1800-luvun hämärissä perustettu Nintendo on aina tiennyt mistä naruista vedellä, kun japanilaisjätin menneisyydestä on kyse. Kassakoneet on saatu kilisemään oikein mukavasti niiden ihan oikeiden konsoleiden ohella muun muassa näiden miniversioilla. Tällä kertaa naavapartoja pyritään miellyttämään kultaiselta 80-luvulta tutun Game & Watchin, kavereiden kesken ”elektroniikkapelin”, uusioversiolla.

Vaikkapa rintataskuun sujahtava Game & Watch: Super Mario Bros. modernisoi Gunpei Yokoin suunnittelemaa yhden ruudun masiinaa sen verran, että laitteen sisuksiin on jemmattu tällä kertaa peräti kaksi Super Mario Bros. -peliä sekä samaisen putkimiehen tähdittämä versio simppelistä Balls (heh, toim. huom.) -pallottelusta. Pelivalikoima tuntuu suppealta 60 euron hintalappuun nähden, mutta puhtaasti retroa kaksin käsin haaliville keräilijöillehän moinen onkin suunnattu – vieläpä 80-luvulla nuoruuttaan eläneille ja tätä nykyä rahassa kylpeville sellaisille.

Se OIKEA Super Mario 2

Ei siinä, se ihan alkuperäinen Super Mario Bros. ei vanhene koskaan, joten sille on ehdottomasti paikkansa mahdollisimman monessa yhteydessä. On myös mukava yllätys, että toinen mukaan niputettu Mario-peli ei ole suinkaan meille eurooppalaisille tuttu Super Mario Bros. 2, vaan lähinnä myöhemmältä All Stars -kokoelmalta tuttu The Lost Levels -originaali. Viimeksi mainittu sisältää audiovisuaalisella puolella hyvin maltillisia uudistuksia ensimmäiseen peliin nähden, mutta muutoin tasohyppely on täyttä rautaa – aina poikkeuksellisen haastavaa vaikeustasoa myöten. Pakkohan se lisäksi on mainita, että jokaisen pelaamista harrastavan tulee tietää Marion historia juurta jaksain. Tässä The Lost Levels näyttelee tärkeää roolia.

Balls on paketin ylivoimaisesti heikoin tekele, jos sitä edes nykyaikana voi peliksi kutsua. Aikamatka menneisyyteen on kuitenkin ihastuttavan autenttinen, joskin parempiakin vaihtoehtoja olisi taatusti ollut tarjolla vähintäänkin yhtä pienellä vaivalla. Esimerkiksi allekirjoittaneenkin muinoin omistama Balloon Fight olisi tarjonnut huomattavasti lystimpää ja pidempiaikaista puuhastelua kuin armottoman tylsä kahdella pallolla tasapainottelu.

En ole muuten koskaan edes ajatellut Game & Watch -nimessä olevan ”watchin” (=kello) tarkoittavan suoranaisesti mitään, saati yhdistänyt sitä minkäänmoisiin kello-ominaisuuksiin. Mutta tottahan toki, onhan laitteessa myös digitaalinen kello, vieläpä hassunhauskoin teemaa mukailevin animaatioin varustettuna. 24 tunnin moodia en tosin mistään löytänyt, eikä masiinan takaa löydy myöskään pystytukea (muistatteko, se hassu metallirinkula laitteen takapuolella?), kuten aikoinaan tapana oli. Löystyvää ja välittömästi hukkaan menevää patteriluukkua tosin jäin myös kaipailemaan – autenttisuushan se nimenomaan olisi kaiken aa ja oo.

Vanhaa vai uutta, no en minä tiedä

Teknisesti uusvanhasta Game & Watchista on vaikea keksiä sen suurempaa nillitettävää. Marionhan toki tahkoaa läpi yhdeltä istumalta, mutta useampi tallennusmahdollisuus voisi tästä huolimatta olla poikaa. Muita muuttujia tarjoavat ihastuttavan selkeän ruudun kirkkauden ja äänenvoimakkuuden säädöt, joka ovat juuri sitä, mitä voisi olettaakin. Yksi ainokainen USB-C-kaapelilla hoidettava latauskin riitti hyvin koko testisession tarpeisiin, joten tälläkin saralla kaikki hyvin. Myös kumiset napit pitävät mainiosti pintansa ja tuntuvat juuri siltä, miltä muistelinkin niiden tuntuvan 30 vuotta takaperin. Muotokieleltään Game & Watch: Super Mario Bros noudattelee hyvin pitkälti alkuperäistä yhden ruudun mallia.

Mitä sisältöön tulee, olisi hauska saada vaikkapa jonkinmoinen yksiin Game & Watch -kuoriin niputettu LCD-kokoelma, ehkäpä jopa tuplaruudun kera. Valikoimaan kuuluisivat ehdottomasti kirkkaan oranssi Donkey Kong sekä astetta apinamaisempi Donkey Kong II. Nähtiinpä Link ja Zeldakin aikoinaan Game & Watch -muotissa, vieläpä varsin onnistuneesti – moinen laite allekirjoittaneeltakin hyllystä löytyy, ilman patteriluukkua tietysti.

Retro on muotia, eikö?

Game & Watch: Super Mario Bros. on hyvin marginaalille kohderyhmälle suunnattu hassunhauska retrotuulahdus. Viihdykettä tästä on turha hakea yhtä iltaa pidemmäksi aikaa, mutta mikäli perheestä löytyy aiheesta kiinnostuneita junnuja, voi aikamatka menneeseen tarjota mukavaa puuhastelua hetkeksi, ehkä toiseksikin. Toinen kysymys onkin, tarvitaanko tätä lähes kertakäyttöistä muovitavaraa todellakin nurkkiin ajelehtimaan tässä mittakaavassa, mitä Nintendo sitä meille tuputtaa – myyntien perusteella ilmeisesti tarvitaan.

Häkellyttävän charmantin Petri Leskisen aiemmin julkaiseman videomuotoisen katsauksen voi tutkailla alta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Alustat: 
Studiot: 
Julkaisijat: 
Henkilö: 
Lisätiedot: 
Arvostelukappaleesta kiitokset Oy Bergsala AB