Foorumillamme on käynnissä monen sortin keskusteluja lukuisista aiheista aina parhaista pelitelevisioista Final Fantasy -sarjaan ja PlayStation 5:n tulevista nimikkeistä autoilun ihanuuteen. Niiden lisäksi tapetilla on yksi ketju, joka kiinnitti huomiota perin positiivisella tavalla.

Se käsittelee pelaajien Top 50 -pelejä, niitä puolta sataa nimikettä, jotka ovat muovanneet kokijoistaan niitä pelaajia, joita he tänä päivänä ovat. Tämä keskustelualueemme käyttäjä Ippenatorin keksimä idea hyödyntää topsters.org-sivuston listaustoimintoa. Lista auki, 50 vapaata paikkaa näkösälle ja pelejä valikoimaan!

Nokkela idea innosti meitä toimituksessa niin paljon, että päätimme lähteä työstämään myös omista suosikkipeleistämme listauksia. Mitkä seikkailut, puzzleilut, räiskinnät, mätkinnät ja muut ovat muovanneet pelimakumme nykyiseen muotoonsa?

Tämähän on perin mielenkiintoista. Muistan kuulleeni jonkin sortin vitsikkään sanonnan siitä, että suomalaiset pitävät jonottamisesta (etenkin jos jono johtaa ilmaisten ämpäreiden luokse) sekä listojen tekemisestä. Nyt ei tarjolla ole muovisankoja, mutta listaa.

Alla kuvissa näkyvät nimikkeet ovat muovanneet pelimakuani männävuosista tähän päivään. Muutamista näistä olisi varmaan paikallaan kertoa hieman tarkemmin, että miksi ja mitä. Ja mitä ihmettä?

Itsestään selvää alkupäästä

Oheisesta pelipinosta pitää sanoa se, että eri tuotokset eivät ole millään tapaa paremmuusjärjestyksessä. Siitä huolimatta koetin lätkäistä alkupäähän kuitenkin ne parhaista parhaimmat.

The Legend of Zelda. Listan alkupäätä katsomalla selvinnee se, että The Legend of Zelda -sarja on yksi suosikeistani. Näitä seikkailuja olisi voinut iskeä mukaan enemmänkin, mutta jotenkin määrää kun halusi rajoittaa, niin mukaan päätyivät aikoinaan suorastaan maaginen Ocarina of Time, suosikkini tästä sarjasta, eli The Wind Waker, upean synkkä Majora's Mask sekä tuorein julkaisu Tears of the Kingdom.

Mutta miksi Zelda? Yhtä ja ainoaa asiaa on vaikea sanoa, mutta sarjan moniin osasiin on saatu kasattua niin paljon kiehtovia osatekijöitä aina pelimekaniikoista upeaan musiikkiin ja salaisuuksiin, että sitä on lähes mahdoton vastustaa. Joskaan ei aina, sillä Skyward Swordia en halunne kokea enää koskaan uudelleen. Mutta muuten seikkailut taikojen, mestarillisten miekkojen ja hirviöiden maailmassa ovat joka kerralla onnistunut nappaamaan mukaansa.

Super Mario Bros. 3 ja Super Mario 64. Nintendon ikoninen putkimies on tasoloikillaan niin ikään edustettuna listalla useammat kerrat. Super Mario Bros. 3 oli aikoinaan kova peli nuoremmalle itselleni, mutta vielä kovemmin iski se ensimmäinen kunnon 3D-tasoloikka, Super Mario 64. Ensikohtaaminen nimikkeen kanssa yhtenä jouluna oli maaginen kokemus, joka ei hevillä unohdu. Ja ne musiikit.

Mystical Ninja Starring Goemon. Nintendo 64:lle aikoinaan julkaistu tasoloikkaa ja toimintaa yhdistelevä mestariteos oli kovin japanilainen, humoristinen ja se tarjosi koettavaksi muun puuhan ohella myös mechataisteluita. Ja ne musiikit, jotka olivat suoranaista hunajaa korville. Kyseessä on yksi niistä harvoista peleistä, jotka olen kokenut useammat kerrat alusta loppuun kaiken oheistoimen sataprosenttisesti suorittaen. Goemonin huumorieepos on yksi suosikkipeleistäni, joten sijoitin sen listan yläpäähän. Hupailustahan on julkaistu sivuillamme aiemmin Retromuistelot-artikkeli, joka kehui tuotosta oikealta ja vasemmalta. Ansaitusti.

Kirby's Adventure. Tämä väite pitää paikkansa: vaaleanpunaisen ahmattipalleron seikkailu on yksi NES-konsolin parhaista tuotoksista, ellei jopa paras. Yksi hienoimmista se nyt ainakin on, sillä se julkaistiin konsolin loppumetreillä. Kun sitä koskeva Retromuistelot-artikkeli pistettiin aikoinaan julki, mainitsi yksi Facebook-kommentoija pistävänsä lapsensa aikanaan pelaamaan tätä nimikettä ensimmäisenä kosketuksinaan videopeleihin. Hieno suunnitelma! Toteutuikohan ikinä?

Super Mario World 2: Yoshi's Island. Yksi nimike, joka listalle ei mahtunut, on suoranainen klassikko nimeltään Super Mario World. Jouduin jättämään tämän helmen rannalle, että sain sen jatko-osan mahtumaan kyytiin. Yoshi-otuksen tähdittämä SNES-tasoloikka on omasta mielestäni yksi genrensä parhaimmistosta. Kosolti salaisuuksia, törkiän hyvä soundtrack, paljon kerättävää, rutkasti kenttiä ja vieläpä kunnon pläjäys muistettavia pomoyhteenottoja. Ei tästä voi olla pitämättä (ensimmäistä osaa enemmän).

Synkeämpää menoa

Seuraava kuvablokki pitää sisällään astetta synkeämpiä kokemuksia. EarthBoundista, tuosta perin erikoisesta roolipelistä, onkin jo aiemmin Retromuistelot-juttu julkaistu, joten siitä ei sen enempää tässä kohdin.

Perfect Dark. Tämä Rare-studion helmi, joka oli henkistä jatkoa GoldenEye 007 -räiskinnälle, on todennäköisesti eniten pelaamani peli ikuna koskaan. Tarinamoodi oli mainio lopun avaruusolentokenttiä lukuun ottamatta, mutta moninpeli korvasi enemmän kuin hyvin nämä pienet hairahdukset. Mukavasti kustomoitavaa, monen sortin bottivastustajia, neljän pelaajan yhteenottoja samalta ruudulta, sähäkkää musiikkia ja mahdollisuus käyttää tilanteen mukaan päälle kytkeytyvää hidastusta. Moninpeliprofiilini kohdalla näkynyt tuntimäärä oli jotain astronomista. PD:tä tulisi varmasti väännettyä nykyäänkin, jos Nintendo 64 -konsolin saisi toimimaan edes välttävästi nykytelevisioilla.

The Last of Us Part II. Kirjoitin Naughty Dog -studion helmestä jutun hieman alle vuosi sitten. Sen sisältöä ei kannattane toistaa, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän arvostan sen juonikuvioita, jotka ensin saivat pitämään yhdestä hahmosta, vihaamaan toista hahmoa ja lopulta kääntämään nämä aatokset täysin päälaelleen. Upea suoritus. Tuon aiemmin työstämäni jutun voi lukaista tästä: Nyt ymmärrän, miksi The Last of Us Part II nostatti niin kovan haloon julkaisunsa yhteydessä! Jaa, mitä, eikö syynä ollutkaan takaumien liian suuri määrä?

Death's Door. Koin toissavuonna Acid Nerve -studion kehittelemän Death's Doorin ja olin ällikällä lyöty. Kuin tyhjästä ilmestynyt nimike, joka oli kiehtova (korppi keräämässä kuolevien sieluja), vaikeustasoltaan täydellinen (taiteilee vaikean ja haastavan välillä) sekä musiikeiltaan varsin mieleenpainuva (etenkin harmaan toimiston pianopimputus soi päässä usein). Yhdistelmä Metroidia, Zeldaa ja Dark Soulsia. Toivon, että nimike löytää yleisönsä, sillä jatko-osa ei olisi pahitteeksi.

Red Dead Redemption II. Rockstarin villin lännen seikkailu on yksi parhaista peleistä koskaan ikinä. Siitäkin huolimatta, että osaa pelaajista sen hidas tahti ja "tyhjä maailma" harmittavat. Tyhjä maailma lainausmerkeissä sen takia, että itse en näe peliympäristössä mitään parannettavaa. Joka nurkan takana ei pidä olla räjähdystä, tykkitornia tahi muuta epämääräistä viemässä huomiota itse upeaakin upeammalta maailmalta, jossa seikkailu, metsästys ja kahvin keittäminenkin ovat kokemus. Ovathan kaikki nähneet Other Worlds -kanavan videon tästä villistä lännestä?

Erikoisemmat nimikkeet listalla

On muutamia nimikkeitä, joita vaikkapa keskustelualueen ketjussa ei kovin moni tai yksikään maininnut. Tässä niistä muutamat perusteluineen.

Return of the Obra Dinn. Olettehan kuulleet tästä kokemuksesta? Nimikkeessä otetaan ohjat vakuutusvirkailijasta, ei älkää lopettako lukemista, joka selvittää mitä ihmettä Obra Dinn -aluksella tapahtui ja mihin kaikki sen matkustajat ovat kadonneet. Tehtävänä on päätellä 1) mitä ihmettä on tapahtunut 2) miten eri hahmot kuolivat/hävisivät ja 3) mitä ihmettä. Kyseessä on uniikki tapaus, jonka haluaisi pyyhkiä muistista ja aloittaa alusta.

One Must Fall: 2097. Kukapa voisi unohtaa tätä robottimätkintää? Etenkään, jos on pelannut sen uramoodia, jossa pelaaja ottaa osaa eri turnauksiin ja päivittää omaa metallikolossiaan televisioiduista tappeluista saaduilla rahoilla. Ja mikäpä estää ostamasta kokonaan eri robottia, kun pätäkkäkasa kasvaa tarpeeksi isoksi! Tähän päälle vielä mainio soundtrack, jota voisi soittaa vaikkapa raveissa. Ja se tunnusmusiikki, sehän on yksi parhaista koskaan: One Must Fall: 2097 – kenties paras pelin tunnusmusiikki ikinä.

Red Steel 2. Ubisoftin työstämä Red Steel 2 on yksi parhaista esimerkeistä siitä, miksi Wiin liikeohjaus on jotakuinkin täydellinen ensimmäisen persoonan räiskintöihin. Yksinäinen revolverisankari, joka saa huitoo myös miekalla, ampuu revolverilla ja erikoisliikkeitä, jotka aktivoidaan Wiimote-ohjainta veivaamalla. Itse huitominen ei välttämättä ollut jokaisen mieleen, mutta kokonaisuus oli tyylikäs, energiaa täynnä ja hauskempi kuin koululaisvitsikirja. Ja se kapulalla tähtääminen nyt vain oli tökerön toimivaa. Wiin parhaimmistoa, aivan varmasti.

Nintendo Land. Nintendon Wii U -konsoli näytöllä varustettuine ohjaimineen ei ollut se suurin menestys maan päällä, mutta pelkästään Nintendo Landin takia tämä harha-askel oli enemmän kuin paikallaan. Tämä virtuaalinen huvipuisto tarjosi sekä yksin että porukalla koettavaa hupia, joista asymmetristä pelaamista tarjonneet osuudet olivat hulvattoman hauskaa puuhaa. Tämä tarkoitti vaikka sitä, että yksi pelaaja juoksi pakoon ohjaimen ruudulla olevaa karttaa tuijottaen, kun neljä muuta koetti kommunikoiden ja televisioruutua katsoen saada tämän kiinni. Kuulostaa yksinkertaiselta ehkä, mutta Zeldasta, Metroidista ja Luigi's Mansionista ammentaneet hupailut tarjosivat tuntikausiksi laatuviihdettä. Saisipa tämän jotenkin käännettyä Switchille.

Airline Tycoon. Voisin lyödä pari euroa rahaa likoon sen puolesta, että Airline Tycoon ei ole tuttu kovin monelle. Vuosia sitten raapustamani Retromuistelot-teksti kuvailee sitä "koukuttavimmaksi peliksi, jota et ole pelannut". Kyseessä on nimensä mukaisesti lentoyhtiön pyörittämiseen keskittyvä nimike, jonka ulkoasu on kuin Comic Sans -fontti olisi muutettu peliksi. Hintavien lentojen metsästäminen, kilpailijoiden häiriköinti ja epämääräinen pööpöily ympäri lentokentän joka nurkkaa olivat koukuttavaa kuin mikäkin. Ei ehkä se parhaista parhain tuotos, mutta sitäkin viihdyttävämpi.

Klassikoiden klassikot

Seuraavan ryppään klassikkostatusta ei kukaan voine kiistää. Vai voiko?

Chrono Trigger - Yksi kehutuimmista roolipeleistä ikinä koskaan. Eepoksesta on todettu vuosien varrella vaikka ja mitä, joten tyydyn vain pohtimaan, että koskahan joku nokkela päättää tehdä tästä seikkailusta uusioversion? Kaiken maailman remasteroinnit ja muut kun tuntuvat olevan nykyään pop, in ja muodossa. Voisin jopa lyödä vetoa, että Chronon ja kumppanien aikamatkasta saadaan uusi versio lähivuosina.

The Disney Afternoon Collection - Lasketaanko huijaukseksi, jos useampien 8-bittisen Nintendon pelien sijasta lätkäisen listalle tämän kuuden vanhan tuotoksen kokoelman? Oli tai ei, niin DuckTales, Chip ‘n Dale Rescue Rangers sekä etenkin Darkwing Duck kuuluisivat omalle Top 50 -listalleni helposti. Capcom-studio osasi männävuosina työstää toinen toistaan upeampia Disney-tasoloikkia. Jopa The Little Mermaid, joka ei tässä paketissa tosin ole mukana, oli mukavan kekseliäs mekaniikoiltaan. En pahastuisi, jos Afternoon Collectionin tyylisiä kokoelmia tehtäisiin lisää.

Sam & Max: Hit the Road - 1990-luku oli osoita ja klikkaa -pelien kulta-aikaa. Pelkästään LucasArts ja Sierra pistivät pihalle monia klassikoita Leisure Suit Larryistä Monkey Islandeihin sekä Gabriel Knighteista Indiana Joneseihin. Itselleni kovimpaan iski Sam & Max -kaksikon höpö seikkailu, joka tosin taisi myös olla ensimmäinen tämän genren seikkailu, johon pääsin tutustumaan. Ehkä se sen takia on itselleni se yksi ylitse muiden? Listattuna on toki myös The Curse of Monkey Island, joka on jättänyt vähintään yhtä isot muistijäljet päänuppiini.

Mätkettä, pauketta ja menoa

Mitä sitä turhaan keskittyä vain yhteen genreen. On farminhoitoa, roolipelieeposta, mätkintää, räiskintää ja vaikka mitä muuta.

Titanfall 2 - Respawn Entertainmentin kehittelemä Titanfall 2 oli itselleni jättimäinen yllätys. Olin kuullut tuotoksen tarinamoodista kehuja, mutta voi jumangeguli miten toimivan kiehtovan viihdyttävä se olikaan. Jos et ole tätä räiskintäseikkailua vielä kokenut, niin tee itsellesi palvelus ja ota se testiin. Pelin ei pitäisi olla tätä nykyä hinnalla pilattu.

Deathloop - Voisin sanoa melkein samat sanat Deathloopista kuin mitä Titanfall 2:sta tuli todettua. Pidin tästäkin räimeestä huomattavan paljon, joskin tässä tapauksessa nimikettä ei ole ylistetty aivan yhtä paljon. Keskustelualueellammekin on kuultu kehujen ohella myös nurinaa, joista osa tosin liittyy yhdellä alustalla kohdattuihin bugeihin. Mutta miksi itse tästä diggasin? Kuinka sattuikaan, olen raapustanut asiasta jutun, jossa on enimmäkseen kehuja muutamia nurinoita unohtamatta: Kuusi syytä, miksi Deathloop on yksi vuoden parhaista peleistä, ellei jopa PARAS (ja pari pienenpientä nurinan aihetta).

Yakuza 0 - Yakuza-pelisarjasta, joka tunnetaan nykyään nimellä Like a Dragon, on muodostunut viimeisten vuosien aikana yhdeksi lempisarjoistani. Miksikö? Yhdistelmä japanilaista draamaa, pöhköä huumoria, jos jonkin sortin minipeliä ja aimo annos toimintaa erään sortin virtuaalimatkailua unohtamatta. Ei tästä voi olla pitämättä. Yhden ja ainoan osan valikoiminen on hankala operaatio. Valikoin mukaan Yakuza 0:n, joka lienee se kehutuin näistä kaikista. En ole eri mieltä!

Sivuhuomiona: pelisarjan ravintoloissa asioiminen saa ainakin itselläni usein aikaan nälän tunteen, kun silmien eteen heitellään kuvaa ramenista, pihveistä, bibimbapeista, bentoista ja ties mistä muuta. Kuka niitä pystyy vastustamaan?

Bonuksena

Vielä pari sanaa siitä, miten vaikeata vain 50 kappaleen valikoiminen todella on. Ohessa on nimittäin vain muutama esimerkki niistä nimikkeistä, joita en vain millään saanut mahdutettua mukaan. Siitäkin huolimatta, että nämä tuotoksethan ovat upeita kuin mitkä.

Jo pelkästään Wilmot's Warehousen jättäminen listan ulkopuolelle tekee pahaa. Kyseinen varastonpyörittämiseen keskittyvä kokemus on suoranainen helmi, joka viihdyttää mahdottoman paljon, kunnes homma loppuu kuin seinään. Lisääkin suosikkeja olisi aina Metroid Primesta Guacamelee! 2:een ja Fire Emblem -klassikoista vaikkapa Mario Kart -kaahailuihin, mutta viisikymmentä on perin vähän.

Vaikeaa on. Ettekö usko? Koettakaapa tehdä oma listauksenne! Lisää infoa ja inspiraatiota tässä keskustelualueemme ketjussa: Kaikkien aikojen Top 50 -pelisi

Lisää aiheesta:

Kommentit

Mukavaa luettavaa. Juuri sitä pohdintaa mitä toivoin tuon ketjun saavan aikaan. Ollut erittäin mielenkiintoista luettavaa tuo ketju kaiken kaikkiaan. Kiitos jutusta!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi

Juttusarja: Elämän pelit

>> Seuraava: Onko top 50 -listalle pakko ottaa vanhoja pelejä, jos ei halua?