Tosin uudelleen lämmitetystä sisällöstä pyydetään viisi euroa enemmän kuin alunperin, ja erinäisten yksinoikeusdiilien vuoksi Xbox Onella tätä joudutaan odottelemaan vielä ylimääräinen kuukausi. Activision yrittää selvästi tehdä kaikkensa päästäkseen entistä vahvemmin pelaajien epäsuosioon. Sääli sinänsä, sillä lisukkeen varsinainen sisältö on edelleen rautaista.
Neljän kopla
Nykyään Call of Dutyjen kausipassin kilpailullisen puolen anniksi on vakioitunut 16 kartan kattaus jaoteltuna neljään tasaisesti vuoden aikana julkaistavaan pakettiin. Liukuhihnatuotannon seurauksensa lataukset tarjoavat harvoin yltiöpositiivisia yllätyksiä, vaan pikemminkin tasaisen turvallista peruslaatua sarjan suurkuluttajille. Toisin oli vuonna 2008: Modern Warfaren ainoaksi jäänyttä lisuketta jouduttiin odottelemaan kuumeisesti lähes puoli vuotta, mutta lopputulos tuntui vastaavasti jokaisen sentin arvoiselta.
Pätevän porukan heikoin lenkki on edelleen helppo nimetä. Vaikka erittäin kompakti Killhouse tarjoaa satunnaisen aivotonta hupia, yltyy toiminta hallin sisällä usein turhan kaoottiseksi. Kampanjan alun ampumarataosiosta vaikutteensa hakenut ympäristö ei anna tilaa hengittää, kun suoran tulen lisäksi ilmassa alituiseen viheltävä murkula tekee elämästä hankalaa ja lyhytkestoista. Jotain alkuperäisen kehittäjäporukan suunnittelutaidoista kertoo kuitenkin se, että pienestä koostaan huolimatta turhautumista ei ilmene läheskään yhtä paljon kuin tuoreimman Call of Duty: Infinite Warfaren sokkeloisissa peruskartoissa esimerkiksi selkään ampujien vuoksi.
Hermot saattavat sen sijaan joutua koetukselle Creekin avarammissa maisemissa, mikäli päätön juoksentelu edustaa tyypillisintä etenemistyyliä verkkomöhinöissä. Kentän lukuisissa pusikoissa ja notkoissa lymyilevät röllipukuiset tarkka-ampujat pitävät huolen, että innokkaimmat rambot siirretään tehokkaasti manan maille. Nopeamman temmon ystävien ei tarvitse silti vaipua epätoivoon, sillä monipuolinen ympäristö mahdollistaa myös lähikontaktit sekä ennen kaikkea turvalliset etenemisreitit kartan eri kolkkiin – mukaan lukien leiriä pitävien kiikarikiväärimiesten selustaan. Onnistuneen kokonaisuuden kruunaa edelleen nätiltä näyttävä ulkoasu, joka hyötyy remasteroinnista muun muassa tuuheammalla kasvillisuudellaan sekä valaistusefekteillään.
Toinen visuaalisuudellaan erottuva kokonaisuus on Chinatown. Nimensä mukaisesti itämaista tunnelmaa huokuvan kaupunkiympäristön pohjapiirros kopioidaan Call of Duty 2:n suositusta Carentan-kartasta, minkä vuoksi veteraanit olivat sen kaduilla kuin kotonaan jo vajaat kymmenen vuotta sitten. Kapeista käytävistä, monikerroksisista rakennuksista sekä muutamasta isommasta aukiosta koostuva lopputulos toimii edelleen hämmentävän hyvin eri pelimuotojen näyttämönä. Sama kehut voi kohdistaa tiiviitä sisätiloja avoimeen piha-alueeseen yhdistelevään Broadcastiin, jonka Lähi-Itään sijoittuvat puitteet revitään suoraan kampanjan Charlie Don’t Surf -tehtävästä. Tylsät kulissit on helppo antaa anteeksi, sillä kentän tasapainotus on huippuluokkaa mahdollistaen tasaväkiset matsit hyvin erilaisista lähtökohdista starttaavien joukkueiden kesken.
Laadukkaasta sisällöstään ja ensiluokkaisesta käännöstyöstään huolimatta Variety Map Packin suositteleminen on kovin vaikeaa. Vaikka unohtaisi suoranaiseen rahastukseen liittyvät nurinat, saattavat Activisionin temput jakelutyylin suhteen kostautua muutoinkin tulevaisuudessa. Kartat pyörivät tuttuun tyyliin ensivaiheessa omalla listallaan, jossa valittavaksi annetaan neljä pelimuotoa. Alkuhuumassa porukkaa riittää vielä hyvin linjoilla, eikä seuranhakuun kulu muutamaa sekuntia pidempään. Päävalikon tilastot kuitenkin näyttävät laajennuksen parissa viihtyvien osuudeksi alle viisi prosenttia, mikä on huolestuttavan pieni luku muutoinkin marginaalisemmalle yleisölle rajatussa remasteroinnissa. Ainoastaan aika näyttää mitä tapahtuu, kunhan Variety Map Pack sulautetaan normaalin karttakiertoon. Call of Dutyt kun eivät tähänkään saakka ole tehneet järin hyvää työtä estääkseen pelaajayhteisön sirpaloitumista.
