Hammerwatch 2

Testissä Hammerwatch 2:n ensitunnit

Luolastomättö Hammerwatch lumosi monet loistavalla pelattavuudellaan sekä hauskalla toiminnallaan. Lajityypin ystävät olivat kuin kotonaan esikuvilleen vahvasti kumartavan seikkailun parissa, ja parasta oli tietysti neljän pelaajan moninpeli samalta sohvalta tai netin välityksellä. Puoliverinen jatko-osa Heroes of Hammerwatch jatkoi samalla linjalla, mutta ei aivan yltänyt edeltäjänsä tasolle. Nyt näköpiirissä on täysiverinen jatko-osa ja pääsimme ottamaan siitä pienet maistiaiset.

Ulos luontoon

Hammerwatch 2 tuo sankarit pois linnan ahtailta ja pimeiltä käytäviltä ja vapauttaa heidät suureen maailmaan. Ikävät pahikset piinaavat valtakuntaa, ja pelaajien kontolle jää tietysti maailman pelastaminen. Ympäristössä on kyliä, metsiä, luolia, vesistöjä, kauppiaita, avuttomia siviilejä ja piraatteja, rosvoja sekä nippu ikäviä örmelöitä.

Demossa pääsi kokemaan ensimmäisen alueen, joka toimii ikään kuin tutoriaalina ennen siirtymistä avarammille maille. Maistiaisen aikana kävi hyvin selväksi, että ensimmäisen osan menestyksen myötä nälkä on kasvanut ja kehittäjät haluavat lisätä peliinsä enemmän kaikkea.

Viidessä valittavassa hahmoluokassa ei näkynyt ainakaan vielä yllätyksiä. Perinteiset lähitaistelijat, jouskarityypit ja velhot ovat edustettuina luokilleen tyypillisten vinkeiden kera. Uusista kyvyistä, varusteista, muokkausmahdollisuuksista ja tarvikkeista sai jo hyvän käsityksen ja kaikkea näkyi tosiaankin olevan enemmän.

Uusista vihollisista mieleen jäi jolkottelevat sudet sekä luolastoissa lymyävät tykillä ampuvat piraatit, jotka tarjosivat uutta haastetta varsin ikävästi sattuvien räjähdysten myötä.

Pelattavuus on edelleen hyvällä tasolla, vaikka Heroes of Hammerwatchista tuttu pakotettu kahden tatin systeemi on jälleen läsnä. Toivottavasti kokoversioon lisätään mahdollisuus vaihtaa ohjaustapaa tai nykyinen systeemi hiotaan jouhevammaksi.

Uusien asioiden paljous tuo mukanaan tietysti monipuolisuutta, mutta myös mahdollista monimutkaisuutta. Mutkikkuus näkyy valikoiden epäselvyydessä ja vaikeassa käytettävyydessä. Myös tähän kaivattaisiin selkeytystä ennen lopullisen version julkaisemista.

Ensimaistiainen oli todella lyhyt, mutta uudet vihollistyypit, kyvyt sekä ympäristöt riittivät herättämään kiinnostuksen. Julkaisukin siintää jo elokuun puolivälissä, joten pääsemme pian toteamaan lopullisen version tilanteen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi