Näiden sarjojen seassa on monia helmiä, joiden paluu olisi enemmän tai vähemmän toivottu asia. On nimikkeitä, joiden toiminta on uniikkia ja mieleenpainuvaa. On tuotoksia, joiden hahmot ovat jättäneet pysyvät muistijäljet.
Hetken miettimisellä tulee mieleen tusina pelisarjaa, joita kaipailisia takaisin, mutta joista ei ainakaan kirjoitushetkellä ole kuultu positiivisia paluuseen viittaavia uutisia.
Ohessa niistä kuusi ensimmästä.
TimeSplitters
Ensimmäisen persoonan räiskintää eri aikakausissa pomppien. Tätä tarjoilivat Free Radical Design -studion kolme TimeSplitters-peliä, joita nähtiin PlayStation 2:lla, GameCubella ja Xboxilla.
Pelit olivat toimiva kokonaisuus sujuvaa pyssyttelyä, tarinamoodia, haastetehtäviä sekä etenkin moninpeliä. Tarinassa seikkailtiin erilaisissa ajoissa ja ympäristöissä aina villistä lännestä gangsterien kansoittamaan Chicagoon sekä tulevaisuuden robottitehtaaseen. Eikä hölmöä huumoria sopinut unohtaa, sillä olihan nimikkeessä hahmoja aina piparkakku-ukoista lumiukkoihin ja kliseisiin pahiskorstoihin. Niin, ja olihan mukana karttaeditorikin, mikä ei toissavuosikymmenellä ollut itsestäänselvyys.
Olisihan se hulppeata nykymasiinoilla päästä hyppimään menneiden tai tulevien aikakausien maisemiin. Viime vuosina TimeSplittersin paluusta on kuultu huhua sekä turhanpäiväistä kiusoittelua. Huhut kuiskivat joitakin vuosia sitten, että jatko-osa olisi tekeillä, mutta mitään konkreettista asiasta ei ole kuultu. Kiusoittelu puolestaan liittyy SpellForce 3: Fallen God -pelin esineeseen, jonka kuvaus kertoo "aikaa kestäneestä pelistä", joka tekee paluun. Tämä teksti kuitenkin kuitattiin hupailuksi, joka ei tarkoita jatkon olevan tekeillä.
Sarjan oikeudet ovat tällä hetkellä THQ Nordicin tytäryhtiö Koch Medialla. Siihen suuntaan voi osoittaa kysyvät katseet.
PilotWings
Jos Microsoft Flight Simulator on lentelyä sieltä vakavammasta päästä, oli Nintendon PilotWings melkeinpä sen toinen ääripää. Sarjan nimikkeissä pelaaja pistettiin suorittamaan erilaisia koitoksia muun muassa riippuliitimellä, gyrokopterilla, rakettirepulla sekä… elävänä tykinkuulana.
Ensimmäinen PilotWings nähtiin vuonna 1990 Super Nintendolla, kun taas jatko-osaa jouduttiin odottamaan vuoteen 1996 asti, kun Nintendo 64:lle julkaistu PilotWings 64 näki päivänvalon. Viimeisin osanen on vuoden 2011 PilotWings Resort, joka oli arvostelumme mukaan hupia parin tunnin ajan.
PilotWings 64:stä on muuten kirjoitettu sivuillemme Retromuistelo-teksti, joka kertoo kyseessä olevan peli, jossa ei ole mitään vikaa ja josta Super Power -lehti tykkäsi.
Huhujen poikasiakaan jatkosta ei ole kuultu käytännössä ollenkaan, joten sarjan tulevaisuus ei näytä kovin lupaavalta.
Splinter Cell
Tai kuten sarja virallisemmin tunnetaan: Tom Clancy's Splinter Cell. Sarjassa hypätään Sam Fisher -körmyn housuihin ja hiippaillaan läpi erilaisten tehtävien, joissa valolla, varjoilla ja erilaisilla vekottimilla oli suuri rooli.
Nimikkeet olivat suurimmaksi osaksi lämpimästi vastaanotettuja, mutta vuoden 2013 jälkeen sarja ei ole saanut uutta osasta. Fisher on kyllä nähty vierailevana tähtenä muun muassa kahdessa Tom Clancy's Ghost Recon: Wildlands -nimikkeessä, mutta hahmon oma seikkailu antaa odottaa itseään. Ehkä vierailuilla on testattu pelaajien reaktioita?
Tiedä häntä, mutta mikäli Ubisoftin suunnasta uusi osanen on tulossa, kuullaan siitä luultavasti ennen virallista julkaisua. Lähes jokainen studion tuleva nimike on paljastunut näes ennen aikojaan. Lienee vain ajan kysymys, koska uusi Splinter Cell julkaistaan.
Monkey Island
Joku voisi väittää, että ongelma-seikkailu-puzzle-pelien aika on ohi, mutta onneksi viime vuosina on nähty ja kuultu erisuuntaisia merkkejä. Esimerkiksi mainio Thimbleweed Park, pelaajien ja arvostelijoiden kehut kerännyt helmi vuodelta 2017.
Monkey Island on joka tapauksessa Ron Gilbertin, Tim Schaferin ja Dave Grossmanin luoma sarja, joka seuraa hurjaksi merirosvoksi halajavaa Guybrush Threepwoodia huumorin ja aivopähkinöiden kyllästämissä seikkailuissa. Sarjan alkupään osasia kutsutaan syystäkin klassikoiksi, kuten monia muitakin LucasArtsin suunnasta tulleita nimikkeitä.
Viimeisin uusi julkaisu on vuoden 2010 Tales of the Monkey Island, Telltale Gamesin ja LucasArtsin yhteistyön hedelmä. Sen jälkeen on ilmassa ollut enemmän tai vähemmän radiohiljaisuutta.
Tiesittekö, että nimikkeestä piti olla tuloillaan animoitu elokuva? Projekti valitettavasti lytättiin ennen kuin mitään konseptitaidetta konkreettisempaa ehdittiin tarjota, mutta seurasi tästä jotain hyvääkin. Filmin käsikirjoituksen raapusti nimittäin Ted Elliot, kenen käsialaa olivat myöhemmin julkaistut Pirates of the Caribbean -kassamagneetit. Kuuleman mukaan Monkey Island -käsikirjoituksen elementtejä käytettiin Johnny Deppin tähdittämien spektaakkelien pohjana.
Oli miten oli, Monkey Island -sarjan oikeudet ovat viimeisimpien tietojen mukaan Disneyllä. Kun jättiyhtiön suunnasta kuultiin vuonna 2016 tietoa pelibisneksen jättämisestä taka-alalle, ilmaisi Ron Gilbert halunsa ostaa Maniac Mansionin sekä Monkey Islandin oikeudet itselleen. Tapahtuiko asian suhteen kehitystä? Hyvä kysymys.
Deus Ex
Vuonna 2016 julkaistu Deus Ex: Mankind Divided ei myynyt odotusten mukaisesti. Tässä lienee syy siihen, miksi odottelemme edelleen uutisia Deus Ex -pelisarjan sekä uudempien osien pääosassa heiluneen Adam Jensenin paluusta.
Kyseinen sarja sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa tekoäly on kehittynyt kosolti nykyisestä, ja ihmiskehon augmentointi on perin normaalia puuhaa. Pelaajan ohjastama Jensen sotkeutui salaliittojen ja terrorismin maailmaan, jossa on ei ole helppoja vastauksia. Mutta pelaaminen oli varsin viihdyttävää, kuten Mankind Dividedin arviomme kehuu.
Toisen kyberpunk-tyylisen nimikkeen, äskettäin julkaistun Cyberpunk 2077:n, tekijät ovat kertoneet olevansa Deus Ex -nimikkeiden ystäviä. Tuskin olemme yksin toivomassa Jensenin paluuta. Eidos ja Square Enix eivät kuuleman mukaan ole hylänneet pelisarjaa, joten pientä toivoa jatkosta on.
Midtown Madness
Avoimen maailman kaahailua PC:lle ja Xboxille. Sitä olivat kolme julkaistua Midtown Madness -nimikettä, joissa suunnattiin aitojen kaupunkien mukaan suunniteltuihin ympäristöihin. Ensimmäisessä osassa kurvailtiin Chicagossa, toisessa Lontoossa sekä San Franciscossa ja kolmannessa kohteina olivat Pariisi ja Washington D.C. Kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin 90-luvulla, kun taas trilogian päättävä nimike näki päivänvalon vuonna 2000.
Avoimen alueen kaahailuja on nähty männävuosien jälkeen monet kappaleet, mutta Midtown Madnesseissa oli oma kepeä arcademainen tunnelmansa. Huumoria (ja välillä kamalaksi äityviä kertoja-kommentaattori-juontajia) unohtamatta. Angel Studios kehitti myöhemmin toisen kehutun kaahausnimikkeen, Midnight Runin. Ehkä tämän takia paluu hulluttelun pariin ei ole ikinä tapahtunut.
Ja jos ei Midtown Madness, niin miten sitten vaikka pöhkö Beetle Adventure Racing, jossa kisattiin kuplavolkkareilla?
---
Eikä tässä vielä kaikki. Ensi viikolla luvassa on kuusi muuta pelisarjaa, joiden paluuta halajataan.
Kommentit
Deus Ex ja Splinter Cell.
Deus Ex ja Splinter Cell. Molemmista tuntuu että ihan vasta olivat vielä elinvoimaisia tapauksia mutta niimpä vain niistä taitaa olla vaikka kuinka monta vuotta.
Molemmissa olisi potentiaalia vaikka ja mihin ja näissä kohtaa ei voi kuin yhtyä artikkelin kirjoittajan mielipiteeseen.
Blacklist on ollut muuten mielen päällä viime aikoina. Pitäisi ehdottaa veljelle että vihdoin pelattaisiin siitä niitä coop-tehtäviä. Tuli sukupolven vaihdon sellaiseen väliin että siirryttiin pelailemaan uudempia teoksia (PS4:n pariin vieläpä aiemmalta X360:ltä), joten jäi se Splinter Cell sitten paitsioon. Pidin kyllä kovasti kun yksinpelattavat hommat siitä muistaakseni pelailin kaikki.
Deus Ex taas jäi jo juonen osalta niin ikävään saumaan että jatkoa todellakin toivoisi. Täytyy myöntää että olen ollut osa ongelmaa, sillä Deus Exän molemmat uusimmat osat taisin ostaa vasta alennuksesta vaikka olisivat olleet todellakin täyden hinnan arvoisia.
Näitähän yhdistää vielä se, että ovat stealthiin painottavia teoksia. Sellaisia hyviä ei ikinä ole liikaa.
Lupaankin nyt, että jos jommasta kummasta (mieluummin molemmista) pelisarjasta tulee jatkoa, niin arvosanojen ollessa yhtään positiivisia tulen pelin/pelit hakemaan kaupasta heti julkaisussa.
F-Zero
F-Zero
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi