Tuttua ja turvallista kauhua rappioituneessa hotellissa
Fobia - St. Dinfna Hotelon Pulsatrix Studiosin kehittämä ja Maximum Gamesin julkaisema ensimmäisen persoonan kauhupeli, joka muistuttaa monia kaltaisiaan, mutta tuo silti genreen jotain uutta.
Fobia - St. Dinfna Hotelon Pulsatrix Studiosin kehittämä ja Maximum Gamesin julkaisema ensimmäisen persoonan kauhupeli, joka muistuttaa monia kaltaisiaan, mutta tuo silti genreen jotain uutta.
Agentti 47 suuntaa tropiikkia kohti.
Ubisoft on päivännyt alkujaan vuonna 2017 esitellyn Skull and Bones -pelinsä marraskuulle.
Intian valtameren maisemiin sijoittuva Skull and Bones päästää pelaajat kehittämään hahmoaan haaksirikkoutuneesta surkimuksesta aina maankuuluksi piraatiksi saakka. Seikkailun voi kokea alusta loppuun yksin, mutta parhaimmillaan kokemus on pelikavereiden kera. Mikäli yhteistyö ei innosta, voi toisia virtuaalipiraatteja lahdata PvP-moodissa. Ominaisuuksia käydään läpi uutisen loppuun upotetulla trailerilla.
Fall Guys on onnistunut haalimaan valtavan määrän pelaajia vaihdettuaan jakelumallinsa ilmaiseksi.
Vuonna 2020 PC:lle ja PlayStation 4:lle julkaistu Fall Guys: Ultimate Knockout on sittemmin pudottanut nimestään jälkimmäisen osan ja muuttunut vielä ilmaispelattavaksi parisen viikkoa takaperin. Tämän lisäksi myös Xbox- ja Switch-pelaajat ovat vihdoin päässeet karkeloihin mukaan.
Marion näkemys jalkapallosta on kosolti tosielämän versiota vauhdikkaampi. Suositellaan kaveriporukan kesken nautittavaksi.
He'll be back.
Logitechin suoratoistovalaisin tekee pitkälti sen mitä se lupaa.
Square Enix on päättänyt siirtää Forspoken-pelinsä julkaisua ensi vuoden puolelle.
Lokakuun julkaisuksi uumoillun Forspokenin kehitystyö on edennyt mukavasti ja Square Enixin Twitter-tiedotteen mukaan peli on jo käytännössä valmis. Viimeistely kuitenkin ottaa oman aikansa, joten julkaisua on päätetty suosiolla lykätä muutamalla kuukaudella. Toimintaropelluksen parissa pakertaa muun muassa Final Fantasy XV -kehittäjistä koostuva Luminous Productions.
"Rahan käyttö tulee mukaan loppupelissä."
Julkaisupäivä on vahvistettu! Toivottavasti kehittäjien häiriköinti loppuu nyt.
Kauhugenren klassikoiden innoittama 3D-selviytymispeli SENSEs: Midnight saapuu pian.
Rockstar suuntaa katseensa tulevaan?
Pikapelitapahtuma Finnruns Summer 2022 tarjoaa huipputason nopeuspelaamista torstaista alkaen.
Kanuunat paukkuu ja rommit läikkyy!
Tätä menoa kun jatketaan, saadaan kolmetoista eri versiota.
Microsoft on paljastanut heinäkuun alkupuoliskon Game Pass -lisäyksensä.
Tällä kertaa tarjolla on pelattavaa myös perheen junioreille Pipsa Possu- ja Ryhmä Hau -pelien muodossa. Monipuolista valikoimaa täydentävät aiemmin palvelusta häipyneet Yakuza-sarjan nimikkeet ja monta muuta mielenkiintoisen oloista nimikettä. Lisätietoja Xboxin uutistiedotteesta, täältä.
Alla alustat, ilmestymispäivät ja mahdolliset arvostelulinkit:
Saatavilla jo:
Eidos Montrealilta BioWarelle siirtynyt Mary DeMarle käsikirjoittaa tulevaa Mass Effect -peliä.
Mary DeMarlen mukanaolon vahvisti vielä virallista nimeään odottelevan Mass Effectin ohjaajana toimiva Michael Gamble, joka on uutisen loppuun upotetun twiitin perusteella kuvioista enemmän kuin innoissaan. Deus Ex- ja Guardians of the Galaxy -käsikirjoittajan titteli projektin parissa on "Senior Narrative Director", joten DeMarlen kynänjälki näkynee hyvin vahvasti pelin tarinapuolella.
Linjastotyöläisenä oleminen voi näemmä olla suurtakin hupia.
NFT-konsoli ei ole säästynyt kritiikiltä.
Sly Cooper ja inFAMOUS-pelit eivät lukeudu Sucker Punchin lähitulevaisuuden suunnitelmiin.
Vuoden parhaat ovat täällä! Tähänastisen vuoden siis. Turtleseista ja Eldeneistä lähtien.
Danganronpan inspiroima Inescapable julkaistaan vuonna 2023.
Kiinnostaako kavereiden kanssa kikkailu vanhassa kunnon Skyrimissä?
EA:n Seattle-studioon etsitään väkeä.
Käsikirjoittaja Mary DeMarle on liittynyt Eidokselta Electronic Artsille, BioWaren palkkalistoille.
Auuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!
Tuoreen kauden uudistukset eivät osu kaikilta osin maaliinsa, mutta loistava pohja pelastaa paljon.
Viihdyttävä mutta hyvin kliseinen kostotarina ei moraalisista valinnoista välitä.
Netti pelaajakommentteineen voi olla todella toksinen paikka.
OlliOlli: Void Riders tarjoaa lisää tuttua ja turvallista skeittausta, eikä siinä ole mitään vikaa.
Sony on paljastanut (virallisesti) heinäkuun PlayStation Plus -valikoiman.
Ghostbusters: Afterlifen vääjäämätön jatko-osa on saanut ensi-iltapäivänsä jo ensi vuodelle.
Koronan vuoksi useampaan otteeseen viivästynyt Ghostbusters: Afterlife toi niin vanhat kuin uudetkin Haamujengiläiset onnistuneesti yhteen. Jatko-osasta vihjailtiin New Yorkissa kurvailevan Ecto-1-auton muodossa jo rainan lopussa, ja sitähän on siis tulossa. Valtaosa tutuista hahmoista ja näyttelijöistä ovat ilmeisesti palaamassa kuvioihin, minkä lisäksi ohjaajana jatkaa Ivan Reitmanin poika Jason.
Disney Dreamlight Valley saapuu usealle alustalle syksyllä.
Bandai Namco on tuomassa Pac-Man Worldin nykymasiinoille.
Pac-Man World julkaistiin vuonna 1999 sille ihan ensimmäiselle PlayStation-konsolille ja myöhemmin vielä Game Boy Advancelle. Re-Pac-nimellä kulkeva ehostettu versio saa kylkeensä kaikki perinteiset parannukset, etunenässään lähemmäs nykystandardeja päivitettävä ulkoasu. Sisällöllisesti kyseessä on sama reilut parikymmentä vuotta vanha julkaisu viiteen kenttään jaettavilla kuudella eri maailmalla.
Sony hellii nyt PC-pelureita, mutta ei hätää – PlayStation-kansaa ei ole unohdettu.
Sinisen siilin klassikkoseikkailut ovat kestäneet lähes poikkeuksetta mainiosti aikaa, mutta tuoreimman kokoelman toteutus jättää valitettavasti hiukan kylmäksi.
Klassiset Portal-pulmailut on nyt saatavilla myös Nintendo Switchin valikoimista.
Nintendo Direct Mini -lähetyksen lomaan ujutettiin yllätysjulkistus, jonka mukaan Portal: Companion Collection on samantien, välittömästi ja heti ladattavissa Nintendo Switch -hybridikonsolille. Kuten olettaa saattaa, niputtaa Valven ensimmäinen Switch-julkaisu samaan pakettiin sekä vuoden 2007 Portalin että nelisen vuotta myöhemmin ilmestyneen Portal 2:n.
Nintendo Direct Mini -lähetyksessä paljastettiin PC:lle ja Switchille ilmestyvä Harvestella.
Harvestella vaikuttaa alkuunsa hieman Harvest Moon -tyyliseltä maatilasimulaattorilta. Tarinan keskiössä ovat vuodenajat, joiden myötä myös pelimaailma muuttuu kauttaaltaan tarinan edetessä. Trailerin perusteella mukaan on heitetty myös JRPG-henkistä taistelua vihulaisia vastaan.
Sonic Frontiers sai taannoisessa Nintendo Direct Mini -lähetyksessä upouuden trailerin.
Sonic Frontiersia on nähty aiemmin lähinnä IGN:n ennakkovideoissa, jotka herättivät monelle huolta tyhjän tuntuisesta avoimesta maailmasta. Switch-versiota rummuttava traileri pyrkii osoittamaan tämän vääräksi heittäen soppaan myös perinteisempiä Sonic-putkijuoksuja, joista palkitaan etenemisen mahdollistavilla avaimilla. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Xboxin Games with Gold -valikoima heinäkuulle saattaa jättää monen mielestä toivomisen varaa.
Games with Gold -jäsenet voivat napata kovalevylle jo vuonna 2009 ilmestyneen Torchlightin – pelin, jolle on jo parikin jatko-osaa ja joka on ollut tarjolla kertaalleen aiemminkin. Vieläkin vanhempaa pelailtavaa puolestaan tarjoaa Thrillville: Off the Rails -rakentelu. Nelikon täydentävät Beasts of Maravilla Island sekä Relicta.