Rautanyrkille saattaa olla mahdotonta löytää haastajaa ensi vuonna – kattavassa ennakkotestissä Bandai Namcon Tekken 8
Jos oli edeltäjä vähän kädenlämpöinen etenkin julkaisussaan, vaikuttaa kasi olevan yhtä rautaa kuin itse Rautanyrkki.
Jos oli edeltäjä vähän kädenlämpöinen etenkin julkaisussaan, vaikuttaa kasi olevan yhtä rautaa kuin itse Rautanyrkki.
Sony on julkaissut tuttuun tyyliinsä kätevän mahdollisuuden muistella päättyvän vuoden PlayStation-pelaamista.
Recap-henkisessä palvelussa pääsee tutkailemaan muun muassa vuoden ensimmäisen pelin, TOP 5 -nimikkeisiin käytetyt pelitunnit ja saavutukset sekä eniten tahkotun genren – niitä pelatuimpia teoksia voi selata myös kuukausittaisessa näkymässä. Kirsikkana kakun päällä tietysti se, kuinka ison siivun elämästäsi oletkaan käyttänyt tänä vuonna peliohjain kädessä ah niin lokoisasti sohvalla istuen. Uutisen lopussa muutamia tilastoja allekirjoittaneen pelailuista.
Disney Magical Time!
Final Fantasy XVI:n lisäsisältösuunnitelmista on kerrottu lisää yksityiskohtia.
Square Enixin Final Fantasy XVI julkaistiin männä kesänä jotakuinkin valmiina pakettina, eivätkä kehittäjät omien sanojensa mukaan tuolloin vielä suunnitelleet pelilleen lisäsisältöä. Niin vain kuitenkin kävi, että tarinallisia laajennuksia on tulossa parikin kappaletta näistä ensimmäisen ollessa jo pelaajien ulottuvilla.
Merirosvoseikkailu voi alkaa helmikuun puolella.
DON'T NOD -studio esitteli uusimman tuotoksensa.
Black Myth: Wukong sai The Game Awardsin yhteydessä niin uuden trailerin kuin julkaisupäivänkin.
1500-luvun Kiinasta lähtöisin olevan Journey to the West -legendan inspiroima Black Myth: Wukong esiteltiin ensimmäisen kerran jo kolmisen vuotta sitten. Jo tuolloin peli herätteli runsain mitoin positiivista pöhinää erityisesti poikkeuksellisen näyttävän ulkoasunsa myötä.
Jurassic Park: Survival julkistettiin The Game Awardsin yhteydessä.
Kohta sivalletaan taas!
Julkaisupäivää saadaan odottaa vielä tovi.