Sonyn merkittävin rautapanostus tälle joululle kantaa nimeä PlayStation Portal. Vaikka toisin voisi äkkiseltään kuvitella, uutukainen ei jatka PlayStation Portablen ja Vitan viitoittamalla perinteisten käsikonsolien tiellä, vaan kyseessä on puhtaasti striimausalusta.

Toisin sanoen laitteella muodostetaan Remote Play -etäyhteys oman PlayStation 5:n kanssa, ja pääkonsolin pyörittämää sisältöä ainoastaan peilataan Portalin näytölle. Varsin laadukkaan oloinen laite suoriutuu tästä tehtävästä optimioloissa vallan mallikkaasti, mutta kieltämättä lähes 250 euron hintalapulle toivoisi saavansa hitusen enemmän vastinetta kuin pelkän striimauslaitteen.

Nykytyylin mukaisesti tyylikästä

Paketista nostettaessa Portalin koko pääsee yllättämään. Kenties omat aatokset yhdistyivät yhä perinteisempien – ja kompaktimpien – käsikonsoleiden kulta-aikoihin, tai markkinoinnissa käytetty materiaali on luonut väärää mielikuvaa. Joka tapauksessa laatikosta paljastuu odotuksia suurempi mötkäle. Tätä ei kuitenkaan ole missään nimessä tarkoitettu moitteeksi, sillä kyseessä on fyysisesti vallan vaikuttava kokonaisuus.

Yksi Portalin parhaita ominaisuuksia on nimenomaan sekä kunnioitusta että mielenkiintoa herättävä ulkonäkö, eikä ergonomiakaan jätä aikuisen näpeissä toivomisen varaa. Sormet asettuvat laitteen reunoille kuin itsestään, mikä ei toisaalta ole ihme. Kokonaisuus on kuin venytetty malli erinomaiseksi todetusta DualSensestä, jonka keskelle pultataan 8 tuuman näyttö. Suurehkon kokonsa vuoksi sylissä pelailu sujuu mukavasti, eikä laitteen paino häiritse pidempienkään sessioiden aikana, joten sen suhteen kaikki on mallillaan.

Kosketusnäyttö perustuu OLED-teknologian sijaan perinteisempään (ja halvempaan) LCD-toteutukseen, mutta se ei juuri menoa haittaa. Värikylläinen ja tarkka paneeli toistaa näkymät laadukkaasti, eikä esimerkiksi pienempien tekstien lukeminen tuota tuskaa. Jos kritiikkiä haluaa jostain jakaa, niin varjokohdat saisivat olla toisinaan vielä tummempia, mutta joka tapauksessa dynamiikkansa osalta lopputulos pärjää useimmille keskihintaisille televisioille tai älylaitteille. DualSensen kosketuslevytoimintoja käytetään näyttöä naputtelemalla. Muilta osin Portalista löytyvät samat painikkeet kuin normaaliohjaimesta, merkittävimpänä lisänä äänenvoimakkuuden erilliset säätönapit.

Audiotoisto ei aiheuta järin positiivisia tuntemuksia. Käsissä pideltävältä laitteelta ei liene reilua odottaa aisteja järisyttäviä äänielämyksiä, mutta sisäänrakennettujen kaiuttimien kehnous saa silti mielen matalaksi. Järjettömänä suunnitteluratkaisuna Bluetooth-yhteyksiä ei tueta lainkaan, mikä rajaa langattomien kuulokkeiden valikoiman käytännössä nollaan – lukuun ottamatta Sonyn omia ja varsin sikahintaisia Link-yhteyttä hyödyntäviä vaihtoehtoja. Onneksi 3,5 mm -liitäntää ei sentään unohdeta, joten piuhallisten luurien kanssa pärjää paremmin.

Pilviveikkojen juttuja

Kenties osittain vahvan PlayStation-brändäyksen vuoksi Portalin mieltäminen pelkäksi striimausalustaksi alkaa iskostua takaraivoon vasta viiveellä. Paketista paljastuneet ohjeet ovat erittäin suppeat, joten ensimmäinen oma (väärä) päätelmä oli, että uutukainen yhdistyy helpoiten emokonsoliin mukana tulevalla USB-piuhalla, ja paritukset onnistuisivat tällä tavoin mukavan automaattisesti. Todellisuudessa laitteet eivät kuitenkaan keskustele fyysisesti keskenään, vaan aktivointi täytyy suorittaa PlayStation-sovelluksen kautta.

Päivittelyiden ja salasanojen varmisteluiden jälkeen yhteys syntyy joka tapauksessa melko kivuttomasti, mutta tietynlainen irrallisuus alkaa hahmottua. Sama tunnelma huokuu esimerkiksi laitetta sammuttaessa: PlayStation 5:n voi päästää lepäilemään tuttuun tyyliin valikoista, mutta itse striimauslaite täytyy muistaa sammutella omasta napistaan. Myös käynnistyksessä on muutaman sekunnin viive, että kaikki yhteydet saadaan käteltyä verkkoaaltojen välitykselllä. Käytännön merkitystä näillä ei toki juuri ole.

Yksi aidompi harmistus liittyy päivityksiin, jotka nettipakon vuoksi täytyy ladata välittömästi, kun ne ilmoille saapuvat. Portal ei suostu imaisemaan uutta softaa sisäänsä, mikäli akun varaus näyttää alle 50 prosenttia. Tämä on varmasti fiksu turvatoimi ongelmien minimoimiseksi, mutta pakottaa laiskan pelaajapoloisen viemään aparaatin pidempään lataukseen, vaikka toiveissa oli ainoastaan pikainen pelisessio. Oletettavasti ongelma hälvenee sitä mukaa, kun laite vanhenee ja päivittelyt hiipuvat, mutta pienoinen kauneusvirhe silti. Omassa sekakäytössä Portalin akunkesto on pyörinyt noin kuuden tunnin liepeillä, eli vallan riittävällä tasolla.

Oikeissa olosuhteissa ehtaa laatua

Minkä tahansa striimausalustan tärkein ominaisuus on luonnollisesti palvelun yleinen toimivuus, tarkoittaen sekä mahdollisimman hyvää kuvanlaatua että ennen kaikkea viiveen minimoimista. Optimioloissa PlayStation Portal suorituu tällä saralla erinomaisesti, mutta särkymävaraa mahdollisille häiriöille ei liiaksi asti suoda.

Vajaan parin metrin päässä uudenkarheasta WiFi 6 -protokollan mukaisesta reitittimestä ja sopivan pelin äärellä kokemus vakuuttaa. Etenkin lähtökohtaisesti hieman verkkaisemmin pyörivät nimikkeet, kuten Final Fantasy XVI tai Alan Wake II ovat kuin kotonaan Portalin kautta koettuina. Sen sijaan nopeatempoisemmat ja sulavuudesta elävät teokset paljastavat teknologian sudenkuopat. Esimerkiksi F1 23:n miltei huomaamattomat notkahdukset sekä pienikin viive onnistuivat tuhoamaan ajorytmin täysin, vaikka päällisin puolin peli näyttäisi pyörivän kelvollisesti.

Reitittimestä ei tarvitse siirtyä kovinkaan kauas, kun yhteysongelmat nostavat selkeämmin päätään. Jo muutaman metrin päässä alkaa esiintyä kuvan puuroutumista tai satunnaisia katkoksia. Omakotitalossa suoritetut testit jälkikasvun peliluolassa päättyivät yhteyden täydelliseen katoamiseen. Mikäli laitteeseen investoimista suunnittelee sillä taka-ajatuksella, että paraatipaikan television saa helpommin omaan käyttöön, kannattaa panostaa sisäverkon täydelliseen toimivuuteen torpan joka kolkassa. Sekä haalia useampi pelilaite, sillä PlayStation 5:n muu käyttö ei ole mahdollista etäyhteyden aikana. Myös erilaiset konsolilla pyörivät suoratoistopalvelut blokataan Portalissa pois käytöstä, joten kyseessä on puhtaasti pelikäyttöön pyhitetty tuote.

Tavallaan PlayStation Portal tekee tismalleen sen mitä lupaa, eli tarjoaa pätevän pelien striimausalustan sellaista kaipaaville. Sonyn muiden lisälaitteiden tavoin kovahkon hinnan vastineeksi saa laatuvaikutelmaltaan erinomaisen ja ainakin ulkoisesti huolella suunnitellun tuotteen konsolinsa kaveriksi. Tuntumaltaan se ei juuri häpeä DualSensen mahtavuudelle, ja mukana ovat kaikki tärkeimmät jipot adaptiivisista liipaisimista ensiluokkaisiin värinöihin. Samoin näyttö osoittautuu erittäin salonkikelpoiseksi. Suoraan sanottuna laitteesta tekisi mieli tykätä enemmän kuin mitä se ehkä todellisuudessa ansaitsee.

Isoin huolenaihe uutukaisessa lieneekin, että ymmärtävätkö ihmiset mitä ostavat

Isoin huolenaihe uutukaisessa lieneekin, että ymmärtävätkö ihmiset mitä ostavat. Etenkin näin joulun alla voi vain toivoa, etteivät kaupan käytävillä epätoivoisesti säntäilevät tontut kuvittele komean PlayStation-logoilla kuorrutetun paketin sisältävän itsenäistä käsikonsolia kuusen alle. Oman verkkoyhteyden täytyy olla myös lyönnissä, mikäli laitteesta haluaa aidosti iloa irti. Toki se on ainakin lohdullista, että Portalin mahdollisilla myyntimäärillä ei ole mitään merkitystä pelivalikoimaan, kun kaiken perustana toimii se ikioma ja takuuvarmaksi hitiksi jo muodostunut PlayStation 5.

Kirjaudu kommentoidaksesi