Helmikuun PlayStation Plus -ilmaispelit nyt ladattavissa

PlayStation Plus -pelaajien helmikuu sai juuri piristysruiskeen uusista ilmaispeleistä.

Tarjolla on tuttuun tyyliin kolme nimikettä kaikille jäsenyystasoille aina Essentialista lähtien. Täysin uuden ja ihmeellisen äärelle päästään värikkään Foamstarsin myötä, minkä lisäksi konsolille voi napata futuristisen Rollerdromen ja 1700-luvun Ranskaan sijoittuvan Steelrisingin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Resident Evil 4 niputetaan kaikenkattavaksi kultapainokseksi ensi viikolla

Resident Evil 4 saa kaikenkattavan Gold Edition -painoksensa ensi viikolla.

Resident Evil 4 Gold Edition niputtaa samaan pakettiin männä vuonna ilmestyneen emopelin sekä Ada Wongin tähdittämän, päätarinan ohessa tapahtuvan, Separate Ways -lisäosan. Lisäksi mukaan on niputettu Extra DLC Pack ja erikseen ladattava The Mercenaries -moodi. Julkistustrailerin ja nipun kuvakaappauksia voi katsoa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indiehitti Dave the Daver sukeltelee kohti PlayStation-konsoleita – ilmainen Godzilla-laajennus tulossa toukokuussa

Dave the Daver suuntaa huhtikuussa kohti PlayStation-konsoleita.

Sukeltelua, kalastelua, maanviljelyä, kalankasvatusta ja tietysti sushiravintolan pyörittämistä omalaatuiseen tyyliinsä yhdistelevä Dave the Diver nähdään sekä PlayStation 4:llä että PlayStation 5:llä, paljastettiin taannoisessa State of Play -lähetyksessä. Tämä on taatusti pleikkaripelaajien mieleen, päätyihän piskuinen indietuotos vuonna 2023 monellekin viiime vuoden parhaita pelejä luetteloivalle listalle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Hideo Kojima palaa taktisen hiiviskelyn pariin – elokuvaa ja peliä yhdistelevä mysteeriprojekti Physint työn alla

Hideo Kojimalla on monta rautaa tulessa, männä yön State of Play -lähetyksessä paljastettiin niistä jälleen yksi.

40-vuotista pelinkehittäjäuraansa juhlistava Hideo Kojima palaa Death Stranding 2: On the Beachin jälkeen taktisen hiiviskelygenren pariin – genreä kuvailtiin lyhyellä julkistusvideolla termein "action espionage".

Jaakko Herranen