Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Aika pistää vuosi 2023 tiukkaan pakettiin.

Sivustomme viime vuoden suosituimmat uutiset sekä artikkelit ovat jo selvillä. Mutta entäpä blogit?

Niitä nähtiinkin sivustollamme hulppea määrä, jopa 43 kappaletta!

Mikäs meitä kiinnostikaan?

Kun kokonaisuutta katsoo, niin kiinnostavimmat aiheet vaihtelevat yhdestä ääripäästä toiseen. Konsolien uudet ominaisuudet ovat olleet tapetilla kauhusarjojen sekä tuoreiden pelien epäonnistumisten ohella. Kasettien maistelua unohtamatta. Oheisesta kymmeniköstä seitsemän jutun tekijänä lukee nimi Petri Kataja, jopas jotakin.

Kirkkaana ykkösenä kiiltelee blogi, jossa kiitellään Sonya kauan kaivatun PlayStation 5 -ominaisuuden tuomisesta tarjolle. Päästiinpähän siitäkin piipityksestä. Perinteitäkään ei ole unohdettu, sillä jokajouluinen muistutus Nintendo Switch -pelien suuhun jättämästä pahasta mausta kiilasi kakkossijalle loppumetreillä.

Starfield oli tänä vuonna kova sana, vaikka avaruuseepos ei aivan vastannutkaan sille jo vuosien ajan asetettuihin odotuksiin. "Mikään ei ole tuntematonta, eikä mikään ota riskejä, koska Bethesda haluaa tarjota sitä samaa turvallista fantasiaa, mitä se on aina tarjonnut", mainitsee Joonatan Itkonen kolmannelle sijalle nousseessa blogitekstissään.

Muissa teksteissä muun muassa ylistetään Red Dead Redemption 2:n pelimaailmaa upeimmaksi ikinä ja kruunataan uusien konsolien selkeästi paras ominaisuus. Senja Littman puolestaan pettyi Mike Flanaganin kauhutuotantoon jälleen kerran. "Netflixin uusi kauhudraama Usherin talon tuho on hyvin perinteistä Mike Flanagania: kauhua ei ole nimeksikään, mutta perhedraamaa sitäkin enemmän", kuuluu lainaus harmittelevasta tekstistä.

Risto Karinkanta sen sijaan näkee Far Cry -sarjan tulevaisuuden vähemmän mairittelevana, mikäli luvassa ei ole muutoksia. "Pelisarjan suurena fanina toivon, että kopiokoneeseen löydettäisiin uudenlainen mustekasetti, joka tuottaisi uutta kulmaa totuttuun rutiiniin."

Vuoden suosituin blogikymmenikkö on ohessa kokonaisuudessaan:

  1. Kiitos, Sony, että saamme viimein kytkeä tämän 17 vuotta sitten esitellyn PlayStation-ominaisuuden pois päältä
  2. Nintendo Switch -peleistä jää tänäkin jouluna ikävä maku suuhun
  3. Starfield tuhlaa avaruuden romanttisen potentiaalin 25 vuotta vanhoihin konsepteihin
  4. Katsoin puolituntisen videon, jotta ymmärsin videopelin juonen – yksi pieni asia sai tajuntani niin sanotusti räjähtämään
  5. Ettei tällä pelillä nyt vain koeteta koijata The Last of Us -faneja?
  6. Red Dead Redemption 2:n maailma on upein ja hienoin, mitä videopeleissä on koskaan nähty – oheinen video viimeistään todistaa väitteen todeksi
  7. Taas kerran lankesin Mike Flanaganin pauloihin ja jouduin pettymään karvaasti – arvostelussa Neflixin Usherin talon tuho -sarja
  8. Far Cryn on keksittävä itsensä uudelleen
  9. 'Ei säteenseuranta, eivät älynopeat latausajat – tämän sukupolven konsolien ykkösuudistuksen nimeäminen on itselleni helppo nakki ja pala kakkua
  10. Pelasin läpi pelin, joka oli sulava kuin rasvattu salami

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Henkilö: