Onko liian aikaista kutsua Wii-peliä retroksi? Tätä kysymystä kyselin ylläpitokanavallamme ja vastaukset vaihtelivat. Ei, sillä kyseinen laite ei ole vielä kuin kymmenisen vuotta vanha. Kyllä, sillä koko masiina oli retroa ilmestyessään. Kyllä, mikäli pelistä on kertoa jotain mielenkiintoista.

Kierretään siis "sääntöjä" hieman, koska Final Fantasy Crystal Chronicles: The Crystal Bearersista on kerrottavaa. En itse muista kuulleeni seikkailusta kovinkaan paljoa puhetta, mutta mikä hienointa, pelin soundtrackilta löytyy mielenkiintoinen yhteys Suomeen. Nimikkeessä nimittäin kuullaan suomenkielistä laulua.

Ei Yooka-Laylee, vaan ihan pelkkä Layle

Vaikka kyseessä on roolipeleihin keskittyvän Final Fantasy -sarjan tuotos, ei kyseessä ole roolipeli. Wiille vuonna 2009 rantautunutThe Crystal Bearers on nimittäin toiminnallinen seikkailu, josta ei vuoropohjaisia osuuksia löydy.

Tuotos on noin periaatteessa jatkoa GameCubelle vuonna 2003 julkaistulle Final Fantasy Crystal Chroniclesille. Pelitapahtumat sijoittuvat nimittäin samaan maailmaan, mutta väliä niillä on tuhat vuotta.

Neljän eri lajin kansoittamassa maailmassa taikavoimat ovat enemmän tai vähemmän kiellettyjä. Maagisia kykyjä ei kovin monella olekaan, mutta seikkailun päähenkilö Layle on totta kai taikavoimainen Crystal Bearer. Sankarimme hallitsee jonkin sorttiset telekineettiset taidot, jotka mahdollistavat hänen itsensä sekä muiden ilmalennättämisen. Crystal Bearereilla on tyypillisesti jonkin sortin kristalli puolittain näkyvillä jossain kohdin kroppaa. Laylella kristallinkappale on läntättynä naamatauluun.

Tavanomaisesta saattokeikasta alkava tarina kasvaa edetessään suuren suureksi taipaleeksi, jossa veitsenterällä on jotakuinkin koko maailman kohtalo. Juonikuvioista on kirjoitettu sekä kehuja että haukkuja, mutta omaan makuuni se toimii kelvollisen hyvin. On sitä höpsömpiäkin koettu, kuten vaikkapa Final Fantasyt X ja XIII.

Otin sen ja heitin sen maahan

Päätös tehdä pelin taistelusysteemistä toimintaan painottuva aiheutti varmasti napinaa perinteisempien Final Fantasyjen faneissa. Tarjolla ei ole vuoropohjaista taistoa, taikapisteitä tahi liutaa erilaisia hyökkäyskomentoja. Laylen taistelukyvyt nimittäin rajoittuvat lähinnä vihollisten nakkelemiseen sekä kanniskeluun.

Pelaajan jopina oli osoittaa Wii Remote -ohjaimellaan ruudulla näkyvää vihollista, painaa B-nappia ja lennättää vihulaista haluamaansa suuntaan. Hirmuja pystyi lisäksi leijuttamaan sankarin pään yläpuolella, erilaisten hyökkäysten lainaamiseksi. Jos pelaaja esimerkiksi nosti ilmaan tultasyöksevän monsterin, pystyi otuksen liekkejä syöstä nappia painamalla. Erityisen tyydyttävää oli viskoa vihollisia toisiaan päin.

Toki myös sivullisia kyläläisiä pystyi nostamaan ilmoihin ja viskelemään ympäriinsä. Nakkelemisesta oli ihan hyötyä, sillä tällöin NPC-hahmot tiputtivat maahan aimo tukun valuuttaa.

Toinen erikoinen ratkaisu oli aikarajoittaa pelialueilla koettavia taisteluja. Jos et ehdi piestä kaikkia aggressiivisia mörököllejä, häviävät ne taivaan sineen. Kunnes ne ilmestyvät takaisin pöhkön taistelumusiikin saattelemana. Taistot olivat helpommasta päästä, ellei paria pomomatsia laske mukaan.

Viimeinen fantasia ennen seuraavaa osaa

Yksi perusmekaniikan lapsus oli kunnollisen kartan puuttuminen. Toki tarjolla oli versio, joka näytti summittaisesti oliko Layle pääkaupungissa vai sivupelloilla, mutta sen tarkemmaksi ei päästy. Ympäri maailmaa ripoteltiin tienviittoja, jotka kertoivat mitä tienhaarojen eri suunnissa oli, mutta tämäkään ei korvannut aitoa asiaa.

Ääninäyttely oli pääasiassaan kelvollista, eikä siitä jäänyt mieleen suurempia napinoita. Henkilökohtaisesti hupaisinta oli tajuta tunnistavansa Amidatelion-hahmon ääninäyttelijän. Keskeisen henkilön dialogia esitti nimittäin Caitlin Glass, kenet voi kuulla myös Xenoblade Chronicles X -seikkailussa Elmana ja useammassa roolissa Street Fighter V:ssä.

Kestoa "kristalliseikkailulla" oli himppu päälle kymmenen tuntia. Tämä oli varsin sopiva mitta, sillä tässä kohdin heittelytaisteluista oli viimeistään saanut kaiken oleellisen irti. Enemmän pituutta sai koluamalla läpi muutamia minipelejä sekä keräämällä kaikki varusteentapaiset.

Puhumme suomea

Suomalaisittain mielenkiintoisin asia The Crystal Bearesissa on pelissä kuultava laulanta, joka on yllättäen suomenkielistä. Suurin näistä sävellyksistä on myös nimeltään kovin kotimaisen oloinen, Kuule tää unelmain. Sanoista on tosin hyvin vaikea saada selvää, vaikka niiden tietäisikin olevan tuttua kieltä. Kuuntele vaikka.

Jos et saa sanoituksesta selkoa, niin lunttilappu löytyy tästä:

Valon tahdon joskus tuntee
kuun ja auringon
Rauhassa taas soittaa
mun kanneltain
Kuule tää unelmain

Donna Burken laulamien lyriikoiden kerrotaan olevan Kalevalan inspiroimat, kuten kantele-sana jo itsessään vihjaakin. Kansallistarumme on kuuleman mukaan myös syy, minkä takia kielemme valikoitui laulettavaksi. Mutta ei tässä vielä kaikki, myös Ephemeron-kappaleessa lauletaan kuinka "elämänsäie katkeaa". Tämänkin bongaaminen vaatii lyriikoiden samanaikaista lukemista. A Moment of Reposessa kuullaan myös tuttua kieltä, josta ainakaan tämä kuuntelija ei saa selvää.

Huisia. Suomi mainittu, torille ja vähän äkkiä.

Pelillä on muuten (ainakin tällä hetkellä) varsin hupaisa suomenkielinen sivu Wikipediassa. Luettavana on hulppeat kaksi lausetta. "Final Fantasy Crystal Chronicles: The Crystal Bearers on Square Enixin kehittämä videopeli Wiille" kertoo niistä ensimmäinen. Kehitys-otsikon alla puolestaan kerrotaan näin: Square Enix esitteli pelistä trailerin vuoden 2006 E3-messujen vastaisessa lehdistötilaisuudessa.

Ja siinä se. Nyt tiedätte tämänkin. En tosin ole aiemmin kuullut "E3-messujen vastaisista lehdistötilaisuuksista".

Kirjaudu kommentoidaksesi