The Last of Us -pelisarja on jäämässä kahden osan mittaiseksi – Neil Druckmann: "En löisi vetoa kolmannen osan puolesta"
Kolmososaa kaipaaville vähän huolestuttavia uutisia.
Kolmososaa kaipaaville vähän huolestuttavia uutisia.
Naughty Dog on paljastanut seuraavan projektinsa, eikä se ole The Last of Us part 3.
Taannoinen The Last of Us -sarjan toisen kauden traileri on tehty uusiksi Naughty Dogin pelimoottorilla – ja upealtahan tuo näyttää.
The Last of Us -moninpeliprojekti on tullut tiensä päähän.
HBO:n The Last of Us -sarjan toisen kauden julkaisua tähdätään vuodelle 2025.
Pelialan ammattilaiset ovat puhuneet. Tässä ovat maailman parhaat pelit.
Tänä vuonna päästään napittamaan montaa peliaiheista sarjaa, uskokaa pois.
Joel ja Ellie seuraavat valoa tammikuussa.
Nathan Draken valkokangasseikkailut senkun jatkavat lähestymistään.
Neil Druckmann on saanut oman työsarkansa kunnialla pakettiin The Last of Us -televisiosarjan tiimoilta.
The Last of Us -pelisarjan luonut Neil Druckmann twiittasi aikansa Kanadassa tulleen päätökseensä. Mies kiitteleekin samassa yhteydessä kaikkia mukana olleita, mutta tuntuisi myös palaavan mieluusti takaisin Naughty Dogille ja samalla astetta lämpimämpään ilmastoon.
The Last of Us -televisiosarjan kuvauksista on saatu napattua pari uutta otosta.
The Last of Us -pelien ohjaajana toiminut Neil Druckmann näyttäisi istahtavan samaiselle pallille myös kyseisiin peleihin pohjautuvan televisiosarjan parissa.
Naughty Dogin Neil Druckmann on paljastanut IGN:lle yksityiskohtia tulevan The Last of Us -televisiosarjan tiimoilta.
HBO:n filmatisointi Naughty Dogin rakastetusta pelisarjasta on julkistanut pääosien esittäjät.
Neil Druckmann ylennettiin Naughty Dogin toiseksi toimitusjohtajaksi.
Naughty Dogin klassikkotarina The Last of Us on tulossa HBO:n sarjojen joukkoon.
HBO on tilannut täyden kauden The Last of Us -televisiosarjaa pelkän pilottijakson sijaan. Sarjan käsikirjoittajana ja johtavana tuottajana toimii Naughty Dogin varapääjohtaja ja kehittäjä Neil Druckmann yhdessä Craig Mazinin kanssa. Mazinin luomuksia ovat muun muassa vuoden 2019 draamasarja Chernobyl.
Chernobyl-, Breaking Bad-, Bates Motel- ja Vikings-ohjaaja Johan Renck kiinnitettiin myös The Last of Us -sarjan ohjaajaksi.
Renck kuvailee The Last of Usia jatkuvana televisiosarjana, jonka vuoksi hän ei pystyisi itse ohjaamaan jokaista jaksoa, kuten hän teki Chernobylin suhteen. Renckin kaavaillaan ohjaavan ainakin pilottiepisodi ja työskentelevän päätuottajana yhdessä Craig Mazinin kanssa.
The Hollywood Reporter kertoo The Last of Us -pelisarjan loikkaavan tulevaisuudessa myös television puolelle.
Naughty Dog on ilmoittanut siirtävänsäThe Last of Us Part II:n julkaisua parilla kuukaudella.
Odotetun jatko-osan ohjaaja Neil Druckmann kertoo PlayStation Blogissa, että Naughty Dog haluaa pitää kiinni korkeasta laatutasostaan ilman pienimpiäkään kompromisseja. Tämän vuoksi peliä ei haluta tuoda markkinoille missään suhteessa keskeneräisenä, vaan viimeistely halutaan tehdä huolella loppuun saakka.
Westworld-sarjasta tuttu Shannon Woodward on mukana The Last of Us Part II:n näyttelijäköörissä.
Roolistaan varsin innostunut Woodward hehkutti pestiä eilisessä Twitter-viestissään. Homma näyttääkin sujuvan varsin mukavassa yhteisymmärryksessä projektin luovana ohjaajana työskentelevän Neil Druckmannin kanssa. Woodward ei paljastanut sen kummempia yksityiskohtia roolinsa tiimoilta, joten lisätietoa joudutaan odottelemaan vielä jonkin aikaa.
Uncharted-sarjan toinen käsikirjoittaja Neil Druckmann kumosi väitteen siitä, että Naughty Dog olisi antanut hyväksyntänsä sarjaan pohjautuvan elokuvan sisällölle.
Uncharted 4:n on kerrottu olevan enemmän tai vähemmän viimeinen Naughty Dog -studion tekemä Uncharted-peli. Tämä ei välttämättä tarkoita, etteikö pelisarja voisi jatkua toisten tekijöiden käsissä, ainakin mikäli peliä kehittänyttä Neil Druckmannia on uskominen.