Hittipelejä tarjoava PlayStation Plus -kokoelma on tulossa tiensä päähän
Pelit pysyvät ladattavissa vielä toukokuun alkuun asti.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Pelit pysyvät ladattavissa vielä toukokuun alkuun asti.
Sony on paljastanut helmikuun PlayStation Plus -pelivalikoimansa ihan virallisesti.
Battle royale -mätkinnäksikin kuvailtu Rumbleverse suljetaan helmikuun lopussa, kertoo kehittäjä Iron Galaxy.
Rumbleverse julkaistiin niinkin vastikään kuin elokuussa 2022. Pelaajia ei ole kuitenkaan ilmeisesti saatu haalittua kylliksi, sillä kaikki kehitystyö on päätetty lopettaa ja palvelimet sulkea helmikuun 28. päivä. Kaikki peliin rahaa käyttäneet ovat oikeutettuja hyvitykseen, josta lupaillaan lisätietoja myöhemmin.
Destiny 2:n Lightfall-laajennuksen uusia aseita esitellään tuoreella trailerilla.
Mafioosoja, Ashia ja skeittausta luvasta näillä näkymin!
Viime vuonna julkaistu ja KonsoliFINin arvostelusta neljä tähteä napannut Road 96 saa jatkoa Mile 0 -nimeä tottelevan esiosan muodossa.
Tammikuussa retroillaan, taistellaan keskiajalla ja pyöräillään.
Tuleva laajennusosa päivättiin kesäkuulle.
Kuusiosaisesta sarjasta viimeiset neljä ovat seuranneet samaa sapluunaa.
Tämän vuoden uutuuspeleistä kerrotaan lisää jo keskiviikkoiltana.
Ennakkotestissä viime vuoden Gamescomissa paljastettu Under the Waves.
The Callisto Protocol on päivittynyt versionumeroon 3.01 uusien ominaisuuksien kera.
Tylypahka näyttäytyy upeana uudella trailerilla.
Activision on päättänyt siirtää Call of Duty: Modern Warfare II:n sekä Warzone 2.0:n toisen tuotantokauden aloitusta.
Toisen kauden oli alkujaan tarkoitus startata helmikuun 1. päivänä, mutta nyt moinen tapahtuu vasta kuun puolivälissä, 15. päivä. Viivästyksen syyksi kerrotaan pelaajilta saatu palaute, mihin pyritään reagoimaan jollain tavalla ylimääräisen parin viikon aikana.
Lahjakorttien teko onnistuu kätevästi PlayStationin omalla sivustolla.
Season: A letter to the future päästää pelaajat pyöräilemään ympäri maailmaa tammikuun viimeisenä päivänä.
Pelaajan ohjastama Estelle kertoilee Season: A letter to the future -trailerissa tehtävästään taltioida maailman viimeisiä hetkiä ennen vuodenajan vaihtumista ja sen myötä lopullista unohdusta. Matkan varrella kohdataan hassuja hahmoja Kochi-pojasta Maytora-veistäjään ja Easel-munkkiin – näistä myös trailerilla nähdään vilauksia.
Sony on paljastanut tammikuun lisäykset PlayStation Plus -palvelun valikoimiin.
Premium- ja Extra-tasojen maksaville jäsenille tarjotaan tuttuun tyyliin reilusti pelattavaa. Nimekkäimmästä päästä ovat yhteistyöhön painottava zombiräiskintä Back 4 Blood, mätkintä Dragon Ball FighterZ sekä Life is Strangea parinkin kauden verran. Pelit saapuvat valikoimiin tammikuun 17. päivä.
One Piece Odyssey -seikkailupeli saapuu perjantaina, ja sitä voi testata heti sekä PlayStationilla että Xboxilla.
IGN on julkaissut kymmenen minuutin siivun pelikuvaa Wo Long: Fallen Dynastyn tiimoilta.
System Shock -klassikon uudelleenversiointi tähtää julkaisuaan näillä näkymin maaliskuulle.
Sony on vahvistanut tammikuun PlayStation Plus -ilmaispelivalikoiman.
Tammikuun PlayStation Plus Essential -ilmaispelit näyttävät tuttuun tapaan paljastuneen jo ennakkoon.
Perinteisen vuodon takana on jälleen varmaksi osoittautunut Dealabs-sivusto. Tarjolle saataisiin Respawnin kehuttu Star Wars -seikkailu Star Wars Jedi: Fallen Order, verkkopeliin painottava Fallout 76 sekä metroidvania-henkinen Axiom Verge 2.
Rockstar toi joulun GTA Online -pelaajille.
Teenage Mutant Ninja Turtles: The Cowabunga Collection on päivittynyt isosti, kertoo Konami.
Kenties näkyvin päivityksen muassaan tuoma ominaisuus on Teenage Mutant Ninja Turtles IV: Turtles in Timen verkkopeli, jota on kaivattu julkaisusta saakka. Vastaavien moninpelikahinoiden lupailtiin saapuvat vielä myöhemmin Teenage Mutant Ninja Turtles III: The Manhattan Projectiin.
Kiirettä kannattaa kuitenkin pitää, sillä tarjous on voimassa vain tänään kello 18.00 saakka.