Taas pienissä painajaisissa
Ruotsalaisen Tarsierin luoman sarjan avausosa vakuutti omaperäisellä ja synkällä maailmallaan. Päähenkilö Sixistä tuli lähes ikoninen näky keltaisessa sadetakissaan keskellä pimeyttä. Suosion seurauksena Little Nightmares -universumia on laajennettu niin jatko-osilla kuin muilla oheistuotteilla sarjakuvista podcastiin. Erinomaisuutta on kuitenkin vaikea toistaa. Kolmannen osan kohdalla vetovastuu on siirtynyt brittiläiselle Supermassive Gamesille, joka jatkaakin kauhusaagan tunnistettavaa audiovisuaalista tyyliä, mutta harmittavasti moni muu asia on mennyt pieleen jo suunnittelupöydällä.
Tehdään yksi asia heti selväksi: Little Nightmares III on kaikin puolin pätevä 2,5D-kauhuilu, joka viihdyttää nelituntisen kestonsa ajan. Samalla se on harmittavan keskinkertainen ja yllätyksetön jatko-osa, pettymys.
Viimeinen valitusvirsi
Tarinan pääosassa ovat tällä kertaa lapset nimeltä Low ja Alone, jotka matkaavat (pakenevat) kohti jotakin – turvaa kenties. Neljään alueeseen jaettu matka esittelee groteskeja, brutaaleja ja pelottavia painajaisia, jotka piinaavat lapsikaksikkoa monin eri tavoin. Maailmaa asuttavat tuttuun tapaan erilaiset mielipuolet ja monsterit, jotka ovat vinksahtaneella tavalla yhdistelmä totta ja tarua.
Low’lla on mukanaan jousipyssy ja Alonella jakoavain, joten he pystyvät puolustautumaan vaaroilta sekä ratkomaan pulmia avusteillaan. Taistelua on (onneksi) vain muutamassa kohdassa, muuten tilanteet ratkotaan nokkeluudella ja nopeudella. Valitettavasti useissa kohdissa yritys ja erehdys tulee tutuksi, sillä pienikin epäröinti tai viivästys tarkoittaa kuolemaa. Pelaajan pitäisi ymmärtää heti, mitä häneltä odotetaan, oli se sitten piilottelua pöydän alla tai jakoavaimen käyttämistä.
Pääasiassa tekeminen painottuu yksityiskohtaisten mutta kulissimaisten kenttien tutkimiseen. Pelaaja etenee huoneesta toiseen etsien pakokeinoa. Tikkaat, ilmastointikanavat ja korokkeina toimivat laatikot tulevat tutuksi. Tutkiminenkaan ei palkitse läheskään tarpeeksi usein, sillä osa huoneista on vain – tyhjiä huoneita. Seikkailun aikana törmätään vain kerran muista osista tuttuihin tonttuihin, jotka edustavat itselleni toivoa ja lämpöä, heidän synkästä taustastaan huolimatta. Käsikirjoituksen rytmitys ei toimi, sillä liian usein pelaaja vain kulkee kohti seuraavaa kohtausta.
Supermassiivinen suunnittelumoka
Nimike on tarkoitettu pelattavaksi kaksinpelinä, vaikka studion päätökset pyrkivät hankaloittamaan yhteistyötä monilla eri tavoilla. Eri alustojen välistä crossplay-tukea ei ole tarjolla, lokaalista moninpelistä puhumattakaan. Todella hämmentävä ratkaisu. Verkkomoninpelikin vaatii valitsemallani alustalla PlayStation Plus -tilauksen. Friend pass mahdollistaa sentään kaksinpelin, jos vain toinen pelaajista omistaa pelin, mutta moninpelissä pitää käytännössä sitoutua aina samaan kaveriin: Jos tallennuksen aloittaa kamun kanssa, ei sitä voi jatkaa tekoälyhahmon avustuksella ja toisin päin. Itse koin koko teoksen “yksin”, sillä Friend pass -tuki tuli saataville vasta julkaisussa.
Ongelmaksi muodostuu myös kaksinpelin yksipuolisuus. Se ei uudista peliä oikeastaan mitenkään ja jättää toivomaan mielikuvituksellisempia pulmia. Useimmat pulmista luottavat vanhaan kaavaan: työnnä laatikkoa, hyppää sen päälle ja vedä vipua. Tällä kertaa laatikot ovat vain painavampia, joten niiden työntäminen vaatii kaksi hahmoa ja vivut ovat sen verran korkealla, että toisen pelaajan pitää toimia korokkeena. Vain muutamissa kohdissa puzzlet oikeasti nojaavat yhteistyöhön ja ajoitukseen.
Samaan aikaan markkinoilla on tarjolla Split Fictionin ja Lego Voyagersin kaltaisia kaksinpelejä, jotka haastavat, palkitsevat ja tekevät asiat joka suhteessa paremmin – lähes samassa hintaluokassa.
Vain faneille
Little Nightmares III on tunnelmaltaan vaikuttava teos, joka jatkaa sarjalle tyypillistä vinksahtanutta kauhua liian yllätyksettömällä otteella. Kaksinpelielementti ei tuo pakettiin tarpeeksi lisää, eikä monet kentistä tarjoa tutkittavaa saati pähkäiltävää, että seikkailu palkitsisi. Karnivaaleille sijoittuva kenttäkokonaisuus pääsee lähimmäksi omalaatuisen sarjan tunnelmaa, mutta monet muut osiot laahaavat perässä.
Samaan aikaan julkaistu Little Nightmares Enhanced Edition on ehdottomasti paras tapa uppoutua Tarsierin universumiin, jatko-osat eivät ole samaa erinomaisuutta tavoittaneet.
