Petri Katajan blogi
Se videopelielokuva nimittäin. Tarkoitan tietenkin Watch Dogs -nimikkeeseen perustuvaa rainaa, jonka olisi määrä rantautua katsottavaksi ensi vuoden puolella.
Kävi niin sopivasti, että sain vastikään pelattua läpi Ubisoftin Watch Dogs -sarjan ensimmäisen pelin, vuodelta 2014. Olen nyt siis valmis tulevaa filmiä varten, sen voi nyt julkaista! Tai kertoa siitä edes jotain, koska tiedossa ei ole vielä oikeastaan mitään. Traileri kelpaisi! Juliste vaikka? Juonikuvaus, jotakin edes.
Mutta eiväthän koirat käytä rannekelloja
Watch Dogs, tuo sarjan ensimmäinen osa siis, oli ensimmäinen kosketukseni kyseiseen pelisarjaan ikinä. Olin tietoinen toki, että sarjaan kuului kaksi muutakin nimikettä, mutta omiin kätösiini en ollut yhtäkään niistä aiemmin ollut saanut.
Oli miten oli, niin pidin tästä ensimmäisestä osasta huomattavan paljon. Jopa yllättävän paljon.
Yksinkertaistettuna Watch Dogs on kolmannen persoonan toimintaseikkailu, jossa hakkeroinnilla, ammuskelulla, kaahaamisella ja Chicagon kaupungilla on kaikilla iso rooli. Tarina alkaa epäonnisella ryöstökeikalla, jonka jälkimainingeissa päähahmo Aiden Pearce joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Väkivallanteon traagisena lopputuloksena sankarimme siskontytär saa surmansa, mikä sysää Aidenin niin sanotusti raiteilta. Näistä lähtökuopista alkaa synkkä kostoretki, jossa selvitetään syylliset, lähetetään rikollisia manan majoille, aiheutetaan paljon tuhoa ja hakkeroidaan niin maan penteleesti.
Selkeästi parasta ja tyydyttävintä Watch Dogsissa onkin tuo hakkerointi, jota käytetään muun muassa vihollisten epäsuoraan kurmottamiseen, hämmingin aiheuttamiseen ja takaa-ajajilta pakenemiseen. Pelaaja voi nappia painamalla tehdä vaikka sun mitä aina siltojen nostamisesta laitteiden räjäyttämiseen sekä kaasuputkien puhkaisemisesta vihulaisten kommunikaatiovälineiden häiritsemiseen. On se hakkerointi näemmä helppoa puuhaa, yhtä namiskaa vaan painaa!
Valvontakameroita voi myös kaapata omaan käyttöön, jotta niiden kautta voi katsella vihollisten liikkumista ja sabotoida kaiken sortin laitteita. Jos yhden kameran lähettyvillä on lisää samanlaisia vempeleitä, niin niiden välillä voi hyppiä niin ikään nappia painamalla. Hauskaa puuhaa.
Suurimman osan tehtävistä voi hoitaa hiippaillen, vihollisia hiljaisesti yksi kerrallaan napsien, mutta useammiten meno muuttuu lopulta pyssyhipaksi. Tätä voi onneksi maustaa vielä eri sortin tietoteknisellä jäynällä aina kokonaisten autojen tai vihollisten kranaattien räjäyttämiseen.
Ilman hakkerointia kyseessä olisi suhteellisen perinteinen kolmannen persoonan seikkailu, joka tuskin olisi nostattanut kovinkaan monia hurraa-huutoja.
Kohtauksia kuin suoraan elokuvien maailmasta
Tarina ei ole se jännittävin ikinä, mutta sen ympärille saa kyllä useampia muistamisen arvoisia tilanteita.
Etenkin kohtaus, jossa pääsee virittelemään räjähteitä taktisesti fiksuihin paikkoihin ennen vihollisten saapumista eri suunnista. Ja kun toiminta sitten lähtee kunnolla käyntiin, pyörähtää taustalla soimaan Wu-Tang Clanin C.R.E.A.M.-klassikko. Upea viisiminuuttinen, kokemuksena viisi kautta viisi.
Lisäksi muutamat takaa-ajot olivat hakkerointikykyjen ansiosta kuin elokuvista. Yksikin pakomatka alkoi veneellä helikopterin pörrätessä perässä, ja kun kyseisestä vekottimesta halusi päästä eroon, niin ei muuta kuin hakkeroidaan lentohärveli hetkeksi toimintakunnottomaksi. Tällä välin ajoneuvon vaihto sillan alla ja talla pohjassa kohti horisonttia. Varsin tyydyttävää.
Autoilla kaahaaminen vihulaisia tai poliiseja karkuun ja juuri oikealla hetkellä kaasuputken pamauttaminen tai liikennevalojen sotkeminen on joka kerta todella suurta hupia.
Se on kuitenkin myönnettävä, että aivan kaikkea pelin tarjoamaa en kuluttanut loppuun asti. Keskityin lähinnä tarinatehtäviin sekä muutamiin sivupuuhiin. Näin säästyi aika monelta Ubisoftin avoimen maailman vähemmän kiinnostavalta puhdetyöltä.
Yksi sivupuuhien kohokohdista oli kuitenkin hämähäkkitankki, jonka muodossa tehdään tuhoa ja päästetään mielikuvituspoliiseja hengiltä. Hauskaa puuhaa, joka tuli kertaalleen koettua niin sanotusti läpi.
Näyttää varsin hyvältä tätä nykyä(kin)
Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen, että koin Watch Dogsin. Nautin pelistä yllättävän paljon, mistä iso kiitos hakkerointitoiminnoille. Tarina ei ollut se jännittävin ikinä, mutta moni asia sen ympärillä toimi.
Chicago myös oli alueena mielenkiintoinen, sillä eipä tätä ympäristöä kovin moneen muuhun ison budjetin seikkailuun ole mallinnettu. Koluttavaan alueeseen kuului myös lähialueen Pawnee-kylänen sekä kosolti vesialueita. Kyllä, kulkupelejä ei oltu rajoitettu vain autoihin ja moottoripyöriin, vaan myös veneillä pääsi köröttelemään.
Ulkoasultaan seikkailu näyttää varsin mainiolta, ainakin useimmiten. Kaukana olevat asiat voivat olla suttuisia, mutta vaikkapa vesialueilla pyöriminen on suorastaan kaunista katseltavaa.
Peukkua myös sille, että niin moni asia ympäristössä tuhoutuu, jos ja kun takaa-ajo eksyy jalkakäytävien ja pihojen puolelle.
Elokuva.exe
Mutta niin, Watch Dogsista on tekeillä elokuva, kuten mainitsimme muun muassa tämän vuoden alun videopelielokuvien jutussamme (klik).
Ubisoftilta kerrottiin jo vuonna 2013, että studion tuotoksista Far Cry, Rabbids ja Watch Dogs ovat muuntautumassa elokuviksi. Ei mennyt kuin vain päälle vuosikymmen, kun kamerat viimein lähtivät käyntiin.
Se tulevassa Watch Dogs -projektissa on vekkulia, että siitä ei tiedetä vielä kovinkaan paljoa.
Ohjaajana toimii Mathieu Turi, rooleissä nähdään Sophie Wilde, Tom Blyth ja Markella Kavenagh, minkä ohella juonikuviot eivät välttämättä noudattele elokuvan vastaavia.
Ja siinäpä tuo melkein sitten on. Elokuvan kuvaukset on saatu niin sanotusti pakettiin toissavuoden puolella, joten luulisi traileria tahi muuta kohta nähtävän.
Eli: Hei Ubisoft ja kumppanit, pelasin pelin läpi! Nyt saa julkaista jotain tietoa, kuvia tai traileria! Mitä vaan!
Lisää aiheesta:
