Valheim saattaa saada rankemman vaikeustason, kehittäjä vihjaa
Moninpelisoutua ei yleisön pyynnöistä huolimatta olla kuitenkaan aikeissa lisätä.
Moninpelisoutua ei yleisön pyynnöistä huolimatta olla kuitenkaan aikeissa lisätä.
Steamin syysalennukset ovat käynnistyneet, kenties tarkoituksella juuri Black Fridayn tienoilla.
Sony saattaa mahdollistaa PS5:n kustomoinnin vaihdettavin paneelein, vihjailee tuore patenttihakemus.
Marraskuussa 2020 jätetty ja vuotta myöhemmin hyväksytty patenttihakemus koskee "elektronisen laitteen kuoria" (=Cover for electronic device). PlayStation 5 -masiinaa ei erikseen mainita, mutta hakemukseen liitetyt diagrammit vihjailisivat kustomointimahdollisuuden saapuvan nimenomaan kyseiselle laitteelle. Sony itse ei ole vielä kertonut mitään virallista asian tiimoilta.
Kuusi syytä sille, miksi JUURI SINUN olisi syytä innostua Deathloopista.
Arvostettu toimintaroolipeli ilmestyy viimein myös Xboxille.
Joulukuun plussapelit ovat jälleen tiedossa hyvissä ajoin. Tarjolla on kolme peliä, joista kaksi on PlayStation 4:lle ja yksi PlayStation 5:lle.
Goldmanin lähtö voi vaikuttaa työntekijöihin ja sitä kautta pelin kehitykseen.
Epic Games -pelikauppa on käynnistänyt oman Black Friday -alennuskampanjansa.
Vuoden 2021 Golden Joystick -palkinnot ovat löytäneet ottajansa tiistaina.
Tarjolla on ollut jo tutuksi tulleita kategorioita pelien saralta. Näiden perinteisten palkintojen lisäksi jaettiin peliteollisuuden 50 vuoden rajapyykkiä kunnioittavat "Ultimate Hardware of All Time"- ja "Ultimate Game of All Time" -pystit. Kaikkien aikojen parhaaksi laiteraudaksi valikoitui PC, vanhan kunnon Dark Soulsin viedessä sen legendaarisimman pelin palkinnon.
Nintendon pelilaite täytti vuosia, mutta toimituksen jäsenet eivät olleet sen suuremmin innoissaan. Näemmä.
Amazon työstää Mass Effect -pelisarjaan perustuvaa teleivisioprojektia, vihjailee Deadline.
Microsoft julkaisi Xbox-konsolinsa 20 vuoden taivalta juhlistavan Anniversary Museum -verkkosivuston.
Xbox 20th Anniversary Museum tarjoaa Xbox-laitteiden historiaan keskittyvän aikajanan, jota voi koluta joko konsolikohtaisesti tai käyttäjälähtöisesti. Matkan varrelta huomiota saavat esimerkiksi Xbox Live Arcaden ja Kinectin julkaisut, mutta eipä surullisenkuuluisaa Red Ring of Deathiakaan ohiteta olankohautuksella.
Kahden jakson perusteella Hawkeye-sarjaa uskaltaa suositella.
80-luvun Taito-klassikot yhdessä paketissa.
Lisäpalveluna myytävä Expansion Pack ei tarjoa rahalle vastinetta.
Vain vuosi siinä vierähti, mutta Marvel's Avengers on saamassa vihdoin Spider-Man-laajennuksensa PlayStation-konsoleilla.
Kojima Productions on avaamassa musiikkiin, televisio-ohjelmiin ja elokuviin suuntautuvan toimiston Los Angelesiin.
Tarkoituksena on laajentaa Kojima Productionsin tuotosten tunnettavuutta kattamaan populaarikulttuurikenttää videopelien ulkopuolelle. Studiota johtaa aiemmin peräti kolme vuosikymmentä Sonyn palkkalistoilla hääräillyt Riley Russell. Metal Gear -mies Hideo Kojiman rakkaus elokuvia kohtaan tiedetään, joten uuden studion seuraavia projekteja voinee odotella vähintäänkin mielenkiinnolla.
Forza Horizon 5 on onnistunut haalimaan jo yli 10 miljoonaa pelaajaa, tehden siitä Xbox-historian suurimman julkaisun.
Kehittäjä Playground Games paukutteli Twitterissä henkseleitään 10 miljoonan pelaajan rajapyykin ylittymisellä. Heti ilmestyessään Xbox Game Passiinkin julkaistu peli on täten onnistunut julkaisuviikollaan paremmin, kuin yksikään aiempi Xbox-nimike aina Haloista lähtien.
Uuden bäfän käyttäjäarvio on enimmäkseen negatiivinen.
Näetkö sinä sinisiä pieniä olentoja lähimetsässäsi?
Marraskuussa puretaan kamoja, patikoidaan, matkataan avaruudessa ja avaruuteen sekä ratkotaan rikoksia.
Varsin kunnioitettavat 35 vuotta täyttävä Ubisoft jatkaa juhlavuotensa kunniaksi ilmaispelien jakelua.
Rockstar on saanut tuupattua linjoille ensimmäisen Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition -korjauspäivityksen.
Bugien riivaama kolmen klassikon paketti on kulkenut julkaisunsa jälkeen hullunmyllystä toiseen. Rockstar on kuitenkin lupaillut parantavansa pelikokemusta lukuisin korjauspäivityksin, joista ensimmäinen on nyt siis saatu linjoille kaikilla alustoilla.
Suomalaisen pelimedian yksi lainsuojattomista kävi kylässä!
Kakkoskaudella meininki ei ainakaan hidastu!
Civilizationin kaltainen Humankind on saanut maksuttoman demoversion.
Black Friday on myllännyt kauppapaikkojen hintoja uusiksi sekä PlayStationilla että Xboxilla.
Erityisesti ysärilapsia viihdyttänyt Earthworm Jim tulee takaisin oman animaatiosarjansa tähtenä.
Kaksi mainiota Earthworm Jim -tasohyppelyä julkaistiin Super Nintendolle ja Mega Drivelle 90-luvun puolivälin tienoilla. Vuosituhannen lopussa ilmestynyt Earthworm Jim 3D ja jatko-osansa puolestaan epäonnistuivat siirtämään matosen seikkailut kolmanteen ulottuvuuteen, minkä jälkeen sarja onkin elellyt pelipuolella hyvin pitkälti hiljaiseloa. Pelien kylkeen kyhätty animaatiosarja toki rullasi parin tuotantokauden verran, mutta nyt lisää on siis tulossa.
Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition ei ole oikein missään suhteessa järin onnistunut peli, mutta kyllä tälle paikkansa on.
Tiesittekö, että Ed Sheeran valitsee joka Pokémon-seikkailun alussa matkaan vesiteemaisen taskumonsterin?
Mikäli beetat ja ennakkojulkaisu antavat osviittaa 19. päivän virallisella julkaisulla tulee olemaan poskettoman moniongelmainen alkutaivan. Jestas mitä tuubaa!
ELEX II tekee paluun Magalanin post-apokalyptiseen tiedefantasiamaailmaan.
Usko minua kun sanon, että vanhassa vara parempi.
Harry Potter -elokuvasarjan näyttelijäkööri palaa Tylypahkaan tammikuun erikoislähetyksessä.
Volitionin Saints Row -henkiinherättelyn julkaisua on päätetty siirtää useammalla kuukaudella.
Spider-Man: No Way Home yhdistää Hämis-universumeja tuoreella trailerillaan.
Enemmän tai vähemmän humoristinen vastaus The Rockilta.
Ed Sheeran ja Pokémonit lyövät hynttyyt yhteen.
Microsoft julkaisi tämän kuun jäljellä olevat nimikkeet.
The Elder Scrolls VI tullaan julkaisemaan ainoastaan PC:lle ja Xbox-masiinoille, vahvistaa Xbox-pelipuolen pomo Phil Spencer.