Juhlan kunniaksi julkaisimme eri aiheita tarkastelevia juttuja sekä pistimme pystyyn kilpailuja. Mutta jos suuntaamme katseet KonsoliFINin syntymävuoteen 2000, niin mitä pelejä tuolta vuodelta on jäänyt mieleen? Toimituksemme jäsenet nimesivät kyseisen vuoden suosikkejaan.
Risto Karinkanta
Vuonna 2000 ilmestyi useita pelejä, jotka ovat mullistaneet pelimaailmaa. Joitain niistä, kuten Baldur's Gate II:ta, pelataan yhä tänä päivänä erilaisten modien tukemana. Myös varsinaisia uusia peligenrejä syntyi, sillä vaikka hiiviskelypelejä on ollut jo 90-luvulla, oli Hitman: Codename 47 todellinen läpimurtopeli toiminnan ja hiiviskelyn yhdistelemisessä. Toisaalta samana vuonna ilmestyi myös Maxis-kehittäjän pelimaailmaa kuohuttanut ja muuttanut The Sims.
Itselleni pelimaailmaa muuttanut peli oli Deus Ex, joka osoitti sen, että ammuskelupeleillä voi olla todellista syvyyttä pelkän hirviöiden metsästämisen lisäksi. Vaikka peli onkin merkittävästi velkaa 90-luvun System Shockeille, on salaliittoteorioita vilisevä juoni yhä tänä päivänä toimiva – ja uskottavampi kuin useimmat tämän päivän salaliittoteoriat. Deus Ex on syystäkin lähes jokaisella kaikkien aikojen parhaiden pelien Top 100 -listalla.
Rajatapaus, mitä sitäkin merkittävämpi sellainen, oli vuonna 2000 versioon 1.0 yltänyt Half-Lifen modi Counter-Strike, joka on edelleen pelatuimpia e-urheilupelejä. Tarkalleen ottaen modin esiversiot tulivat ulos jo vuonna 1999, ja suosituimmat versiot 1.6, CS: Source ja CS:GO ilmestyivät myöhemmin, mutta jo ensimmäiset turnaukset pelattiin vuonna 2000. Kaikesta kehityksestä huolimatta peli tuntuu samalta kuin 2000-luvun alussa, kun aloin pelata versiota 1.5 ilman Steam-tukea.
Petri Kataja
Vuonna 2000 julkaistiin kolme tiettyä peliä, joista jokaiselle voisin antaa kruunun. Selkeät suosikkini ovat Nintendo 64:lle julkaistut Perfect Dark, The Legend of Zelda: Majora's Mask sekä PC:lle rantautunut The Sims.
The Legend of Zelda: Majora's Mask on yksi suosikki-Zeldoistani, upean synkkä näkemys maailmasta, joka tuhoutuu kolmen päivän päästä. Seikkailu on rakennettu kehutun Ocarina of Timen pelimoottorin päälle, mikä mahdollisti nopeamman kehityksen ja tiettyjen hahmojen sekä muiden palikoiden uusiokäytön. Eipä tuo menoa haitannut lain, vaan lopputuloksena oli toimiva tarina ja kokonaisuus, jossa eletään samat kolme päivää yhä uudestaan ja uudestaan. Päämääränä olisi estää irvokkaan näköistä kuuta törmäämään Termina-maailmaan tuhoten aivan kaiken.
PC:lle julkaistu The Sims oli puolestaan jotain uutta ja ihmeellistä, koukuttavaa ja mukavaa. Eikä sekään haitanne, että tuossa ensimmäisessä osasessa oli suorastaan timanttinen soundtrack. Ei ihme, että sarja on voimissaan vielä tänä päivänä.
Ja sitten on Perfect Dark. Kyseistä räiskintää tuli pelattua aikoinaan paljon, etenkin sen upeaa upeaa moninpeliä. Yksinpeli oli varsin toimiva kokonaisuus siihen asti, kunnes päästiin ihmisvastustajien asuttamista ympyröistä ottamaan yhteen avaruusolentojen kanssa. Skedar-öttiäisten asuttamat maailmat olivat tunnelmaltaan ja toiminnaltaan huomattavasti haljumpia kokemuksia. Mutta tämä on pienempi paha, sillä kaikki muu osui ja upposi. Etenkin pelin tuntuma oli mitä suurimmassa määrin mieleeni, sopivan sulavaa ja notkeaa.
Mutta se moninpeli! Mikäli käytössäni olisi televisio, johon Nintendo 64:n saisi kytkettyä, olisi moninpeli edelleen aktiivikäytössä. Tarjolla on yhdet parhaista asetuksista ja säädöistä, joita paikalliseen moninpeliin on tarjolla ollut. Yksinpeli oli varsin hyvä, mutta moninpeli oli suorastaan upea kokonaisuus. Upea!
Jos näistä pitäisi valita, niin... Zelda? Ei, Perfect Dark! Vai sittenkin Zelda? Vai Perfect Dark...
Jaakko Herranen
2000-luku oli Dreamcastin ja ihanan rehellisen peli-ilon juhlaa. Skies of Arcadia oli täydellisen fantastinen kevytropellus, kuten myös Grandia II. Samba de Amigon myötä sain aikaiseksi entistäkin parempia kotibileitä ja hämmentävyydessään ratkiriemukkaat Seaman ja Jet Set Radio hauskuuttivat krapulapäivät. Ainiin, ja tulihan se joku Shenmuekin ulos vielä loppuvuodesta. Nuf said.
A-P Kuutila
Muistan pelanneeni paljon erilaisia pelejä tuohon aikaan. Koneissa pyöri sellaisia hienoja nimikkeitä, kuten Liero, Kiihdytyspeli, Triplane Turmoil, Settlers, Gran Turismo 2, Medal of Honor, Metal Gear Solid, GTA 2, Tomb Raider, Sims, TOCA-sarja sekä monia muita. Koulun ATK-luokassa puolestaan räiskittiin verisen Soldier of Fortunen tahtiin. Julkaisuvuosista ei ollut mitään havaintoa ennen kuin nyt KonsoliFINin juhlan kunniaksi aloin tutkimaan asiaa. Silloin tuli pelailtua kaikkea hyväksi havaittua, ja mitä käsiinsä sattui saamaan. Parasta en osaa valita, mutta jotkut pelit ovat jääneet erityisesti mieleen.
Vuonna 1998 ilmestynyt Thief: The Dark Project teki hiippailullaan lähtemättömän vaikutuksen teinimeikäläiseen, vaikka yliluonnolliset elementit eivät silloin oikein iskeneetkään. Peli oli muuten kuitenkin täyttä rautaa.
Vuonna 2000 julkaistu Thief: The Metal Age ei yliluonnollisuuksia sisältänyt, ja tilalle tulleet steampunk-robotit sopivat kokonaisuuteen huomattavasti paremmin. Omassa koneessa ei riittänyt potkua Thiefin pyörittämiseen, mutta onneksi serkun luona oli kunnon pelimasiina, jonka parissa tuli vietettyä tovi jos toinenkin. Valitettavasti sarja kääntyi kakkosen jälkeen huonompaan suuntaan, ja seuraavat osat jäivät etenkin tunnelmassa kauas alkuperäisen taakse. Nykyään tilannetta paikkaa alun perin Doom 3 -modina startannut The Dark Mod, joka on tehty alkuperäistä kunnioittaen. Toki myös vanhat Thief 1 ja 2 ovat saatavilla nykyaikaisista pelipalveluista, kuten Steamista.
TOCA World Touring Carsin muistan nähneeni ensimmäisen kerran TILTissä. Aiempia osia pelanneena se tuntui pakkohankinnalta, ja hyvin pian sen pelikaupasta lunastinkin. Autovalikoimaan kuului sellaisia klassikoita, kuten Renault Laguna, Honda Accord, Ford Mondeo, Volvo S40 ja Opel Vectra. Valitettavasti myös TOCA-sarja sössittiin täysin seuraavissa osissa, ja nykyään se on kaukainen muisto vain. Sittemmin Codemasters on osoittanut vahvaa osaamistaan esimerkiksi Formuloiden sekä Dirt Rallyn parissa.
Kolmantena täytyy mainita loistava Medal of Honor: Underground, joka jatkoi edellisenä vuonna julkaistun Medal of Honorin viitoittamalla tiellä. Peli sisälsi loistavat musiikit, natsien salajuonia, huumoria sekä tietysti runsaasti räiskintää. Vihulaisten kurittaminen oli hauskaa ja hieman sadistista, sillä esimerkiksi jalkaan ammuttu pahis saattoi jäädä pomppimaan yhdellä jalalla. Hatunkin saattoi ampua toisen päästä, mikä oli ennenkuulumatonta sen ajan räiskintäpeleissä. Ja kyllä, tämäkin sarja meni myöhemmin höpöksi, mutta muistojani se ei haalenna yhtään.
Petri Leskinen
Suurena Guybrush Threepwood -fanina Escape from Monkey Island lämmitti suuresti mieltä. Sarjan neljäs osa siirtyi The Curse of Monkey Islandin sarjakuvamaisesta, kaksiulotteisesta grafiikasta kulmikkaan rumaan 3D-maailmaan, mutta muistan silti nauttineeni Apinasaaren suurista mysteereistä, oudoista hahmoista ja hulvattomasta huumorista. Näin kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaipaan edelleen paluuta maailman parhaan piraatin saappaisiin. Arrrr! Look behind you... a three headed monkey!
Tero Lepistö
Vuosi 2000 kului pitkälti haaveillessa ja hypetellessä – ja samalla säästäen raivoisasti pennosia. Loppuvuodesta kauppoihin saapuneen PlayStation 2:n kun luvattiin mullistavan maailman: uuden uljaan monoliitin sisuksissa asuvilla pelihahmoillakin olisi tunteet ja kaikki. No, todellisuus jäi jälleen kerran Sonyn räiskyvää markkinahypeä harmaammaksi, mutta julkaisupäivänä kotiin kannetun laitteen peleistä etenkin SSX teki ison vaikutuksen.
EA:n yksi parhaista urheilupeleistä (edelleen) oli paitsi komeaa katseltavaa, myös äärimmäisen hauskaa pelata. Jostain syystä sarjan jatko-osat eivät ikinä pystyneet nostamaan samoja fiiliksiä, vaikka periaatteessa kaiken paremmin tekivätkin. Tässä oli sitä kuuluisaa "jotain".
Toni Turunen
Heti kärkeen on pakko mainita Deus Ex. Peli, jota voisin tahkota vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Erittäin upea tarina, loistavat ääninäyttelijät, mielenkiintoiset hahmot, sata eri tapaa läpäistä tarina ja neljä erilaista loppua. Etkä koskaan nähnyt kaikkea, jokainen pelikerta oli erilainen. Maailma oli pullollaan pieniä salaisuuksia, selvittämättömiä mysteereitä ja pieniä palapelejä. Augmentaatioiden kanssa joutui pähkäilemään joka kerta, vaikka pelin olisi läpäissyt kymmeniä kertoja. Kaikki valinnat vaikuttivat maailmaan, oli mahdotonta miellyttää jokaista.
Toivon, että Cyberpunk 2077 vetäisi vertoja tämän helmen tarinalle. Unohtumaton pelikokemus, jossa vain lataustauot olivat liian pitkiä. Sormien syyhyäminen kävi joskus sietämättömäksi, kun etenemisen halu ohitti "en millään malta" -kohdan mielen syövereissä. Syvä kumarrus ja hatunnosto Ion Stormille, jonka tiimi on tämän pelin takana.
Niko Lähteenmäki
Vuonna 2000 täytin huimat 11 vuotta. Ollessani natiainen meidän perheessä oli kirjoittamaton sääntö: jos halusi videopelejä, niihin piti joko itse säästää omat pikku karkkirahansa tai sitten sai toivoa yhden tekeleen joulu- ja yhden syntymäpäivälahjaksi. Tässä artikkelissa on tullut ilmi mitä mahtavimpia tekeleitä, joita itsekin kuolasin pelilehtiä tapittaen. Yksikään edellämainituista ei kuitenkaan lahjalistalta jostain syystä löytynyt.
Synttärilahjaksi valikoitui Game Boy Colorin Metal Gear: Ghost Babel (Japanin ulkopuolella Metal Gear Solid), joka ilmestyi parahiksi ennen kesäkuisia synttäreitäni. Olimme veljeni kanssa pleikkarin MGS:n todella suuria faneja, joten kun sain isäni ylipuhuttua ostamaan minulle Game Boy Colorin, kinusin samalla kylkiäisiksi Snaken uusimmat seikkailut. Kiitos, faija.
Pelistä muistan sen verran, että tykkäsin siitä kuin hullu puurosta, mutta se jäi aikoinaan kesken jonkun älyttömän pahvilaatikkopulman takia, jossa piti seilata pahvilaatikoksi naamioituneena pitkin ja poikin labyrinttimaisia liukuhihnoja. Pitäisi joskus kokeilla, riittäisikö aivokapasiteetti sen läpäisyyn nykypäivänä. Muistan myös, että pelissä riitti dialogia radiokeskustelujen muodossa törkeät määrät, vaikka Hideo Kojima olikin mukana vain tuottajana.
Joululahjaksi puolestaan valikoitui ykköspleikkarin Crash Bash, koska olin armoton Crash-fani. Jokainen peliä pelannut voinee todeta, ettei se ollut ihan yhtä laadukas teos kuin aiemmat. Koska nuo kaksi olivat ainoat saamani pelit vuonna 2000, edustivat ne tuolloin myös kyseisen pelivuoden parhaimmistoa omissa kirjoissani.
