Steamin Early Accessiin saapuneen Noidan mainospuheet lupaavat simuloituja pikseleitä ja fysiikkapohjaista toimintaa Spelunkyn innoittamassa luolastoseikkailussa. Lupaukset lunastetaan, mutta pitkän kehitystyön läpikäynyt Noita on paljon muutakin.

Suo, kuokka ja velho

Teoksen taustalla häärii suomalaisen kolmikon muodostama Nolla Games. Petri Purho, Olli Harjola ja Arvi Teikari ovat kaikki ansioituneita, itsenäisiä pelintekijöitä: Purhon ansioluetteloa koristaa fysiikkapohjainen Crayon Physics, Harjolan muistetaan sivusta päin kuvatusta The Swapper -tieteisseikkailusta, ja Teikari on kerännyt mainetta aiemmin tänä vuonna julkaistulla Baba is You -pulmailulla. Hauskasti kaikkien kädenjälki näkyy selkeästi Noidassa.

Nimestä huolimatta päähahmo itse ei ole noita, vaikka taikoja tekeekin. Tummaan hupulliseen kaapuun pukeutunut protagonisti jättää hyvästit luonnonvalolle ja suuntaa kohti loputtoman tuntuista, pimeää luolastoa apunaan pari taikasauvaa sekä kyky levitoida. Vaarallisen matkan varrella kohdataan mitä omituisempia vihollisia, uusia taikavoimia, mielikuvituksellisia maailmoja ja paljon kuolemaa. Studion oman Falling Everything Enginen päälle rakennettu nimike nojaa pelimoottorin kykyyn simuloida jokainen pikseli erikseen luonnonlakien mukaan. Lopputulos on hulvaton leikkikenttä, jossa kuolema korjaa usein ja yllättäen. Fysiikan lakeja voi hyödyntää loogisesti omaksi edukseen, mutta yleisin päätös tilanteisiin on tahaton itsemurha.

Maa, tuuli ja tuli

Heti alun luolansuulla käy selväksi, että taikasauvasta tarkasti ammuttu loitsu pudottaa lyhdyn katosta, minkä seurauksena pirstaloituneen lyhdyn öljy syttyy palamaan lattialla. Palo ei leviä märällä kivialustalla, mutta teepä sama lähialueen puiselle pinnalle. Seurauksena on laajamittainen tulipalo savuhaittoineen päivineen, sillä pelimoottori simuloi pintamateriaalien lisäksi myös nesteet, kaasut ja fyysiset esineet. Liekit lyövät tovin, kunnes jäljelle jää vain kytevä hiillos. Samaan aikaan katonrajassa leijuu sakea ja kuolettava nokipilvi. Kyllä, hahmon saa tapettua joko sytyttämällä kaapunsa tuleen tai hengittämällä liian kauan myrkyllisiä kaasuja. Noidassa kuolema vaanii aina lähellä, oli uhkana palovammat, hukkuminen, räjähtävät laatikot, myrkkytynnyrit taikka vaan verenhimoiset viholliset. Tapoja on monia ja ne tulevat aivan varmasti tutuiksi.

Noidassa kuolema vaanii aina lähellä

Vaikka on asioihin myös loogiset vastineet. Vetinen vaatetus estää syttymisen, hapelle on oma mittarinsa, ja aseistuksena toimiva taikasauvakokoelmakin kasvaa matkan varrella yhdestä aina neljään. Lisäksi kaavun taskussa on tilaa neljälle taikajuomalle – jos vaikka haluaa muuttaa viholliset määkiviksi lampaiksi. Inventaariota voi päivittää vapaasti, kunhan vain muistaa rajallisen tilan. Lisäksi taikoja voi kenttien välissä muokata mielensä mukaan, sillä tarjolla on mitä erikoisempia yhdistelmiä. Räjähtävät pommit muokkaavat ympäristöä ja avaavat oikoreittejä, kun taas sadepilven loihtiva elementti avaa reitin laavakentän yli. Pelimoottori yllättää tuon tuosta eri luonnonvoimin, kuten tulen ja jään, osuessa yhteen.

Pintaa syvemmälle

Pieni pisaraikoni hahmon yläpuolella pitää pelaajan tietoisena onko velhon vaatetus missä kunnossa. Vihreä lima on myrkyllistä, ja sen voi pestä pois hyppäämällä veteen tai rusehtavaan öljyyn. Jälkimmäinen on taas huono vaihtoehto, koska pienikin kipinä sytyttää hahmon roihuavaksi kynttiläksi – ja ylipäätänsä öljyiset tossut liukuvat ikävästi. Veritahrat lisäväät kriittisten osumien mahdollisuutta ja niin edelleen. Moni asia jätetään kertomatta, joten kokeilemalla pääsee pitkälle. Oppimiskäyrä on korkea, muttei mahdoton.

Pohjatyöt tuntuvat olevan hyvin kunnossa, ja pikseligrafiikkainen ulkoasu hurmaa luontevasti muokkautuvien ympäristöjen kera. Miten sitten muu sisältö? Kupletin juoni on pitkälti sama kuin Spelunkyssa: Luolastoon lähdetään tavoittelemaan lopullista maalia, ja jokainen kuolettava virhe palauttaa alkuun. Edellisestä pelikerrasta ei jää käteen muuta kuin verellä maksetut oppirahat. Vaikeusaste on brutaali, eikä satunnaisgeneroidut kentät auta tilanteeseen. Siksi onkin tärkeä määrittää lyhyen tähtäimen tavoitteita: Ensin tämä kenttä loppuun, sitten paremmat kyvyt, jonka jälkeen säästetään rahaa uuteen taikasauvaan…

Tasojen välissä päästään onneksi palauttamaan energiapisteet täysiin sekä valitsemaan yksi uusi lisäominaisuus, oli se sitten immuniteetti tulelle tai hetkittäinen suojakenttä. Pelaaminen on ainaista tasapainottelemista riskin ja varmojen valintojen välillä. Tapetusta vihollisesta saa kultaa, jolla voi ostaa parannuksia, mutta toisaalta jokaisen pimeän käytävän päässä saattaa piillä lopullinen kohtalosi.

Lupaava tuttavuus

Julkaistu versio on yllättävän stabiili, vaikka pieniä rosoisuuksia on vielä nähtävissä siellä täällä. Uuden pelin aloitus käynnistää käytännössä koko ohjelman alusta, ja konsoliohjaimella pelaaminen pihistää pelaajalta tärkeää tietoa ja tähtäystarkkuutta toisin kuin hiiren ja näppäimistön yhdistelmä. Kontrollit ovat lisäksi hieman hankalat nopeissa tilanteissa, koska taikasauvat ja -juomat on määritetty saman vaihtonapin alle. Tästä syystä puteleita ei tule hyödynnettyä kuin seesteisissä hetkissä. Erillinen valinta esimerkiksi ristiohjaimen kautta antaisi mahdollisuuden käyttää sekä sauvaa että roiskia juomia samanaikaisesti.

Early Access -statuksesta johtuen on vaikea sanoa, mihin lopullinen teos muotoutuu. Tällä hetkellä roguelikemainen Noita on haastava, viihdyttävä, ajoittain äärimmäisen turhauttava mutta silti koukuttava luolastoseikkailu. Sen maaginen sydän on moneen taipuva pelimoottori. Luolastoa voi muokata räjähteiden avulla mielensä mukaan, materiaalit reagoivat aidosti ja varsinkin vesiputoukset mallintuvat todella komeasti. Jumalaista taustatarinaakin vihjaillaan maailman eri kolkissa sen verran, ettei matka maan uumeniin jää pelkäksi jännitystripiksi. Noita on hyvällä mallilla kehitystyötä, ja jään innolla odottamaan suomalaisstudion sisältöpäivityksiä. Mutta sitä ennen suuntaan vielä kerran kohti tuntematonta.

Kirjaudu kommentoidaksesi