Petri Katajan blogi
Etenkin niille kahdelle asialle, jotka (lähes) pilasivat koko kokemuksen.
Kahtiajakoinen ulkoasu
Monkey Island -seikkailupelien sarjalla on jo käytännössä klassikkostatus. Sen merkeissä on julkaistu pelejä jo vuodesta 1990, useimmiten vieläpä jos jonkin sortin kehujen saattelemana.
Viime vuonna julkaistu Return to Monkey Island oli tapaus jo ennen julkaisuaan. Itse Ron Gilbert, pelisarjan luoja, oli jälleen puikoissa ohjaamassa seikkailun kehittämistä. Ei ihme, että tuotoksesta oltiin innoissaan.
Ainakin siihen asti, että pelin ensimmäinen traileri saatiin ilmoille. Liikkuvan kuvan esittely sai aikaan ison älämölön, koska se äänekkäin osa pelaajakunnasta ei pitänytkään siitä, miltä Guybrush-piraatti kumppaneineen ja tuttuine ympäristöineen näytti.
Ulkoasu erosi huomattavasti siitä, mitä aiemmissa apinasaaren seikkailuissa oli nähty. Värikkään kuvakirjan oloinen tyyli oli samanlainen kuin indietuotos Knights & Bikesissa, jonka taiteellisena tirehtöörinä toimi Rex Crowle. Yhtäläisyyksille on selkeä syy, sillä Crowle työsti myös Return of Monkey Islandin yleisilmeen.
Itseäni uusi ilme ei haitannut kovin paljoa, vaikka en sen suuri fani ollutkaan. Harmillisesti äänekkäimmät mölisivät olivat niin pahana, että Ron Gilbert päätti lopettaa tietojen jakamisen tulevasta pelistä. Ihmiset ovat hanurista.
Mutta ne omat harmituksen aiheeni
Mutta! Return to Monkey Island on mainio peli. Tai olisi, ellei tässä maukkaassa sopassa olisi kaksi asiaa, jotka lähes pilaavat koko aterian.
Jaa, mitkä ne ovat?
Jos veikkasi, että toinen niistä olisi tuo edellä mainittu nimikkeen ulkoasu, niin arvaus meni valitettavasti hutiin, väärin, pieleen. Ei se tyyli niin kauhea ollut.
Itseäni harmittivat kaksi muuta asiaa, joista se vähemmän spoilaava on täysin unohdettava soundtrack. Seikkailun taustalla kuultavat musiikit eivät ainakaan itsessäni nostattaneet oikeastaan minkään sortin tunteita. Haljun valjua sävelmää kauttaaltansa. Tuttuja melodioita varioivat rallit sentään yrittävät pienesti jäädä aivokoppaan pyörimään.
Sen sijaan kaikki täysin uudet sävelmät olivat itselleni lähinnä ihan passelia taustamusiikkia, jotka eivät jättäneet sen suurempaa muistijälkeä. Perin harmillista, sillä sarjassa on kuultu aiemmin kahmalokaupalla upeita sävellyksiä, joita voisi kuunnella pelin ulkopuolellakin.
Jopa niin pieni asia, kuin Guybrush-sankarin soutaminen paikasta A paikkaan B The Curse of Monkey Island -pelissä sai näin vekkulin sävelmän taustallensa. Vaikka kyseinen ralli ei ole sen suurin sävellys alla auringon, niin sekin jää enemmän mieleen kuin uusimman seikkailun soundtrack.
Tämä on kummallisen harmillista, etenkin koska mukana on aiempien pelien säveltäjäkaartia. Höh.
Se toinen asia on sitten kosolti isompi
Toinen harmituksen aihe, se vielä pahempi, on oikeastaan suuren suuri spoileri.
JOS ET HALUA TIETÄÄ SPOILEREITA/JUONIKUVIOITA PELISTÄ, NIIN ÄLÄ LUE TÄMÄN OTSIKON ALLA OLEVAA TEKSTIÄ.
Se suurin lässähdys tässä kokonaisuudessa on suorastaan surkea loppunäytös. Se tuntuu vetävän maton alta koko aiemmasta hauskasta seikkailusta.
Loppukohtauksessa Guybrush löytää itsensä pelin alkusaarelta, Mêlée islandilta. Aiemman synkeän maiseman sijasta nyt tosin paljastuu, että koko tarina on ollut vain hupailua merirosvoteemaisessa huvipuistossa.
Kuulostaako tutulta? Kyllä, täsmälleen saman sortin ratkaisu kuin mikä Ron Gilbertin kipparoimassa Monkey Island 2: LeChuck's Revenge -pelissä oli. Ja mikäli tämä ei vielä riitä, niin Gilbert on käyttänyt saman sortin epäloppua myös kolmannessa seikkailupelissään. Mikäli ei haittaa tietää, mistä nimikkeestä on kyse, niin klikkaa tästä linkistä kyseisen pelin arvosteluun.
Mutta että kolmas kerta tämä sama halju loppuratkaisu? En haluaisi sanoa sitä halvaksi ja laiskaksi, mutta tarinan päätepisteen kohdilla nämä sanat kävivät kyllä mielessä.
Itse apinasaaren pitkään varjeltu salaisuuskin paljastui. Kyseessä oli hirveä huumori-T-paita. Ei helvete. Tämä oli se pohjakosketus, jonka takia teki mieli heittää peli niin sanotusti seinään pettymyksestä.
Ja että Guybrush ei oikeasti olekaan merirosvo, vaan "lattiatarkastaja". Ei kuulkaas, ei näin.
Pelin alussa annetaan ymmärtää, että Guybrush todella on piraatti, ja että nyt koettava seikkailu on tarina, jota hän kertoo lapselleen. Alku ja sen nokkela yhteys edellä mainittuun LeChuck's Revenge -eepokseen olivat omasta mielestäni suorastaan upeat. Mutta sitten tämä kaikki.
Typerä loppu myös jättää useammat juonikuviot totaalisen kesken. Oleellisin näistä kaikista on se, miten Guybrushin seikkailun ohella tekemä tuho paljastuu pala palalta Elainelle. Jos olette seikkailun pelanneet äskettäin, muistanette tämän kuvion. Mutta kesken jäi.
Toki nimikkeessä on useampi loppuratkaisu, mutta niistä ei ole tätä kuplettia pelastamaan. Yksi lopetuksista on se, että Guybrush pyörähtää katsomassa piraattihuvipuistoa, mutta palaa sitten "omiin maailmoihinsa" seilaamaan Elaine-rakkaansa kanssa. Äh, ankeutta. Ei tämäkään ole se tarina, joka omia makuherjani kutkuttelee mukavalla tavalla.
Ohessa videomuodossa joka lopetus tälle tarinalle.
Ehkä se ajatus on ollut jättää pelaajan harteille päättää se, oliko hänen näkemänsä loppu se aito ja oikea, oliko Guybrush oikea piraatti, oliko hän oikeasti fantasioiva lattiatarkastaja vai mitä lie muuta.
Jippii. Nautin pelistä noin muuten, mutta tuo lopetus sai koko matkaan sellaisen karvaan savupiipun sisäpinnalta maistuvan jälkimaun, että en odota tälle pelisarjalle jatkoa. Tai jos seuraava osa korjaisi tämänkin lopun?
Ehkä teen niin sanotusti kärpäsestä härkäsen, ja onhan se kiva, että peli saa tuntemaan asioita. Vaikka sitten näin negatiivisia.
Lisää aiheesta:
