Sota on helvettiä

Ensimmäisen Killzonen piti mullistaa konsoliräiskinnät. Se julkaistiin kovan toitotuksen jälkeen PlayStation 2:lle vuonna 2004, mutta peli osoittautui kovan luokan pettymykseksi. Jatko-osa onnistui paremmin. Se tehtiin suurella budjetilla PlayStation 3:lle ja sitä mainostettiin isolla mainoskampanjalla, eikä lopputulos ollut lainkaan hassumpi. Jatkuva toiminta ja komea tekninen toteutus olivat yhdistelmä, joka vetosi moniin pelaajiin. Kirsikkana kakun päällä oli toimiva verkkopeli, jota pelataan vielä tänäkin päivänä. Killzone 3 jatkaa tällä hyväksi havaitulla linjalla.

Kaikki Killzonet ovat tulevaisuuteen sijoittuvia räiskintäpelejä, joissa taistellaan helghast-rotuisia vihollisia vastaan. Osa helghasteista on Helghan-planeetalta kotoisin olevia naamioituneita ja kasvottomia sotilaita, joiden elämäntehtävä on aiheuttaa hankaluuksia avaruuteen laajentuneelle ihmiskunnalle. Loput ovat puolestaan kommunistihenkisiä työläisiä. Epämääräiseen Interplanetary Strategic Alliance -järjestöön kuuluva pelaaja on hampaisiin asti aseistettu soturi, joka matkustaa avaruuden uumeniin pistämään kapuloita helghastien vallanpitäjien rattaisiin.

Killzone 3 alkaa lyhyellä esittelyjaksolla, jossa astutaan kahden helghast-sotilaan saappaisiin. Sen jälkeen siirrytään Killzone 2:n jälkeisiin tapahtumiin. Tästä alkaa vuoristorata, joka päättyy vasta lopputeksteihin. ISA-joukot ja helghastit jatkavat veristä sotaansa, jolle ei näytä tulevan loppua. Uusi Killzone on sarjan toiminnallisin osa tähän asti, eikä siinä ole kuin muutamia lyhyitä suvantovaiheita. Räjähdyksiä, tulitusta ja muuta näyttävää riittää. Avaruusmaisemat ovat komeita ja vaihteluakin on luvassa, sillä eräässä vaiheessa päästään tutustumaan Helghan-planeetan värikkäisiin luolaverkostoihin.

Pommia niskaan

Enin Killzone 3:sta on tuttua tavaraa. Leijonanosa pelistä juostaan ennalta määrätyssä putkessa, katsotaan välivideoita, seurataan yhdentekevää juonta ja osallistutaan maailmanlopun tunnelmia muistuttaviin taisteluihin. Musiikki pauhaa taustalla, kun kimppuun hyökkäävät viholliset moukaroivat pelaajan asemia jokaisesta ilmansuunnasta. Pelissä ei tällä kertaa ole juuri kaupunkitaisteluita, vaan olemassaolon kamppailua käydään avaruusasemilla, luolissa, viidakossa, jäätiköllä, jättömaalla ja öljynporauskomplekseissa. Maisemat ovat tuttuja muista lajityypin peleistä, mutta Killzone 3:n jatkuva toiminta pitää menon tuoreena. Kuten sanottu, pelissä ei ole juurikaan tylsiä hetkiä.

Paljon puhuttu paranneltu tekoäly pistää kohtalaisesti hanttiin. Helghastit ovat aivotonta massaa, joiden voi hyvin kuvitella saapuneen universumiin valtavan kokoiselta liukuhihnalta. Niinpä viholliset eivät osoita juurikaan yksilöllisyyttä, eikä joukkueyhteistyökään toimi kummoisesti. Harvassa ovat ne hetket, kun vastustajat onnistuvat kiertämään paikoilleen juuttuneen pelaajan taakse. Näin tosin käy, etenkin korkeammilla vaikeustasoilla. Suurin osa pelistä kuluu kuitenkin miehekkään ja yksioikoisen toiminnan merkeissä, jossa ammuttavaa riittää.

Nykytyyliin osa Killzone 3:n maastossa on tuhottavissa. Täydellistä tuhoa ei tosin pysty saavuttamaan, vaikka käytössä onkin huipputehokas asearsenaali. Esimerkiksi rauniotaloja ja joitakin seiniä pystyy kuitenkin romauttamaan. Kaikkein tuhovoimaisin uusista tykeistä on sarjatulta ampuva raketinheitin, joka tappaa talossa ja puutarhassa. Mukana on myös uusi lähitaistelusysteemi, mutta sen käyttö menee pelin hektisestä luonteesta johtuen melkoiseksi sähläykseksi. Typerin tuore lelu on PSP:n Killzone: Liberationissa esitelty rakettireppu, jonka käyttö on tosin liian rajoitettua, että siitä olisi kummempaa hyötyä. Ne hetket, jolloin helghastit onnistuu yllättämään ilmasta käsin suoritetulla hyökkäyksellä, ovat kuitenkin hyvin tyydyttäviä.

Keisarin samat vaatteet

Yksinpelikampanjan pyyhältää läpi nopeasti, eli noin kymmenessä tunnissa. Sen jälkeen kannattaa pureutua moninpeliin, joka on Killzone 3:n suola. Lisämaustetta tuo uusi harjoittelutila, jossa omia deathmatch-taitojaan voi hioa tietokoneohjastettujen vastustajien kanssa. Yksinpeliä voi tahkota myös ystävän kanssa, mutta tällöin hektinen meno tekee jälleen pelille hallaa, eikä minkäänlaista yhteistyöhenkeä synny. Ikävä kyllä tämä pelitila on käytettävissä vain samalta televisiolta pelattaessa, vaikka useimmat pelaisivat sitä varmasti mielellään juuri netissä.

Todellinen herkku on kuitenkin Team Fortress -henkinen verkkopeli. Omaa hahmoa pystyy räätälöimään esimerkiksi luokkaa myöten. Hahmotyyppejä on viisi erilaista, Marksman, Engineer, Field Medic, Tactician, and Infiltrator, ja jokaista voi kehittää kokemuspisteillä. Pelitiloista Guerrilla Warfare on tuttu deatmatch-muoto, Warzone perustuu suoritettaviin tehtäviin (esimerkiksi tietyn aseman pitämiseen tai tietyn tappomäärän saavuttamiseen) ja Operationsissa ihmiset ja helghastit taistelevat joukkueissa pelialueen hallinnasta. Mukana olevat tasot ovat kiitettävän monipuolisia, ja tarjolla on tuttu yhdistelmä ahtaita käytäviä ja laajoja ulkotiloja. Verkkokaupasta pystyy myös imuroimaan esimerkiksi Killzone 2:n vanhoja karttoja.

Killzone 3 on värikkäämpi ja suorasukaisempi kuin synkemmät edeltäjänsä. Uusista teknologisista innovaatioista peli tukee myös Movea ja 3D:tä, joista kumpikin jää tosin lähinnä kuriositeetin tasolle. Peli ei Movea käytettäessä tunnista kaikkia annettuja komentoja, joten kenttiä tahkoaa ennemmin tavallisen ohjaimen kanssa. Killzone 3 kuitenkin on helposti sulateltavaa scifiä, jonka jatkuva audiovisuaalinen ilotulitus on mannaa silmille ja korville. Odotuksia peli ei petä, vaikka se lukeutuukin tuttuihin ja turvallisiin jatko-osiin. Piristävästi Guerrilla Games yrittää poiketa tutusta kaavasta esittelemällä uusia elementtejä, kuten hiiviskelyä ja rakettirepulla lentelyä. Lopulta käsissä on kuitenkin tuttuakin tutumpi Killzone.