Nythän on varsinainen ilon ja onnen päivä. Kotimaisen Remedyn kehuttu Alan Wake -seikkailu täyttää tasan kymmenen vuotta tänään, 14. päivä toukokuuta. Ja puhtaasti vahingossa pelasin kyseisen mestariteoksen läpi viime viikolla. Vieläpä ensimmäistä kertaa ikinä.

Sain nimikettä pelatessani ajatuksen kirjoittaa pelistä jonkin sortin ylistystekstin, sillä se nousi kertaheitolla suosikkieni joukkoon. Ja mikäpä olisi sopivampi ajankohta julkaista tuo teksti kuin nyt pyöreän kymppivuoden juhlapäivänä.

Tapahtui edellisessä kappaleessa

Varmuuden vuoksi, mikäli Alan Wake ei ole tuttu teos: Kyseessä on vuonna 2010 julkaistu kauhuun taipuvainen seikkailupeli, joka ilmestyi alun alkaen Microsoftin Xbox 360 -konsolille ja pari vuotta myöhemmin PC:lle. Kyseessä oli suomalaisen Remedy-studion neljäs julkaisu, ensimmäinen sitten vuoden 2003 Max Payne 2:n.

Tarina kertoo kirjoitusvaikeuksiin ajautuneesta Alan Wakesta, tuosta suositusta ja menestyneestä kirjailijasta, joka suuntaa Bright Falls -kylään yhdessä vaimonsa kanssa. Maaseudulla mielen pitäisi oletattavasti levätä, ja kenties inspiraatiokin palaisi. Miljöö muistuttaa kovasti Twin Peaksia, minkä lisäksi soppaan on ynnätty elementtejä Stephen Kingin tuotannosta, Salaisista kansioista sekä samanmoista tunnelmaa uhkuvista elokuvista. Hohto-filmiin esimerkiksi viitataan varsin näkyvästi.


Tästä se matka alkoi

Lopputuloksena on kiehtova maailma kummallisine hahmoineen ja tummine nurkkineen. Valon puute on muutenkin nimikkeen keskiössä, sillä Alanin vastustajaksi valjastetaan käytännössä pimeys sekä sen riivaamat hahmot. Selviytymiskauhun merkeissä edetään läpi erilaisten tapahtumien ja juonenkäänteiden taskulamppujen, valorakettien sekä perinteisten luoteja sylkevien aseiden avulla. Painopiste näissä varusteissa on ensin mainituissa, sillä pelkkä lyijy ei riitä kaatamaan vihollisia, vaan jokainen vihamielinen asia kaadetaan jonkin sortin valon kera. (Onkin varsin tyydyttävää kaataa isompi vihulainen valoraketin kera.)

Nimike sai sivustollamme vuonna 2010 neljä tähteä viidestä. Valon voimalla kauhuja vastaan -otsikolla varustettu arvio kehuu julkaisua perin laadukkaaksi videopeliksi. Teksti loppuu mielestäni varsin kuvaavasti: "Alan Wake on peli, jossa on erittäin vähän puutteita. Harmillisesti juuri mikään ei motivoi palaamaan takaisin astialle, kun pelin on kertaalleen läpäissyt. Kertakäyttöisyydestään huolimatta Alan Wake kuuluu niihin peleihin, joiden kokeminen on osa jokaisen pelaajan yleissivistystä."

Kyllä, yleissivistykseen kuuluva nimike tämä. Sen takia onkin vain ja ainoastaan oikein, että pääsin lopulta kokemaan tuotoksen. Edes sen kerran.

Suosikkipelien joukkoon

Mutta niin, miten pitäisi summata se, miksi Alan Wake kolahti itselleni niin kovaa?

Tunnelma, musiikki ja selkeä pelattavuus olivat kaikki isoja peukkuja, mutta eniten kokemusta omalla kohdallani nostatti tapa edistää juonikuvioita. Alanin tarinaa ei näet kerrota pelaajalle viivasuorasti. Juonikuviot avautuvat välivideoilla, sankarimme puheiden kautta, matkan varrella kohdattavien televisioruutujen avulla sekä etenkin sieltä täältä löytyvien tekstiliuskojen keinoin. Näistä jälkimmäisin kolahti omaan makuuni huomattavan paljon, sillä sivuilta on luettavissa tulevia tapahtumia, menneitä tapahtumia sekä eri juonikuvioiden taustoja. Etenkin tulevien tapahtumien lukeminen läpysköistä hieman ennen niiden tapahtumista iski makuhermooni.


Valolla pimeyden olentoja naamaan

En pidä kauhupeleistä (tahi -elokuvista) kovinkaan paljoa, ja pelaajien/katsojien yhtäkkisestä säikyttämisestä en perusta minkään vertaa. Alan Wakea voi helposti kutsua kauhupeliksi, mutta kyseessä on enemmänkin tunnelmallaan ja äänimaailmallaan pelottava teos. Vain harvoin pelaajan naamalle heitetään jotain kamaluutta säikyttelymielessä. Mutta siitä huolimatta saatoin ainakin kerran säikähtää niin paljon, että päästin kirosanoja suustani.

Pahinta ja samalla tunnelmaa eniten luovinta olivat taustalla kuuluvat äänet. Etenkin kuulokkeilla pelatessa taustalla kuuluneet huohotukset, epämääräiset äänet sekä etenkin vihollisolentojen ilmaantuessa kuultavat dramaattiset musisoinnit saivat selkäpiin rullalle ja hipsimään ovesta ulos.

Ääneen sadattelun vastapainona hörähtelin myös muutamat kerrat ääneen ei-pelattavien hahmojen juttuja kuunnellessani. Matkan varrelle kohdataankin useammat hahmot, joista osalla ei välttämättä ole kaikkein terävimpiä muumeja laaksossa. Etenkin eräs kovin pelinkehittäjämäinen tuttavuus sai avautumisillaan suupielet ylöspäin.


Tarina etenee myös tekstinä

Nimikkeen musiikki oli perin toimivaa ja synkkiin maihin sekä mantuihin istuvaa. Nyt jälkikäteen kuunnellessa ihokarvat nousevat pystyyn sävellyksiä kuunnellessa. Erityismaininta A Writer's Dream ja Welcome to Bright Falls -kappaleille. Erityisen suurta iloa sain kohtauksista, joiden taustalla kuultiin Old Gods of Asgardin eli/ja Poets of the Fallin musiikkia. Paljoa en haluaisi spoilata, mikäli joku on vielä nimikkeen jättänyt kokematta, mutta yksi Asgard-poppoon menevä ralli toimintakohtauksen taustana oli itselleni selkeästi pelin parhaita hetkiä.

Ja niin, olen kuunnellut Old Gods of Asgardin upeaa The Poet and the Muse -kappaletta vuosia, ja nyt viimein ymmärrän mihin viisun sanoilla viitataan.

Ne ainoat nurinat

Ainoa nurina, jota tästä hulppeasta kokemuksesta itselleni jäi käteen, oli liian pitkä viimeinen kappale, jossa piti matkata läpi koko piirikunnan paikasta a paikkaan b. Siitä olisin trimmannut ehkä hitusen sisältöä pois. Tässä kohdin viimeistään tuli ilmi toiminnan jonkin sortin yksipuolisuus, vaikka välillä matkaa toki päästiinkin tekemään auton ratissa. Tästä naputuksesta huolimatta pidin Bright Fallsin matkastani todella paljon.

No okei, ehkä hieman kattavamman loppunäytöksen olisi vielä voinut toki ottaa. Mutta tässä tapauksessa pääasiassa oli matka eikä määränpää. Toisaalta tarina olisi vielä tietenkin jatkunut kahden lisäsisältöpaketin merkeissä. No, pitänee jättää ne odottelemaan ensi kertaa. Tai enemmän tai vähemmän mahdollista uusioversiota? Jos kerran joka toinen männävuosina julkaistu peli Shadowmanista ja jokaisesta Resident Evilistä lähtien kääritään uuteen hienoon ulkoasuun ja julkaistaan nykyraudalle, niin... miksipä ei myös Alan Wakea? Tässä kohdin en vastustaisi mahdollista remakea minkään vertaa.


Barry on perin skeptinen

Harmillisesti alkuperäinen seikkailu ei julkaisunsa yhteydessä myynyt pelinkehittäjien odotusten mukaisesti. Kehuja, ehdokkuuksia ja etenkin pelaajien suitsutusta kyllä tuli, mutta ensialkuun myynnit eivät olleet suorastaan hulppeita. PC-version julkaisun myötä luvut käsitykseni mukaan kääntyivät tarpeeksi hyviksi, että jonkin sortin maininta potentiaalisesta jatko-osasta sanottiin ääneen. Mutta sen suurempia uutisia asiasta ei ole kuulunut. Ainakaan vielä? Sormet ristiin.

Valaistusalan veikkonen

Miksi minulla kesti näin pitkään hypätä Waken kelkkaan, vaikka olenkin nimikkeestä ollut kiinnostunut jo sen julkaisusta asti? Lyhyesti: syynä on toimivan alustan puuttuminen. En ole syystä tai toisesta koskaan omistanut Microsoftin konsolia, joilla Remedyn helmi olisi ollut koettavissa. Omat kannettavanikin ovat soveltuneet lähinnä juuri nyt lukemasi sivuston sisällöntuottamiseen ja muuhun kevyempään toimintaan.

Äskettäin parin viikon lainaan päätynyt Legion Y740 -pelikannettava oli lopulta se ratkaiseva tekijä, jota tarvittiin heräämisessäni. Tuoreiden ja raskaiden pelien lisäksi oli testattava myös miltä hieman vanhemmat helmet näyttivät kyseisellä laitteella. Pääpaino oli toki tuoreissa nimikkeissä, jotta näki miten kone niitä pyöritti, mutta kyllä parissa viikossa sekaan sai ympättyä muutamat tunnit Wakea.

Keskustelualueemme Alan Wake -ketjuun on vuosien varrella kertynyt sivuja hulppeat 35 kappaletta. Sen lisäksi on 64-sivuinen (!) ennakkohypetys- ja tilausketju sekä Alan Wake -viikon hekumointiketju, jonka ajatuksena pelata sekä pääpeli että sen lisäsisällöt läpi kerran vuodessa näihin aikoihin. Tämähän on selkeästi suosittu nimike KonsoliFINissä!

Remedyn kymppivuotishulinat

Totta tosiaan, Alan Wake täyttää tällä päivämäärällä kymmenen vuotta. Asia ei ole mennyt ohi Remedyn konttoreilla, sillä tänään alkaa peliin keskittyvä Bright Falls Week. Ja ennen kuin kukaan ehtii innostua mahdollisista jatko-osauutisista, niin kerrottakoon, ettei luvassa ei ole uusia julkistuksia. Viikon aikana muistellaan vanhoja, ei kerrota mitään tulevasta.

Luvassa on striimejä, joissa on vieraina paljon tuttuja nimiä. On Remedyn tuttukasvoinen luova johtaja Sam Lake, on Alan Wakelle ulkoasunsa lainannut Ilkka Villi, on Alan Wakelle äänensä lainannut Matthew Porretta, muiden muassa. Aikataulun voi luntata oheisesta twiitistä. Itse ainakin pyrin olemaan hollilla kummastelemassa striimiä tahi paria.

Jos seikkailua ei ole vielä itse päässyt kokemaan, niin Alan Wake olisi tästä päivästä eteenpäin 90% alennuksessa Epic Storessa, Steamissa sekä GOG.comissa!

Ihan vielä lopuksi

Niin, tosiaan. Muistatteko vielä uutisen syyskuulta 2018? Sen otsikko kuului näin: Alan Waken tarina jatkuu televisiosarjassa. Mitähän tälle projektille kuuluu? Lisäinfoa, oikeastaan minkäänlaista, ei ole tietääkseni kuulunut sitten tuon ensimmäisen ilmoituksen.

Joka tapauksessa tämän seikkailun läpäiseminen mahdollistaa toisen perin kiinnostavan asian. Pääsen nimittäin Remedyn Control-uutukaisen kimppuun! Olen ymmärtänyt, että tämä kehuja kerännyt ja palkittu peli pitäisi syövereissään viittauksia tuttuun kirjailijaamme, minkä lisäksi tuleva lisäsisältöpaketti kietoituisi niin ikään Alanin tarinan ympärille. Tämän asian takia en ole aiemmin Controllin pariin halunnut hypätä.

Mutta juuri äsken, muutama päivä Waken lopputekstien jälkeen, latasin kyseisen pelin PlayStation 4:ni syövereihin.

Viimeinkin, eikä tällä kertaa tarvinnut odottaa vuosia.

Kommentit

Tämä on jäänyt itseltänikin välistä ja ensi viikolla Game Passiin... Kyllä kelpaa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi