Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Alkuvuosi on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Mutta ei pelkkää huonoa, sillä tähän ajanjaksoon on mahtunut monta hyvää peliä. Tarjolla on ollut monenmoista seikkailua, toimintaa, yhteisöllisyyttä. Indietä ja AAA-pelejä. Jatko-osia ja uusia kokemuksia.

Tässä toimituksen valinnat vuoden 2020 alkupuoliskon parhaiksi.

Petri Leskinen

Tähän on vain yksi vastaus, jos päätöksen tekee pelituntien perusteella, Animal Crossing: New Horizons. Viiden tähden ajankulua. Toisaalta The Last of Us Part II oli myös melkoinen tunteiden vuoristorata sekä teknisesti konsolisukupolven ehdoton kuningatar.

Silti valitsen vuoden alkupuoliskon parhaaksi kokemukseksi Below'n ja tänä keväänä julkaistun Explore-moodin. Capybara Gamesin tunnelmallinen luolastoseikkailu piti otteessaan jo ennen vaikeusastetta viilannutta päivitystä, joten parannukset tekivät pitkään odotetusta seikkailusta vielä paremman.

Petri Kataja

Animal Crossing: New Horizons julkaistiin täydelliseen aikaan, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kun koronavirus iski, eikä ulos päässyt tai autiosaarille pystynyt matkustamaan, oli Nintendon Switch-konsolille julkaistu peli mitä täydellisin pakopaikka. Asiaa ei haitannut lainkaan, että nimike oli täynnä hauskaa tekemistä, kuten juttusarjastani (osa 1, osa 2, osa 3) on toivottavasti selvinnyt.

Nimike on myös saanut tasaisen epätasaisesti lisää sisältöä, minkä takia sen pariin tulee palattua yhä edelleen, useampia kuukausia pelin julkaisun jälkeen. Vaikka kohta jonkin sortin tauko lienee paikallaan.

Risto Karinkanta

Toimintapeleistä Riot Gamesin ilmainen Valorant on mielenkiintoisinta ammuskelua sitten Counter-Strike: Global Offensiven. Pelin tempo on melkoinen, joten Valorantille nähdään toivottavasti toimintaa myös e-urheilun puolella.

Indiepeleistä ehdottomasti mielenkiintoisin julkaisu keväällä on The Flower Collectors, joka kertoo lyhyen hitchcockmaisen rikosdraaman, joka sijoittuu Barcelonaan Francon diktatuurin jälkimaininkeihin. Sisältää poliittista agendaa ja furryja.

Senja Littman

Alkuvuoden pelitarjonta on minun kannaltani ollut pienoinen pettymys, eikä maailmaan ole viime kuukausina tupsahtanut yhtäkään erityisen kiinnostavaa uutukaista. Annan ääneni Animal Crossing: New Horizonsille, joka ilmestyessään hurmasi minut suloisuudellaan. Nyt söpöysmittari on kuitenkin saavuttanut murtumispisteensä, eikä Alpakkalan saarella tule enää vierailtua. Voi kunpa pian julkaistaisiin jotain mielekästä pelailtavaa!

Jaakko Herranen

Yhtä en suostu valitsemaan, mutta kaksi kohoaa massasta esille sitäkin selvemmin. Piskuisen Ori-henkiolennon paluuta odoteltiin piinallisen pitkään, mutta jatko-osa ei pettänyt. Ori and the Will of the Wisps laajentaa metroidvaniaa uusin kyvyin ja sivutehtävin, mikä taatusti miellyttää alkuperäisen faneja. Myös tarina on saanut lisää syvyyttä, kyynelkanavien erittäessä nestettä pitkin parikymmentuntisen seikkailun.

The Last of Us Part II:n kohdalla sipulia taas oli silmässä vielä Oriakin enemmän. Rohkeasti ja paikoitellen suorastaan nerokkaasti rakennettu tarina onnistui huudattamaan pelaajaansa aina loppumetreille saakka. Aivan loistava peli, jonka aiheuttama vihakampanja ja tunteenpurskaukset osoittavat jälleen, miten monenlaisia ihmisiä tänne pallolle mahtuukaan.

Joona Suonperä

Valinta ei ole helppo, sillä mainio Animal Crossing: New Horizons on vienyt sydämeni, aikani ja sieluni mukanaan. Päätän silti haroa vastavirtaan ja nostaa omaksi kohokohdakseni brutaalin haastavan samurai-mätön. Siinä missä Animal Crossing vei sydämeni, niin Nioh 2 vei järkeni, malttini ja uskon omiin pelitaitoihini. Silti kokemus on tältä alkuvuodelta kokonaisvaltaisin ja ikimuistoisin. Lisäksi olen hieman masokistinen, niin sen vuoksi valinta on tällä kertaa pimeä ja synkkä.

Joonatan Itkonen

Ihan viime hetkillä vuoden puolikkaan parhaimmaksi säntäsi maanmainio Ghost of Tsushima, joka on juoneltaan ja tunnelmaltaan helposti parasta mitä vuosiin on seikkailupelien saralla nähty. Toki siinä on vikansa ja avoimen maailman pelit ovat jo aikansa eläneitä, mutta hyvä käsikirjoitus ja erinomaiset näyttelijät pelastavat valtavasti.

Muissa tapauksissa digitaalista shakkia muistuttava Desperados 3 kapusi PC-versiona asteen ylemmäs jo hyvästä PlayStation 4 -julkaisusta. Loistavat kontrollit ja upeat kartat vetävät puoleensa kerta toisensa jälkeen, vaikka peli olisi jo kaluttu kertaalleen läpi. On ilo nähdä tällaista pohdiskelevampaa strategiaa toteutettuna näin rakkaudella.

Tero Lepistö

Ghost of Tsushima ehti hyvissä ajoin toimitetun arviokoodinsa vuoksi täpärästi kisaan alkuvuoden ykkösestä. Sucker Punchin uunituore samuraiseikkailu nouseekin kiistattomaksi kunkuksi tähän mennessä julkaistuista teoksista. Vaikka arviota varten Tsushiman saarella tuli vietettyä kosolti aikaa ja liian myöhälle venyneitä iltoja, veri vetää yhä pelin pariin viimeistelemään tekemättömiä askareita. Veitsellä leikattavan hieno tunnelma, äärimmäisen komea tekninen toteutus ja yleinen pelaamisen vaivattomuus lämmittämät mieltä kerta toisensa jälkeen. Veikkaanpa, että Ghost of Tsushima on melko korkealla vielä vuoden vaihteessa, kun koko kalenterikauden parhaita mietitään.

---

Lue myös toimituksen valinnat alkuvuoden parhaiksi elokuviksi ja tv-sarjoiksi.

Kommentit

Täällä korona kevään terapian tarjosi jo viime vuonna ilmestynyt Death Stranding. Hideo Kojiman teos osui harvinaisen hyvin ajan henkeen. Tätä hiottiin jo lähelle pari sataa tuntia. 

Muuten WarZone tarjosi parasta Battle Royalea yksin ja yhdessä muiden kanssa. Call of Dutyn vuosikertapainokset ovat hioneet pelattavuuden sellaiselle tasolle, etteivät muut pysty vastaamaan. Suoraviivaisen tehokasta toimintaa.

Viimeisimpänä japanilaisen samurai-perinteen uusi tuleminen Ghost of Tsushima on täyttänyt kaiken peliajan. Vielä PS4 viimeisenä kesänä saadaan nauttia jotain näin hienoa. 

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi