Razer mainostaa Blackshark V2 Hyperspeedejä yhtenä markkinoiden kevyimpinä kuulokkeina, joita suositellaan e-urheilijoille ja meille muille, jotka tykkäävät elää luurit päässä päivät pääksytysten. Mukavuus on kyllä näissä se ykkösjuttu, eikä äänimaailmakaan jätä kylmäksi ainakaan pienen ohjelmalla näpertelyn jälkeen.

Feels like I’m wearing nothing at all!

Heti alkuun on pakko sanoa, etteivät Razerin puheet keveydestä ole pelkkää sanan lörinää. Kuulokkeet tuntuvat mahtavilta, mutta puristusta löytyy kuitenkin sen verran että ne pysyvät tukevasti päässä. Puristus on silti niin hellä, etteivät silmälasitkaan haittaa tahtia vaikka luureja pitäisi koko päivän korvilla. Vaikka kuppien ulkoinen sivukuori on tekonahkaa, niiden ihoa vasten tuleva sisäosa on kangasta, joten sekään ei hiosta. Suunnittelu on selkeästi ollut pikkutarkkaa tältä osin, enkä voi olla arvostamatta tällaista tiedettä.

Razerin tuntien kuulokkeet tuovat tietysti muassaan myös oman ohjelmansa, Razer Synapsen, josta löytyy melkoisen yksinkertaiset työkalut äänenhallintaan. Tehdasasetuksilla äänimaailma kuulosti suoraan sanottuna melkoisen kököltä, matalalta bassohuminalta, ja aikaa oikeiden taajuuksien löytämiseksi kului jonkin aikaa. Mutta kun se itseä miellyttävä makeuspiste löytyi, ei äänimaailmassa ole ollut mitään valittamista. Audiokäyrän voi asettaa eri asentoihin neljässä eri ääniprofiilissa; peli, elokuva, musiikki ja custom, joten voit etsiä omia korviasi hivelevät taajuudet näille kaikille formaateille erikseen.

Razer Synapse. Itse löysin oman mukavuusalueeni tältä taajuudelta.

Tässä vaiheessa latasin koneelleni pitkästä aikaa vanhan kunnon Red Dead Redemption 2:n, jonka äänet ovat aina olleet omiaan uusia kuulokkeita testaillessa. Ja toden totta, lumen narina jalkojen alla ja tuulen ujellus vuoristossa saavat vieläkin ihon kananlihalle. Askeleet kuulostavat myös todella hyviltä ja niiden perusteella on helppoa paikantaa vihollisia silloin, kun hiiviskely on revolveria kutkuttavampi vaihtoehto. Aseiden pauke saa ruudin käryn tuoksumaan nenässäni. Eli kaikki kuulostaa todella miellyttävältä.

Mikrofoni tuntuu myös toimivan oikein kirkkaasti. Oikeastaan ainoa valittamisen aihe näissä on se, ettei tuota mikrofonia saa V2 Hyperspeedissä kokonaan irti, kuten kalliimmassa V2 Pro -versiossa saisi. Mutta toisaalta mikki taipuu mitä vinkeimpiin asentoihin, joten sen voi hyvin vain taivuttaa pois suun edestä tai näkökentän laitamilta, joten ei sen olemassa olo turhan paljon menoa hidasta.

Stupid, sexy headphones

Vempainten mukana tulee myös pikkuinen hyperspeed-adapteri, jonka kautta kuulokkeet voidaan yhdistää langattomasti tietokoneeseen tai konsoliin. Razer lupailee, että tätä kautta kulkevassa äänessä on vähemmän viiveaikaa kuin bluetoothin kautta kytkiessä, ja taas kerran tuotetta markkinoidaan ennen kaikkea e-urheilijoille. Tämä systeemi myös vapauttaa bluetooth-liitännän muuhun käyttöön: voit yhdistää luurit hyperspeedillä pelikoneeseen ja bluetoothilla puhelimeen. Vaihto tapahtuu painamalla oikean kuulokkeen puolelta löytyvää nappia pitkään pohjassa. Joten voit vaihtaa laitteita muutamassa sekunnissa ottamatta kuulokkeita pois päästäsi.

Näiden vaihtoehtojen lisäksi myös langallinen kytkös on täysin mahdollinen. Akun kesto taas on oikein miellyttävät 70 tuntia. Laite läpäisee myös ns. parveketestin, eli ääni pysyy hyvänä myös eri huoneeseen kävellessä, eikä pätki. Mainittakoon vielä, että itse testasin kuulokkeita pelkästään PC:llä, mutta niiden pitäisi toimia oikein hyvin myös konsoleilla. Hinta huitelee tällä hetkellä esim. Verkkokaupassa 159,99 eurossa.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tuotteen äänimaailmaan ja varsinkin keveyteen ja mukavuuteen. Razer: Blackshark V2 Hyperspeediä voi suositella lämpimästi kaikille, jotka viettävät mittavan osan elämästään kuulokkeet päässä.

Kirjaudu kommentoidaksesi