Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Assassin's Creed -sarjan uutukainen tarjoaa interaktiivisen opetuskierroksen Baghdadin historiaan

Assassin's Creed -sarja jatkaa tutulla opettavaisella linjalla myös tulevassa Mirage-osassaan.

Assassin's Creed Mirage sisältää History of Baghdad -nimellä kulkevan ominaisuuden, joka kertoo infopläjäyksiä tapahtumapaikka Baghdadista. Pelaajalla on tarjolla 66 historiallista tapahtumapaikkaa, joissa päätarinan lomassa vierailemalla voi ansaita sälää protagonisti Basimille. Kategorioita on viisi: taide ja tiede, uskonto ja päivittäinen elämä, hovielämä, ekonomia sekä hallitus.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kotimaisittain varsin mielenkiintoinen heinäkuun PS Plus -ilmaisvalikoima saapui ladattavaksi

Sony on heittänyt tuttuun tiistaiseen tyyliinsä tarjolle kuun PS Plus -pelivalikoiman.

Kuten Dealabs perinteeksi muodostuen jo huhuilikin, nähdään Plus-valikoimissa tällä kertaa kolme peliä, joista jokaisen voi napata joko edelliselle tai nykyiselle laitesukupolvelle. Kotimaisittain tilanteen tekee erityisen mielenkiintoiseksi Remedyn Alan Wake Remastered, jonka on tarkoitus saada jatkoa pitkän odottelun jälkeen lokakuussa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Katastrofaalisen julkaisun kokeneen The Lord of the Rings: Gollumin kehittäjästudio suljetaan – toinen työn alla ollut Sormusten herra -projekti peruttiin kokonaan

The Lord of the Rings: Gollumin epäonnistunut julkaisu on saanut pelin kehittäjä Daedalicin miettimään strategiaansa uusiksi.

Daedalic Entertainment on päättänyt sulkea Klonkun oman pelin kehittäneen studionsa Saksan Hampurissa. Jatkossa firma pistää sen sijaan kaikki paukkunsa kehitystyön sijasta julkaisupuolelle. Suunnitelmissa onkin tuoda pelaajien ulottuville peräti kahdeksan nimikettä vielä meneillään olevan tilivuoden aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Yu Suzukin Space Harrier -hengenheimolainen Air Twister liihottelee marraskuussa kohti uusia alustoja

Aiemmin ainoastaan Apple Arcade -palvelussa nähty Air Twister suuntaa marraskuussa PC:lle ja konsoleille.

Yu Suzukin luotsaaman Ys Net-studion Air Twister ottaa inspiraationsa 80-luvun räiskinnöistä, etunenässään Suzukin oma klassikko Space Harrier. Tarjolla on 12 hektistä räiskintäkenttää sekä muutamakin eri pelimoodi. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Air Twister julkaistaan marraskuun 10. päivä PC:lle, Switchille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indiehitti Moving Out saa odotettua jatkoa elokuun puolivälissä – PC-demo luvassa piakkoin käynnistyvän Steam Next Festin yhteydessä

Moving Out 2 on saanut julkaisuajankohtansa elokuun 15. päivälle.

Vuonna 2020 ilmestynyt Moving Out muodostui nopeasti hitiksi, kiitos hulvattoman kaoottisen konseptinsa. Moving Out 2 piristää soppaa vielä alustojen välisellä verkkomoninpelillä, minkä lisäksi tavaroita kuskataan nyt muodikkaasti eri multiversumeissa. Julkaisupäivää rummuttava traileri on katsottavissa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pinokkio-tarinan Souls-henkiseen toimintamiljööseen vievä Lies of P sai julkaisupäivän lisäksi pelattavan demon

Lies of P sai Summer Game Fest -tapahtuman yhteydessä julkaisupäivänsä.

Lies of P kertoo puunukke Pinokkion tarinaa, joskin hieman yllättäen Souls-henkisenä toimintapelinä. Pariminuuttisen trailerinkin saanutta nimikettä päästään kokeilemaan demon muodossa vaikka heti. Tarjolla on seikkailun pari ensimmäistä lukua, joka antanee jo varsin mukavan kuvan Lies of P:n pelimekaniikoista ja varsin kiehtovan oloisesta tunnelmasta.

Lies of P julkaistaan 19. syyskuuta PC:lle (Steam) sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Massiivinen Days of Play -alennuskampanja viipaloi PlayStation-pelien hinnoista pois jopa 70 prosenttia

PlayStation Storessa on käynnissä suorastaan massiivinen Days of Play -alennuskampanja.

Days of Play on jyllännyt PS Storen hintoja uusiksi astetta rankemmalla kädellä, sillä säästöprosentin rummutetaan olevan parhaimmillaan peräti 70 prosenttia normaalihinnoista. Kampanjaan on kelpuutettu yhteensä 479 tuotetta peleistä lisäosiin ja muihin sisältöihin saakka, joten jokainen löytänee valikoimista oikein mukavasti rahanmenoa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Harvest Moon: The Winds of Anthos sai julkaisupäivänsä syyskuun loppuun

Pitkäikäistä Harvest Moon -sarjaa jatkava The Winds of Anthos on päivätty syyskuun loppuun.

Harvest Moon: The Winds of Anthos vie pelaajansa uuteen Anthos-maailmaan tuomaan takaisin yhteen muinaisen tulivuorenpurkauksen erottamia kaupunkeja. Tarjolla on niin kasvi- ja eläinkuntaa kasvatettavaksi sekä tietysti myös niitä puolisoehdokkaita, kuten tapana on. Kuvakaappauksia uutisen lopussa.

Harvest Moon: The Winds of Anthos julkaistaan syyskuun 26. päivä PC:lle, Switchille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Jaakko Herranen