Mega Drive -ajoilta jo varsin kunnioitettavaan 30 vuoden ikään ehtinyt Sonic on ehtinyt matkan varrella puuhastella monenmoista – niin hyvässä kuin pahassakin. Koska syntymäpäiviä kuitenkin vietetään, on toimitus päätynyt nostalgisoimaan niiden omasta mielestään parhaiden Sonic-nimikkeiden äärelle.
Jaakko Herranen
Tähän on helppo heittää Sonic the Hedgehog 2, sieltä Mega Driven kulta-ajoilta. Ensimmäinenkin osa tuli tietysti tahkottua heti sen ilmestyessä, mutta sen loistavuudesta huolimatta jatko-osa teki vähän kaiken jonkin verran paremmin ja siihen liittyy myös ylivoimaisesti eniten positiivisia muistoja. Jopa diashowksi hidastellut kilpailullinen kaksinpeli oli nannaa velipoikia vastaan, jotka jäivät lähes aina perheen kuopuksen jalkoihin, väittäkööt mitä väittävät. Ja se loppurobotti, on se vaan hieno!
Sonic Manialle taisin lätkäistä KonsoliFINin arvostelussani täydet viisi tähteä, ja seison tähtisikermäni takana edelleen. Loistava tasohyppely lainaa esimerkillisesti alkuperäispeleistä, mutta heittää mukaan muutamia moderneja kikkailuja, jotka tekevät paketista uskomattoman raikkaan pelikokemuksen. Ehdottomasti sarjan parhaimmistoa, ehkäpä jopa paras!
Pakko mainita vielä maailman parhaan konsolin, Sega Dreamcastin, tehoja mallikkaasti esitellyt Sonic Adventure, joka armottomista kontrollibugeistaan huolimatta onnistui monessa asiassa myös todella hyvin. Mainiot musiikit, pätevä kenttäsuunnittelu ja iki-ihanat Chao-otukset itse pelissä ja VMU-yksikössä tuntuivat todella uuden sukupolven tuotokselta, jolla rehvastella kavereille.
Petri Kataja
Itse en ole koskaan suoranaisen innostunut Sonicin peleistä. Mielestäni. En ainakaan keksi mitään sen suurempia pelejä, jotka olisivat muistiin jääneet. Mutta Sonic the Movie oli kiva filmi. Ja onhan sininen siili mukava nähdä Super Smash Bros. -peleissä. Ettäpä tuota. Onnea pyöreistä vuosista.
Niko Lähteenmäki
Sonic on minulle aavistuksen ristiriitainen hahmo. Aina, kun sarjaan julkistetaan uusi nimike, se tuntuu keräävän median huomiota ihan kiitettävästi, mutta tuloksena on kerta toisensa jälkeen jotain pannukakun ja "ihan ok:n" väliltä. Ihan kuin hahmo itse olisi ikonisempi kuin pelit, sillä sininen siili ei tahdo millään saada statuksensa arvoista kohtelua pelien saralla. Animaatiosarjoista minulla ei ole juurikaan kokemusta, joten niistä en osaa sanoa. Petriä komppaan siinä, että viimeisin leffa-adaptaatio Sonic the Hedgehog oli oikeasti aika hyvä omassa lajissaan.
Mutta on niitä merkkiteoksiakin nähty, jopa sellaisia, joiden pariin kehtaa palatakin. Sonic the Hedgehog 2, 3 ja Sonic & Knuckles ovat tänäkin päivänä mainioita loikkapelejä, jotka kuuluvat lajin harrastajien yleissivistykseen. Tuleva Sonic Origins -kokoelma nitoo edellämainittujen pelien lisäksi ihkaensimmäisen ja myös Sonic CD:n samaan pakettiin, joten niitä pääsee kohta pelailemaan myös modernilla raudalla laajakuvalla varustettuna. Älä siis vielä kaiva vanhaa Mega Driveasi naftaliinista.
Uudempienkin nimikkeiden joukosta löytyy suosikit, kun vähän etsiskelee. Sonic Generations yhdisteli kiitettävästi uutta ja vanhaa sekä toimi kontrollien osalta myöskin hyvin. Lisäksi se oli vähän kuin Sonic-museo, sillä pelin uumenista löytyy muun muassa kosolti musiikkia sarjan peleistä, joita voi fiilistellä. Sonic Colorsia monet tuntuvat myös kehuvan, mutta itse en siihen oikein koskaan päässyt sisään. Nyt on kumminkin hyvä sauma antaa uusi mahdollisuus, kun pelistä saadaan päivitetty versio uusille konsoleille.
Lopuksi haluan antaa erikseen ihan hatunnoston Christian Whiteheadille. Kyseinen herra on peliohjelmoija, joka päivitti useamman Sonic-klassikon nykyaikaan paremmin kuin Sega itse. Lopulta uuttera työ palkittiin ja hänet palkattiin tekemään Segalle Sonic Maniaa, täysin uutta 2D-peliä. Kyseinen tuotos on meikäläisen ykkössuosikki koko sarjassa, joten suosittelen ehdottomasti aloittamaan Sonic-sivistämisen tästä nimikkeestä!
Niklas Isberg
Komppaan aika pitkälti Jaakkoa tässä asiassa, vaikka mies usein väärässä onkin. Sonic the Hedgehog 2 on ylivoimaisesti sarjan paras peli. Rakastin sitä lapsena niin paljon, että otin sen kavereiden synttäreillekin mukaan ja pelasin sydämeni kyllyydestä. Olen jopa vetänyt sen läpi Nokian peruspuhelimella, johon sai asennettua emulaattorin. Sinisten Sonic-lasien läpi on vaikea nähdä maailmaa, jossa on huonoja siilin seikkailuita. Ne huonot kokemukset on kuitenkin pakattu aivojen pimeimpään sopukkaan. Sonic kakkosen lisäksi pidin paljon Sonic Generationsista, joka yhdisteli hauskasti modernia ja klassista meininkiä. Uusimmista julkaisuista mainittakoon Sonic Mania, joka oli varsin mainio uudelleenlämmittely. Olin myös aivan pähkinöinä Sonic-elokuvasta ja varsinkin Jim Carreyn suorituksesta. Maltan tuskin odottaa millainen jatko-osa on.
