Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mitä mainiointa sunnuntaita!

Pelimaailmassa on riittänyt tapahtumia parin viime viikon aikana. Kiistatta isoimpana uutisena Microsoft ilmoitti ostavansa Activision Blizzardin lähes 70 miljardin dollarin kauppasummalla:

Trokarit ovat puhuttaneet nykyisen konsolisukupolven aikana, sillä Xbox Series X:ää ja PlayStation 5:ttä ei vieläkään saa ostettua normaalisti kauppojen hyllyiltä. Kaikki konsolit menevät heti, mikä avaa trokareille ovet kaupantekoon. Jack Bayliss -niminen herra on vienyt homman askeleen pitemmälle, sillä hän kertoo luovansa trokauksen avulla työpaikkoja:

Amazonin The Lord of the Rings sai eeppisen videon saattelemana virallisen nimensä:

Shenmue-anime on sekin aivan kulman takana, sillä helmikuinen julkaisu päivättiin upouuden trailerin kera. Toimituksen jäsenistössä on ainakin kaksi henkilöä, jotka eivät millään malttaisi odottaa päähenkilö Ryo Hazukin uusia seikkailuja:

LEGO Star Wars: The Skywalker Sagan julkaisupäivä on sekin viimein varmistunut. Lukuisten viivästysten ja kyseenalaisen työskentelykulttuurin riivaaman projektin on määrä ilmestyä tänä vuonna:

Toimituksen väki rustaili arviot kaikkiaan viidestä teoksesta. Palstatilaa ryöstivät White Shadows (Toni), Uncharted: Legacy of Thieves Collection (Tero) ja Tom Clancy's Rainbow Six Extraction (Risto). Videopelien lisäksi nähtiin myös pari lautapeliarviota, kun Tarja hyökkäsi kotijoukkoineen Patchwork: Nordicin pariin ja Gloomhaven houkutteli Riston kevytroolipelaamaan.

Tom Clancy's Rainbow Six Extraction oli toimituksen huulilla myös artikkelipuolella, sillä Toni kirjoitteli pelistä ennakkotunnelmia ennen varsinaista julkaisua. The Anacrusis puolestaan haastoi Extractionin, joskin keskinkertaisella menestyksellä. Lisäksi Joonatan testaili ennakkoon OlliOlli Worldia.

Blogiosastolla Petri fiilisteli niin Hotline Miamia kuin seuraavalla viikolla alkavaa Murdervilleäkin. Senja taasen jatkoi blogiputkeaan vuoden 2022 indiekauhun merkeissä, kun taas Risto otti kantaa pelialan tasa-arvoon ja siihen, miten se saataisiin toteutumaan tulevaisuudessa.

Podcast teki sekin paluun joulutauoltaan. Alkuvuoden puhutuin uutinen eli Microsoftin ostoksilla käynti puhutti myös castilaisia, ja luvassa onkin tiukkaa asiaa Jyrin, Joonatanin ja allekirjoittaneen johdolla.

Vuoden vaihtuminen tarkoittaa aina myös uutta formula-kautta. Kuluvan vuoden F1-kausi eteni toisessa osakilpailussaan Unkariin, jota selosti tuttuun tapaan striimitiimin Joona. Samaan jengiin lukeutuva Toni väänsi puolestaan Dead Spacea pc:llä neljän osan verran.

Lopuksi vielä muistutuksena, että viime vuoden klikatuimmat arviot ovat nyt luettavissa digilehden muodossa. Lisäksi KonsoliFIN vaikuttaa tuttuun tapaan myös somessa: Facebook, Twitter, Instagram, Youtube, Twitch & Discord. Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! ?

Kirjaudu kommentoidaksesi