Uutinen

Uutta Gran Turismoa vielä PS3:lle

Silicon Republic on haastatellut Sony Computer Entertainment Europen Michael Dennyä, koskien PS3:n tulevaisuutta ja elinkaarta.

Todistellakseen kolmannen Playstationin pitkää elinkaarta Denny luettelee vielä nykykonsolille saapuvia pelejä kuten Last of Us, Beyond sekä Two Souls. Hieman yllättäen listauksen joukkoon Denny luikauttaa ei enempää eikä vähempää kuin Gran Turismo 6:n.
Jaakko Herranen
Uutinen

Huhu: Halvempi ja karsitumpi Wii mini myös Eurooppaan

Aiemmin vain Kanadassa julkaistu Wii mini näyttää olevan matkalla kohti Eurooppaa, ainakin mikäli britti-Nintendon verkkosivuja on uskominen.

Maininnan Wii ministä löytää Nintendo.co.uk-sivuston Wii-otsikon alta, mutta itse linkki ei vie millekään laitetta käsittelevälle sivustolle. Tällä haavaa klikkaus linkistä johtaa vain virhesivustolle. Tämän virallisempaa vahvistusta koneen rantautumisesta ei vielä ole kerrottu.
Petri Kataja
Uutinen

Cliff Bleszinskiltä ruusuja ja risuja PlayStation 4 -tilaisuudesta

Aiemmin viikolla julkistettu PlayStation 4 on herättänyt vilkasta keskustelua. Lusikkaansa soppaan laittoi blogissaan myös "puoliksi eläköitynyt" pelisuunnittelija Cliff Bleszinski.

Kehuja Bleszinskiltä sateli Sonyn päätökselle antaa Mark Cernyn esitellä tulevan konsolin tekniset ratkaisut. Bleszinskin mukaan alan veteraani Cerny hoiti osuutensa täydellisesti, ja oli vilpittömässä innostuksessaan kuin ”amerikkalainen Peter Molyneux”.
RauskuS
Uutinen

Bugbear kiusoittelee autopelikansaa

Parhaiten Flatout-pelisarjasta tunnettu Bugbear Entertainment kiusoittelee autopelikansaa uudella teaser trailerilla sekä verkkosivustolla. Lyhyessä kuvauksessa kotimainen pelistudio lupaa palata juurilleen, kuten fanit ovat pitkään toivoneet. Luvassa on siis hulvatonta romurallia.


Petri Leskinen
Uutinen

Bioshock Infiniteen lisäsisältöä ja Season Pass

Irrational Gamesin kehittämä ja 2K Gamesin julkaisema Bioshock Infinite saa julkaisunsa jälkeen lisäsisältöä.

Nykytrendin mukaisesti myös Bioshock Infinite laajentaa kampanjaansa pian julkaisunsa jälkeen. Take-Two on ilmoittanut kolmen lisäsisältöpaketin olevan jo kehityksen alla. Nämä lisäosat lisäävät peliin tarinallista sisältöä, uusia hahmoja, kykyjä sekä aseita.
Jaakko Herranen
Uutinen

Kojiman mielipiteitä tulevista Metal Geareista

Metal Gear -pelisarjan isä, Hideo Kojima, on avannut sanaisen arkkunsa tulevasta Metal Gear Solid: Ground Zeroesista sekä mahdollisista uusista peleistä.

Metal Gear Solid: Ground Zeroes tulee olemaan tähän asti kypsin peli sarjassa. Käsittelyssä on useita tabuja, minkä Kojima uskoo vaikuttavan myös pelin myynteihin negatiivisesti. Voi jopa olla, että herra ei julkaise peliä suunnitellussa tilassaan, koska sen sisältämät teemat ovat kovin riskialttiita. Yrityksenä on kuitenkin muuttaa pelikulttuuria kypsemmäksi:
PJ
Uutinen

Xbox Livessa alkaa ale

Xbox Liven virallinen äänitorvi Major Nelson, oikealta nimeltään Larry Hryb, ilmoitti blogissaan vuosittaisen Xbox LIVE Ultimate Game Sale -tarjouskampanjan alkamisesta. Alet tuovat pelaajille yli 60 Games on Demand -palvelun tuotetta jopa 75% kevyemmällä hinnalla.
Petri Leskinen
Uutinen

Spelunky sai lisäsisältöä

Xbox 360:llä pelaajien hermoja armottomalla vaikeusasteellaan kiristelevä Spelunky on saanut kaksi maksullista lisäsisältöpakettia.

Arenas-laajennus lisää moninpeliin 24 uutta kenttää, kun taas Explorers-paketti tarjoaa käyttöön kahdeksan uutta hahmoa. Uunituoreiden sankarien joukkoon mahtuvat muun muassa eskimo, robotti, ninja ja kyklooppi. Molemmat lisäsisältöpaketit kustantavat 160 Microsoft-pistettä.
Markus Mesiä
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikolla 7

Aliens: Colonial Marinesin xenomorphien happohyökkäykset eivät riittänet estämään NHL 13:n paluuta Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärkeen.

Edellisellä viikolla suoraan piikkipaikalle yltänyt Dead Space 3 putosi kuudenneksi ja muuten listalta löytyy vanhoja tuttavuuksia.

FIGMA-LISTA VIIKKO 7 / 2013
Oliver
Uutinen

Watch Dogs Wii U:lle

PlayStation 4:n julkaisun jälkimainingeissa Ubisoft ilmoitti lehdistötiedotteessaan Watch Dogsin tulevan myös Wii U -pelaajien saataville. Tarkkaa julkaisupäivää ei vielä kerrottu, mutta peli julkaistaan näillä näkymin tämän vuoden puolella joulun alla Wii U:n lisäksi PS3:lle, PS4:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle.

Teemu Hakola
Uutinen

Sony esitteli PlayStation 4:n

New Yorkissa järjestetyssä PlayStation Meeting tapahtumassa Sony esitteli odotetun PlayStation 4:n.

Laitteesta löytyy kahdeksan gigaa RAM-muistia, mikä mahdollistaa mm. pelin jatkamisen suoraan samasta kohdasta, kun konsolin käynnistää uudelleen. Luvassa on myös mahdollisuus aloittaa pelin pelaaminen, kun sitä vielä ladataan verkosta konsolille.
Oliver
Uutinen

Paljastetaanko PlayStation 4 ensi yönä? Seuraa Sonyn tilaisuutta KonsoliFINin foorumilla

Sony on valmistautumassa pitämään PlayStationia koskevan esittelytilaisuuden muutaman tunnin kuluttua. Vaikka show'n tarkkaa aihetta tai sisältöä ei ole vielä paljastettu, ennusmerkit viittavat vahvasti japanilaisvalmistajan neljänteen kotikonsoliin: PlayStation 4:ään.

KonsoliFINin foorumeilla on mahdollisuus seurata tänä yönä kello 01:00 alkavaa presentaatiota live-kuvan kera. Samalla uunituoreita tuntemuksia kelpaa jakaa muiden foorumilaisten kanssa tätä tilaisuutta varta vasten avatun chatin välityksellä.
Markus Mesiä
Uutinen

Nintendo tekee paluun Gamescom-messuille

Nintendo on vahvistanut palaavansa Euroopassa pidettäville Gamescom-messuille välivuoden jälkeen.

- Nintendon paluu on valtava asia yhteisöllemme, esittelijöille sekä vierailijoillemme, hehkutti Gamescomin organisoinnista vastaava Tim Endres.
Markus Mesiä
Uutinen

PlayStation Store ja tämän viikon uutuudet

Tällä viikolla PlayStation Storessa on demojuhlaa. Vihdoin myös Eurooppa pääsee kokeilemaan mestarivarkauksia ajassa, kun odotettu Sly Cooper: Thieves in Timen demo on ladattavissa. Jos pesukarhua enemmän kiinnostavat ninjat, niin myös Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm 3:sta on demo tarjolla.
PJ
Uutinen

Wii U:n Monster Hunterissa pelataan kahdella ruudulla

Monster Hunter 3 Ultimatea ei voi pelata pelkällä GamePadilla. Pelin tuottaja Ryozo Tsujimoto kertoo syynä olevan "tärkeän kahden ruudun kokemuksen" tarjoaminen. Tsujimoto toivookin pelaajien hyödyntävän kummankin ruudun tarjoaman tilan hirviöiden metsästyksessä.
PJ
Uutinen

Arvostelussa Dead Space 3

Kolmas kerta toden sanoo? J. Pikkarainen avaa sanaisen arkkunsa ja vuodattaa Konsolifinille mielipiteensä kuolleen avaruuden kolmannesta osasta. Kuljetaanko kultaista keskitietä, ollaanko menty toiminnan puolelle vai saako Visceral Games vielä sarjastaan irti oikeita kauhunväristyksiä? Lue Pikkaraisen arvio Dead Spacen kolmannesta tulemisesta.
Jaakko Herranen
Uutinen

KonsoliFIN Podcastin juhlajaksossa pohditaan maailmaa ilman videopelejä

Vaikka KonsoliFIN Podcastia on erikosjaksot mukaanluettuna julkaistu jo reilusti toistasataa pätkää, juhlistettiin viime viikonlopun livenauhoituksessa kunnioitettavaa rajapyykkiä: tänään ilmestynyt jakso on järjestysnumeroltaan sadas episodi. Juhlahumun keskellä aiheeksi valittiin mahtipontinen visiointi maailmasta, jossa ei ole videopelejä.
Markus Mesiä
Uutinen

Bioshock Infinite valmis

Irrational Games on ilmoittanut Bioshock Infiniten menneen kultaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ken Levine ja kumppanit ovat saaneet Bioshock-sarjan kolmannen osan täysin valmiiksi ja julkaisukuntoon. Näin pelaajat voivat rentoutua ja alkaa odotella peliä kauppojen hyllyille julkaisupäiväkseen 26. maaliskuuta. Viivästyksiä ei ole enää luvassa.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ubisoft jakelee haastemoodin muotoisia almuja raajattoman sankarin faneille

Rayman Legendsin lykkääminen syksyyn on nostattanut ilmoille pelaajien vastalauseita sekä pelintekijöiden mielenilmauksia, mutta nyt Ubisoftilta tarjotaan Wii U -pelaajille hieman hyvitystä. Konsolin omistajat pääsevät nimittäin yksinoikeusdemon sijaan pelaamaan nimikkeestä löytyvää haastemoodia etukäteen. Ja vieläpä ilmaiseksi.
Petri Kataja
Uutinen

Hotline Miami Vitalle ja PS3:lle

Indie-hitti Hotline Miami julkaistaan tänä keväänä PlayStation 3:lle ja Vitalle, ilmoittivat pelin julkaisija Devolver ja kehittäjä Dennaton. PC:lle viime lokakuussa julkaistu peli keräsi monia ylistäviä arvosteluita ja on tähän mennessä myynyt yli 300 000 kappaletta. Kyseessä on Cross-Buy-peli eli yhden hinnalla saa pelin sekä PS3:lle että Vitalle.

Teemu Hakola
Podcast

KonsoliFIN Podcast 100: Orwelliaaninen yhteiskunta

Sadas jakso on vihdoin täällä. Tasaluvun kunniaksi nelihenkinen raati jryi, Paavi, TUHOMURSU sekä Frozenbyten Mikael Haveri kokoontuivat Elisa Studioon yleisön eteen keskustelemaan tähän asti ehkä syvällisimmästä aiheesta: millainen olisi maailma ilman videopelejä. Tietysti puhutaan myös peleistä, joita ollaan pelattu tässä maailmassa, jossa pelit onneksi ovat olemassa. Hyviä kokemuksia löytyy Mark of the Ninjasta ja vähän laimeamman vastaanoton sai Call of Duty: Black Ops II.
Uutinen

Mortal Kombat: Legacyn kakkoskausi käyntiin trailerin myötä

Hyvän vastaanoton saanut verkkosarja Mortal Kombat: Legacy palaa kakkoskauden muodossa tänä keväänä. Juuri julkaistu traileri valottaa millaista väkivaltaviihdettä on tällä kertaa odotettavissa, kun hahmokaarti kasvaa Liu Kangin, Kung Laon, Kenshin ja Ermacin voimin.

Yli 60 miljoonaa katselukertaa kerännyt ykköskausi esitteli taistelijoiden taustoja, mutta piakkoin alkavan kakkososan myötä päästään seuraamaan varsinaista hyvän ja pahan kamppailua. Traileri löytyy ohesta. Syytä lienee huomauttaa, että video sisältää väkivaltaa.
Petri Kataja
Uutinen

Esimakua Final Fantasy X HD:sta

Vuonna 2011 julkistetusta Square Enixin Final Fantasy X HD:sta tihkui reilun vuoden hiljaiselon jälkeen uutta tietoa. Japanissa pidetyssä Sonyn Vita Heaven -videokonferenssissa esiteltiin pelin Vita-versiota esittelyvideon kera.


Teemu Hakola
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 7/2013

Tämän viikon arvosteluissa rämmitään lisenssikurassa ja indoktrinoidutaan. Podcast lähestyy juhlajaksoa, mutta sitä ennen puhutaan jakson verran toisena ja kolmantena uuteen sukupolveen tulevista kotikonsoleista.

Arvostelut:

Aliens: Colonial Marines (PS3) - J. Pikkarainen toivoi ylvästä Alien-kuningatarta, mutta saikin pahnanpohjimmaisen Facehuggerin.
hforad
Uutinen

Miljoonamyyntiin yltänyt Angry Birds Trilogy myös Wii U:lle

Activision ja Rovio ovat vahvistaneet Angry Birds Trilogyn ilmestymisen Wii U:lle ja Wiille. Trilogiapaketin kerrottiin myös ylittäneen miljoonan kopion rajapyykin.

Angry Birds Trilogy julkaistiin viime syksynä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle sekä Nintendo 3DS:lle. Paketti pitää sisällään aiemmin mobiililaitteille ilmestyneet pelit Angry Birds, Angry Birds: Seasons sekä Angry Birds: Rio.
Markus Mesiä
Uutinen

2K Games kiusoittelee Bioshock Infinitellä

Pelaajien ja kriitikkojen rakastama Bioshock-sarja siirtyy syvältä merenpohjasta taivaalle tulevalla Bioshock Infinitellä. 2K Games kiusoittelee pelaajia julkaisemalla toisen osan fiktiiviseen Columbia: A Modern Day Icarus –dokumenttielokuvien sarjaan.


Jaakko Herranen
Uutinen

Sony muistelee PlayStationin historiaa videomuodossa

Sony on julkaissut muutamat muistelovideot konsolihistoriastaan silmällä pitäen ensi viikon PlayStation 2013 -tilaisuutta.

Tähän mennessä omat videonsa ovat saaneet alkuperäinen PlayStation sekä vuonna 2000 julkaistu PlayStation 2. Mikäli videoiden julkaisutahti pysyy samana, päästään kolmospleikkarin julkaisua muistelemaan vielä ennen keskiviikkoa.

Ohessa ensimmäistä Sony-konsolia käsittelevä klippi. PS2:sta käsittelevä video löytyy lähdelinkin takaa.
Petri Kataja