Mitä tuli tehtyä
Halon toisen kauden suurimmat ongelmat sikiävät sen edellisestä tuotantokaudesta. Koko sarjan pohja on rakennettu niin heppoiselle alustalle, että uusinta kautta pitää melkein katsoa täysin eri kokonaisuutena. Vanhoista hahmoista on melkein täysin päästy eroon, ja monet jäljellä olevista sankareista on kirjoitettu liki totaalisesti uusiksi.
Ensimmäisen neljän jakson perusteella suunta on kuitenkin oikea. Halon toisen kauden alku on intensiivinen ja vauhdikas kokonaisuus, jonka kömmähdykset eivät ärsytä läheskään samalla tavalla kuin viime kaudella. Jos sarja olisi alkanut tästä, siitä puhuttaisiin nyt yhtenä onnistuneimmista pelisovituksista.
Näin ei kuitenkaan käynyt, eikä Haloa voi vielä juhlia täydellisenä onnistumisena. Se yhä kompuroi usealla eri osa-alueella. Erityisesti Reach-planeetan kohtalo tuntuu hätiköidyltä. Kuin nyt kiirehdittäisiin toteuttamaan visiota, josta fanitkin pitävät, mutta ilman sitä pohjustusta, jota sarja tarvitsee.
Tapahtumasarja käynnistyy siitä, kun Master Chief joukkoineen ajautuu Covenant-voimien tielle evakuointikeikan aikana. Tilanne riistäytyy käsistä ja spartalaiset joutuvat seuraamaan vierestä, kun vihollisten armeijat pommittavat koko planeetan elinkelvottomaksi.
Reach-planeetalla kuohuu. Sodan uhka on ilmassa, vaikkei kukaan johtoportaassa tunnu sitä hyväksyvän. Master Chief on erotettu Cortanasta, tekoälystä, josta piti tulla osa häntä edellisellä kaudella. Entiset kapteenit ovat kadonneet avaruuteen, eikä Master Chiefin hetkellisestä ihastuksesta, Makeesta, ole tietoa.
Samalla spartalaiset ovat jääneet heitteille. Armeijan ylipäälliköt kokevat heidät vaarallisina uhkina, joita ei voi kontrolloida. Ja sota lähestyy hetki hetkeltä.
Pää edellä kohti tuhoa
Kauden ensimmäinen puolisko etenee luotijunan vauhdilla. Tarina poukkoilee planeetalta toiselle yrittäen punoa kiinni edellisen kauden kömmähdyksiä. Tämä johtaa kuitenkin siihen, että osa jo tuuliajolla olleista hahmoista tuntuu entistäkin turhemmilta. Makee vilahtaa tarinassa vain sen verran, että katsoja ehtii pudistaa päätään. Bokeem Wodbinen esittämä Soren seikkailee ihan omassa sarjassaan, joka tuntuu täysin irralliselta muusta tarinasta. Woodbine on karismaattinen ja hyvä näyttelijä, joka ansaitsee parempaa. Edellisen kauden yksi päähenkilöistä, Yerin Han esittämä Kwan, pyörähtää myös kuvioissa. On tosin vaikea sanoa, miksi. Hänellä ei yhä ole mitään tekemistä, eikä sarja tunnu välittävän hahmosta ollenkaan. Hän on mukana siksi, että hän oli mukana viime kaudella.
Master Chiefin spartalaiset ovat yhä mielenkiintoinen joukkio, joille ei taaskaan löydy mitään järkevää puuhaa. Osa etsii paikkaansa uudessa armeijassa, jossa heitä suvaitaan entistä vähemmän. Toiset etsivät keinoa päästä pois sodasta kokonaan. Ideoita ja tynkiä löytyy vaikka muille jakaa, mikä tekee sarjan päätöksestä keskittyä tylsimpiin ratkaisuihin entistä turhauttavamman. Kun spartalainen kakistelee ilkeän johtajan edessä, joka etsii syitä leimata Master Chief hulluksi, ei voi kuin pyöritellä silmiään.
Halosta löytyy vuosikymmenten verran materiaalia ammennettavaksi, eikö tosiaan parempaa voitu keksiä?
Kohti parempaa huomista
Halo sai kausien välissä uudet tekijät kaitsemaan sarjaa, mikä näkyy ja tuntuu hyvällä tavalla. Viat ovat yhä selkeitä, mutta ne eivät ole tämän uuden kauden luomia ongelmia. Sen sijaan tuntuu siltä, että sarja tekee nyt ylitöitä voidakseen päästä niistä eroon. Mikäli seuraavat neljä jaksoa jatkavat samalla tavalla, Halosta voi kehkeytä aidosti viihdyttävä ja kiinnostava sarja.
Se ei edelleenkään muistuta pelejä kuin etäisesti, eikä siltä enää kannata odottaa moista. Master Chief nähdään haarniskassaan vain kertaalleen, Halseyn tarina ei etene pätkääkään, eivätkä Cortana tai Master Chief puhua pukahda toisilleen. Monelle nämä ovat asioita, jotka tulevat sarjasta nauttimisen tielle.
Jos muutoksista pääsee ohitse, Halo tempaa viimein mukaansa oikein urakalla. On ilo nähdä Pablo Schreiberin saavan vapaammat kädet tehdä Master Chiefistä se ikoninen sankari, johon pelaajat rakastuivat vuosia sitten.
Nyt jännittämään, että Reachin taistelusta tulee sellainen spektaakkeli, jonka se ansaitsee.
