Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sega-pelitalon vauhdikas siili saa kohta oman elokuvansa, joka tunnetaan täällä päin maailmaa nimellä Sonic the Movie.

Uhkaavasti lähestyvä julkaisupäivä tarkoittaa, että hypejuna puksuttaa kovaa tahtia. Saimme viime viikolla katsottavaksi ja kuunneltavaksi autotunella ryyditetyn tunnuskappaleen musiikkivideoinensa, minkä lisäksi verkkoon on pullautettu aimo kasa videoklippejä kameran edestä sekä takaa.

Kaiken tämän perusteella uskaltaa nyt jo tehdä yhden ennustuksen Segan pelimaskotin tulevasta seikkailusta. Väitän nimittäin, että Jim Carrey ja hänen esittämänsä Dr. Robotnik vievät valokeilan tulevassa filmissä.

Katsokaahan vaikka tätä lyhykäistä klippiä, jossa on Robotnikin mukaan aika painaa nappeja. En tiedä mikä tässä on, mutta olen tätä tekstiä kirjoittaessa jo katsonut videon useammat kerrat. Ehkä ilmeet ja tapa esittää dialogia muistuttavat miehen aiempia komediarooleja? Spoilereita jostain kohdin elokuvaa on toki tarjolla.

Niin erikoiselta kuin Carrey kuulosti roolissa uutisten ensikertaa kantauduttua korviin, niin… kyseessä tuntuu olevan varsin hyvä roolitus. Lisää pahiksen toilailuja (ja tanssiliikkeitä) voi katsoa myös alempana olevan virallisen trailerin kautta.

Rooliin hyppääminen ei tainnut myöskään olla kamalinta ikinä, sillä Carrey totesi äskettäisessä haastattelussa, että hän on avoin palaamaan Robotnikin hahmoon uudemman kerran.

Elokuva näyttää noin muutenkin varsin… mielenkiintoiselta. Ei olisi viime vuonna uskonut. Monet näet varmasti muistavat sen, miltä filmin sankari näytti viime vuonna hampainensa ja pienine silminensä kaikkinensa. Filmin lykkäys ja päähahmon muovaaminen uuteen uskoon todella kannatti. Se jo itsessään ansaitsee kannustuspeukut. Ja parien leffalippujen ostamisen?

Lopputulos ei ehkä parhaan elokuvan Oscaria voita, mutta se tuskin ajatuksena onkaan. Jos passelia viihdettä on luvassa, niin otetaan mieluusti vastaan.

Sonic the Movie saapuu elokuvateattereihin 28.2.

Kirjaudu kommentoidaksesi