The Last of Us Part I:n PC-versio myöhästyy vajaalla kuukaudella, kertoo Naughty Dog.
The Last of Us Part I oli tarkoitus saada PC-raudalle maaliskuun 3. päivänä. Nyt Naughty Dog kertoo, että pelin viimeistely julkaisukuntoon ottaa hieman ylimääräistä kehitysaikaa.
Studio kertoo samassa yhteydessä myös olevansa tohkeissaan kaikesta viime aikojen The Last of Us -rakkaudesta, kiitos HBO:n sarja-adaptaation joka on luonnollisesti tuonut paljon uusia faneja myös pelin äärelle. Koko tiedotteen voi lukea uutisen lopun Twitter-upotuksesta.
The Last of Us Part I julkaistaan PC:lle maaliskuun 28. päivä – muuten passelisti HBO-sarjan päätösjakson esittämisen jälkimainingeissa.
Lisää aiheesta:
- Jättimenestykseksi osoittautunut The Last of Us -televisiosarja jatkuu toiselle tuotantokaudelle
- "Populistinen viihde on paras paikka aloittaa ennakkoluulojen purkaminen" – KonsoliFIN haastattelussa The Last of Usin Nick Offerman ja Murray Bartlett
- Kyyneleet aamukahvin kanssa, päivä pelihallissa ja yöksi kotiin – se on sellainen pelimiehen lauantai
- Sonyn konsoliyksinoikeudet kääntyvät enenevissä määrin myös PC:lle – seuraavaksi vuorossa Returnal ja The Last of Us Part I