Roolipeliseikkailu NieR: Automata muuntuu animesarjaksi – trailerilla nähdään 2B pod-kumppaninsa kanssa
Square Enixin NieR: Automata sovitetaan anime-televisiosarjaksi.
Square Enixin NieR: Automata sovitetaan anime-televisiosarjaksi.
Xbox-kaupan alennuskampanjan kohteena ovat vuorostaan poikkeuksellisen suositut pelisarjat.
From Softwaren Elden Ring esittäytyy uudella Oveview Trailer -videolla.
Kuuden ja puolen minuutin mittainen traileri käynnistyy perusasioilla kertoen Elden Ringin loksahtavan synkkien ja fantasiahenkisten toimintaropellusten genreen. Tämän jälkeen esitellään pelimaailmana toimivaa Lands Between -aluetta, tätä kansoittavia hahmoja ja pelimekaniikkojen perusteita esineiden rakentelusta eeppisiin pomotaisteluihin saakka. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Roskapandan ihmeelliset seikkailut viihdyttävät, kunnes tapahtuu kamalia
Assassin's Creed Valhalla on oikea kassamagneetti Ubisoftille.
EA:n mukaan The Sims 4:n kehitystiimillä oli alkuperäistä päätöstä tehdessään väärä käsitys siitä, mitä Venäjällä voi julkaista.
Uutta Call of Dutya horisontissa.
The Wolf Among Us saa jatkoa ensi vuoden aikana, ensimmäinen traileri kuitenkin on nähtävillä vaikka heti.
Grand Theft Auto V on ylittänyt 160 miljoonan myydyn kopion rajapyykin.
Grand Theft Auto V ja tämän kylkiäisinä tarjoiltava GTA Online julkaistiin alkujaan PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle jo vuonna 2013. Sittemmin Michael, Trevor, Franklin ja kumppanit suuntasivat niin PC:lle kuin seuraavalle laitesukupolvellekin. Myyntiluvut ovat vuosien saatossa kohonneet tasaiseen tahtiin, Rockstarin tuoreimman tiedon mukaan aina 160 miljoonan paremmalle puolelle saakka.
Viimeisin GTA Online -laajennus The Contract tuo kuvioihin virtuaalisen Dr. Dren, vieläpä uuden musiikin kera.
Ubisoft on kertonut päivämäärän Far Cry 6:n Joseph: Collapse -lisäpaketille.
It Takes Two on saavuttanut ja heittämällä ylittänyt viiden miljoonan myynnit.
Kahden viikon aikana nähtiin muun muassa kaikkien aikojen suurimmat pelitalokaupat.
NHL 22 päivittyi tänään IIHF Women's Teams and World Championship -sisältöpaketilla.
Helmikuun Gold-pelit paljastettiin.
Life is Strange Remastered Collection -pelivideolta on nähtävissä, että elämä on sangen outoa ehostetussa kuosissakin.
Life is Strange Remastered Collection niputtaa samaan pakettiin alkuperäisen ensimmäisen tuotantokauden ja tämän esiosana toimineen Before the Stormin. Ehostettujen painosten kehittäjänä toimii viimeksi mainitun työstänyt Deck Nine, joka joutui siirtämään kokoelman julkaisua viime vuodelta helmikuun 1. päivälle.
Ehdottomaksi kulttiklassikoksi luettava Elasto Mania julkaistaan moderneille masiinoille keskiviikkona, 26. tammikuuta.
Vuosituhannen alkuhämärissä lähestulkoon jokaisen koulun jokaisessa ATK-luokassa tahkottua Elasto Maniaa on paranneltu muun muassa maltillisesti ehostetun ulkoasun, tulostaulujen, saavutusten, jaetun ruudun moninpelin ja erilaisten haasteiden muodossa. PC:llä Elasto Manian jo omistavat voivat päivittää Remastered-versioon ilman erillistä maksua, muutoin päristely kustantaa noin kymmenisen euroa.
Apex Legendsin Defiance-kausi lähestyy uuden hahmolisäyksen kera, kertoo Respawn.
Defiancen mukana karkeloihin liittyvä Mad Maggie on nähty kuvioissa ennenkin, lähinnä kahdeksannella kaudella mukaan tulleen Fusen aisaparina. Maggien tarinaa avataan hieman juuri ilmestyneessä Stories from the Outlands -animaatiossa, jonka voi katsastaa uutisen lopusta. Tarkempia tietoja helmikuun 8. päivä starttaavasta Defiance-kaudesta on lupailtu kuluvan viikon torstaille.
Watch Dogs: Legion alkaa olla sisältönsä puolesta niin sanotusti paketissa, kertoo Ubisoft tiedotteessaan.
Oijoi, mitäs jänskiä kauhuiluja tänä vuonna päästäänkään pelaamaan!
Mahtipontinen The Skywalker Saga saadaan pelattavaksi tulevana keväänä.
Strateginen Deadly Dozen Reloaded -räiskintä saapuu pc:lle ja konsoleille tämän kevään aikana.
Tom Clancy's Rainbow Six Extraction on mainiota viihdettä taktisen toiminnan ystäville.
Näyttävä rock-seikkailu The Artful Escape suuntaa pikaisella aikataululla kohti uusia alustoja.