Vähänkään vanhemmat Terminator-fanit muistanevat edelleen, miten kökköjä leffasarjan kakkososaan liitetyt lisenssipelit olivat muun muassa 8- ja 16-bittisellä Nintendolla sekä Mega Drivella. Nyt katkerat muistot voi kuitenkin pyyhkiä pois, sillä retrohtavista teoksistaan tunnettu brittiläisstudio Bitmap Bureau on tehtaillut meille sellaisen nostalgiapaukun ettei paremmasta väliä!
Aiemmin muun muassa Smash TV -henkisen Xeno Crisis -räiskinnän sekä sivuttain skrollaavan Final Vendetta -mätkinnän tehnyt studio todistaa jälleen olevassa oikeassa paikassa. Terminator 2D: NO FATE on erinomainen retroräime, joka tarjoaa kaiken kukkuraksi messeviä yllätyksiä Terminator-leffojen ystäville.
Onnen kyyneleet valuvat kuin nestemäinen metalli
Normaalisti en tykkää aloittaa pelin parhaista puolista, mutta nostetaanpa heti se kuuluisa (rotu)kissa pöydälle. On suorastaan klisee puhua rakkauskirjeestä hyvin tehdyn videopelin kynnyksellä, mutta Terminator 2D on aidosti juuri sitä – loistava lisenssipeli T2-faneilta faneille. Upealla pikseligrafiikalla toteutetut välianimaatiot ja käytännössä jokainen kenttä vilisee leffan eri kohtauksista napattuja yksityiskohtia. Otetaan esimerkkinä vaikka "se kuuluisa baarikohtaus": käytännössä jokainen detalji on paikoillaan, jopa musiikkia myöten!
Suurta ihastusta aiheuttaa myös seikkailun audiovisuaalinen puoli, sillä tyylikkään pikseligrafiikan, päräyttävän toiminnan, hienon animaatiotyön ja jykevän äänimaiseman ohella yksi teoksen mieleenpainuvimmista asioista on juuri musiikki. Alkuperäisestä ääniraidasta vaikutteita ottava "settilista" yhdistelee leffan teemoja meneviin ja jopa metallimaisiin biiseihin niin upealla tavalla, ettei tässä oikein voi olla kuin ihastuksesta soikea. Tästä on kiittäminen säveltäjänä ja äänisuunnittelijana Bitmap Bureaulla toimivaa Lee Mintramia, josta taisi juuri tulla minun uusi toteemieläin.
Tule mukaani jos haluat elää!
Pelillisesti Terminator 2D on melko vanhanaikainen ja lainailee paljon "alan ammattilaisilta", kuten Contralta. Valtaosissa kentistä ohjataan joko Kyle Reeseä tai yhtä Connorin perheenjäsenistä. Näissä leveleissä meininki on suoraviivaista: juostaan eteenpäin, väistellään, räiskitään ja nakataan 'naatteja niin maan perkeleesti. Menoa värittämässä ovat ajoittaiset, leffaa mukailevat pomotappelut sekä mahdollisuus kökkiä suojassa aika ajoin, ja tietyt sekvenssit edellyttävätkin juuri ampumisen ja suojautumisen onnistunutta rytmittämistä. Kentissä on myös muutenkin vaihtelua, sillä välillä päästään ohjaamaan moottoripyörää, hiippailemaan ja tietenkin mäiskimään myös itse iso-Arskan roolissa.
Harmittavasti Arska-osiot ovat teoksen heikointa antia pelillisesti, sillä nyrkeillä mäiskimiseen ei ole saatu ihan tarvittavaa jykevyyttä. Lisäksi T-800:n saappaisiin ei pääse reissun aikana kuin pari hassua kertaa, mikä on vähän pettymys nostalgian kannalta. Kontrollien osalta viihdyin ehdottomasti enemmän pyssysankarin roolissa jäykähköä hyppimistä lukuun ottamatta, eikä hiiviskelymeiningissäkään ollut mitään vikaa. Hieman yllättäen tuttujen kohtauksien ohella mukana on myös muutama ekstrakenttä "mitä jos" -skenaarioihin pohjautuen, ja tämä tuo hiukan lisäpituutta lyhyenläntään seikkailuun.
No problemo! (Vaikka olisihan tätä pidempäänkin pelaillut)
Niin, se pituus. Pelin tarinatilan läpäisee noin tunnissa, mikä on harmittavan vähän noin 30 euron hintaiselle tuotteelle. On toki syytä muistaa, että Terminator 2D on suunniteltu pelattavaksi moneen kertaan: sen uumenista löytyy stoorin ohella muun muassa lukuisia eri vaikeustasoja sekä virtaviivaistettu pelihallitila, ikuiseen käytävään sijoittuva Infinite Mode, pomokimara eli Boss Rush sekä Sarah Connorin kenttiin keskittyvä Mother of the Future, jonka läpipeluu avaa vaikeimman vaikeustason masokisteille. Kenttiä voi halutessaan treenata myös erikseen, ja tämä tulee varmasti tarpeeseen juuri edellä mainitusta syystä.
Terminator 2D: NO FATE on lyhyydestään huolimatta mainio retroräiskintä, joka mukailee esikuva-aikakautensa pelattavuutta jopa niin uskollisesti, ettei mitään kovin tuoreita ideoita ole sinällään mukana. Mutta kulttuuritekona Bitmap Bureaun tuorein teos on sen sortin nappisuoritus, etteivät pienet puutteet nakerra mieltä juurikaan. Toki pidän itseäni melko isona Terminator-fanina, joten puolueettomammin leffasarjaan suhtautuvien kannattaa kenties ottaa arvosanasta yksi tähti pois.
