Yksin pimeässä
Demo alkaa, kun Grace herää epätoivoisesta tilanteesta. Joku on kahlinnut nuoren neidon ylösalaisin vanhaan sairaalasänkyyn, jossa häntä vuodatetaan hitaasti kuiviin. Rohkea sankaritar ei kuitenkaan jää lojumaan oman onnensa nojaan, ja pienen räpiköinnin jälkeen Grace vapautuu ja pelaaja pääsee käsiksi selviytymistaistoon.
Requiemia voi pelata joko ensimmäisestä tai kolmannesta persoonasta, joista jälkimmäinen muuttaa kokemusta jonkin verran. Demossa tämä esiintyy Gracen kompurointina, joka satunnaisesti pakottaa pelaajan yllättäviin hetkiin, kun pakomatkalta rojahtavat jalat alta. Paikalla olleet tekijät kuitenkin painottivat, että ensimmäisen persoonan kokemus on se suositeltu pelitapa, johon peli on suunniteltu.
Tällä saralla kokemus on tuttu viimeistä paria Resident Evil -osaa pelanneille. Yllätyksiä ei ainakaan demosta löytynyt kontrollien tai mekaniikkojen suhteen. Kaikki suorastaan nojaa nostalgiaan hyvällä tavalla. Jopa pulmat ovat tuttuja Rube Goldberg -masiinoita, joissa pienenkin laatikon avaaminen vaatii kolme ylimääräistä askelta.
Jotta orastavan paniikkikohtauksen voi ymmärtää, pitää selventää muutama asia. Omat kogniitiviset heikkouteni ovat olleet koko ikäni riippakivenä, ja niiden ohella pimeän pelko on vaivannut pitkälle aikuisikään. Kuolleet kulmat ovat ikäviä jo normaalissa elämässä, samoin vääristyneet mittasuhteet, jotka juontavat juurensa talassofobiaan.
Resident Evil Requiemin demo sijoittuu sairaalaan, jossa valo on jatkuvasti kortilla. Kaukaa kuuluu etäistä särinää, huutoa ja syvien askelien tarpomista. Ulkona sataa. Eteenpäin näkee ehkä metrin verran, jos sitäkään. Grace kompuroi eteenpäin hitaasti vailla muuta apua kuin mitätön sytkäri.
Sitten ovenkarmen täyttää kokonainen käsi, jonka vääristyneet sormet ovat verillä. Pullistuneet silmät hakevat kohdetta pimeässä. Pääkallo on luhistunut yhdestä kohtaa. Takkuuntuneet hiukset roikkuvat hädin tuskin kiinni nupissa. Hampaat on viilattu ikeniin asti teräviksi. Mikä ikinä Gracea jahtaakaan, se ei ole enää ihminen. Kyseessä ei ole kuitenkaan välianimaatio, vaan reaaliajassa mallinnettu kauhistus, joka on kuin Alien Isolationin pahimmat painajaiset väännettynä kymppiin.
Ensimmäisellä kerralla hirviön kohdatessani tiputin ohjaimen pöydälle ja Grace päästettiin päiviltä nopeasti. Oli kyseessä sitten viikon kestäneen rupeaman väsymys tai mikä lie, niin yhdistelmä pimeyttä, ahtaita käytäviä ja kehokauhua oli sillä hetkellä liikaa. Oli pakko pitää pari minuuttia taukoa.
Ahdistavan taivaallista menoa
Jahka ensimmäisestä shokista oli toivuttu, Resident Evil Requiem paljastui pirullisen oivaltavaksi kissa-ja-hiiri-leikiksi, joka pelotti juuri oikealla tavalla.
Gracea jahtaava hirviö oppii pelaajan tavoista kuten Isolationin upea Xenomorph-alien. Kun tajusin hirviön karsastavan valoa, juoksin toistuvasti turvaan huoneeseen, jossa tiesin lamppujen vielä toimivan. Kunnes yllättäen hirviö kiipesi katon kautta lampun yläpuolelle ja repi koko häkkyrän irti sijoiltaan. Näin myös pitkien käytävien kanssa, jossa hirviö alkoi luomaan väijytyksiä, tai kuolleiden kulmien parissa, joissa ei koskaan voinut olla varma mikä kulman takana odotti.
Jopa lyhyen demon aikana Resident Evil Requiem kertoi peliloopistaan sen tärkeimmän: Grace on aina vaarassa, eikä mikään perinteinen turvapaikka ole enää varman päälle.
Demon tavoitteena oli saada Grace turvaportin toiselle puolelle, mikä puolestaan vaati sulakkeen löytämisen ja sen sijoittamisen oikeaan paikkaan. Sulake puolestaan oli toisessa päässä osastoa lukitun lasikaapin sisällä, johon piti löytää ruuvimeisseli, että Grace saattoi irrottaa koko oven paikoiltaan. Jälleen kerran logiikkaan pitää vain tottua. Resident Evil -sarja ei ole ikinä pystynyt pakenemaan omia perinteitään. Lasia ei tietenkään voi rikkoa, eikä ovia voi ampua rikki. Maailma on juuri niin staattinen kuin sen tarvitsee olla, että kauhu pääsee oikeuksiinsa.
Mikäli tämä ei häiritse, Resident Evil Requiemistä voi odottaa paljon. Vaikka julkaisuun on vielä reilut puoli vuotta aikaa, demossa esitetty visio oli ahdistava, raadollinen ja erityisesti hyvällä tavalla perinteinen. Jäämme innolla odottamaan tulevia paniikkikohtauksia.
