Peleistä on tehty elokuvia jo monet, monet, monet vuodet, eikä niiden tuloa pysty estämään millään keinoin. Onhan sitä filmejä tulossa muun muassa Mega Manista, Minecraftista, Sleeping Dogsista, Metal Gear Solidista sekä sellaisista olemattomilla juonilla varustetuista nimikkeistä kuin Sims ja SimCity. Kyllä, aivan oikeasti.

Jos tätä trendiä vastaan ei voi taistella, niin hypätään sitten sen matkaan. Pohdimme toimituksen kesken niitä pelejä, joista haluaisimme nähdä tehtävän filmejä. Seuraavanmoisiin ideoihin päädyimme.

Petri Kataja

Kirjoitimme jo vuonna 2016 artikkelin peleistä, joista olisi elokuviksi. Haaveilin tällöin BioShock-sarjaan perustuvasta valkokangastuotannosta. Pitäydyn edelleen tuossa vastauksessa, koska idea nyt vaan on mielestäni hitsinpimpulan hyvä. Toisekseen uumoilin viime vuoden joulukalenterissa, että kehitteillä ollut/oleva Firewatch-elokuva kuulostaa todella hyvältä ajatukselta. Mutta jos pitäisi keksiä jotain uutta ja ihmeellistä, niin mikäpä se olisi? Vastaisin Alan Wake, ellei kyseisestä helmestä olisi jo kehitteillä näyteltyä eeposta. Televisiosarjaa siis. Kuulemma.

Mistäpä siis uusi ainoa oikea vastaus? En keksi parempaa ehdotusta kuin Red Dead Redemption. Kunnon lännenelokuvat ovat aina tervetulleita (kuten viime vuonna julkaistu hieno The Sisters Brothers), ja mikäli RDR-pelikaksikkoon perustuvaan rainaan panostettaisiin, uskoisin lopputuleman olevan mitä mainioin.

Eli Red Deadit valkokankaalle? Toisaalta vielä tätäkin ideaa enemmän pidän alkuperäisestä ehdotuksestani, BioShockista. Kyseinen trilogia tarjoaisi mitä upeimmat maisemat ja juonikuviot elokuvissa käytettäväksi.

Risto Karinkanta

Haluaisin nähdä What Remains of Edith Finchin filmatisoinnin. Ohjaajana David Lynch.

Tarja Porkka-Kontturi

James Gunn vihjaili jotain Bloodborne-elokuvasta jo pari vuotta sitten. Eipä ole näkynyt, joten ehdotan painokkaasti, että Guillermo del Toro, Stanley Kubrick ja Tarantino ohjaavat yhdessä valtavan Bloodborne-spektaakkelin. Tämän täydellisen elokuva-adaptaation voisi käsikirjoittaa Vince Gilligan. Microsoft sitten rahoittaa teokselle Valven kehittämän VR-kokemuksen. Ei kai tätä tarvitse edes enempiä perustella.

Petri Leskinen

Playdeadin erinomaisesta ja kaikin puolin absurdista Insidesta saisi varmasti komean tieteisjännärin aikaiseksi. Tarinassa kun tuntuu olevan vaihtelua aina kauhusta mysteeriin. Lähdemateriaalikin jättää mukavasti tulkinnalle varaa, sillä päähahmo ei pihahda sanaakaan pakomatkansa aikana. Pettymys olisi toisaalta varma: Inside on lähes täydellinen audiovisuaalinen kokemus, eikä samaa tunnelmaa saataisi valkokankaalle taiottua.

Niko Lähteenmäki

Pelielokuvien laatu on vaihdellut vuosien saatossa melko rankasti. Omassakin leffasoittimessa on pyörinyt välillä aikamoista ryönää aiheen tiimoilta, mutta poikkeuksiakin löytyy. Christophe Gansin ohjaama Silent Hill on hyvä esimerkki siitä, mitä osaavan ja aidosti lähdemateriaalista kiinnostuneen ohjaajan käsissä voi parhaimmillaan syntyä. Lisäksi lähinnä keskinkertaisia arvosanoja kerännyt Ratchet & Clank on mielestäni mainettaan parempi teos, jota voin suositella kaikille lapsille ja lapsenmielisille.

Jaottelen täten toiveeni kahteen kategoriaan; vakaviin ja realistisiin sekä animaatioihin. Näistä ensin mainitun osaston kärjessä on God of War. Elokuva voisi sijoittua esimerkiksi viimeisimmän pelin jälkeiseen aikaan, jossa Kratos on tönimässä poikaansa kohti aikuisuutta ja itsenäistä elämää. Toinen vaihtoehto voisi olla tarina siitä, miten Kratos tapasi lapsensa äidin eli Fayen. Hyvänä kakkosena on Metroid. Mielestäni on suoranainen ihme, ettei Samus Aranin seikkailuja ole vieläkään nähty valkokankaalla. Oli miten oli, aavistuksen melodramaattinen versio Samuksesta on jo nähty Metroid: Other M:ssä eikä se herättänyt varsinaisesti hurraa-huutoja, joten leffaversiossa pitäisi löytää jonkinlainen kompromissi kylmän palkkionmetsästäjän ja tunteikkaan ihmisen välillä.

Mitä tulee animaatioihin, olisin halunnut kernaasti nähdä, minkälainen suunnitellusta Sly Cooper -elokuvasta olisi tullut. Tekeillä oli myös televisiosarja kyseisestä hahmosta, mutta sekin valitettavasti kuopattiin. Toivon mukaan filmatisoinnista ei olla kuitenkaan täysin luovuttu. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä toivoisin The Legend of Zeldan paluuta. Ysärin puolella tehdyn piirretyn (Excuuuuuuuuuuse me, princess!) tuottamat traumat alkavat olla taaksejäänyttä elämää, joten aika saattaisi olla kypsä uudelle yritykselle. Oli se sitten tv-sarjan tai elokuvan muodossa, animaationa tai oikeilla ihmisillä näyteltynä, ei lopputulos voi ainakaan paljoa huonompi olla kuin edeltäjänsä.

Senja Littman

Tämä ei sen kummempia selittelyjä kaipaa: Vampire: The Masquerade - Bloodlines.

Tommi Viitanen

Älkääpä käännelkö niitä pelejä elokuviksi.

Joonatan Itkonen

Aidosti hyvät pelielokuvat lasketaan yhden käden sormilla. Näistä helposti paras on Duncan Jonesin ohjaama aliarvostettu Warcraft, joka vetää vertoja melkeinpä mille tahansa fantasiaelokuvalle jonka nimi ei ole Taru sormusten herrasta. Elokuva kuitenkin floppasi niin rankasti lippuluukuilla, kiitos studion leikkaustoimien, ettei jatkoa tälle tulla näkemään. Mikä on suuri menetys kaikille hyvän korkealiitoisen fantsun ystäville. Toinen läpeensä hyljeksitty, mutta sisällöltään timanttinen filmatisointi on 90-luvun kulttiklassikko Super Mario Bros. Myönnetään, elokuva on aikamoinen susi, mutta sillä on hetkensä. Mielenkiintoisempaa on kuitenkin se toteutumaton käsikirjoitus, jota työstettiin kuvattavaksi vielä pitkälle elokuvan kehitysvaiheessa. Tätä versiota on kuvailtu massiivisena road trippinä, jossa Mario ja Luigi hurauttavat läpi sienivaltakunnan etsiessään keinoa syrjäyttää despoottina hallitseva Bowser. Vastaavanlainen täysin vakavissaan tehty fantasiaseikkailu toimisi hienosti nykyäänkin. Ohjaajaksi vaikka Andrew Stanton, jonka valloittava John Carter of Mars todisti, että pöhköstäkin lähdemateriaalista voi saada vauhdikasta katsottavaa. Olihan siinäkin korkeuksiin hyppivä duunari, joka pelastaa prinsessan ja puoli valtakuntaa.

Toni Turunen

Mikä tahansa peli tai pelisarja, jossa yksi, ylivoimainen sankari selättää kaikki mahdottomankin tuntuiset vaikeudet. Esimerkkeinä Dark Soulsit, Bloodborne tai Sekiro: Shadows Die Twice. Witcher-pelisarjan pohjalta tehty ensimmäinen tuotantokausi herätti lupauksia, tosin sen kohdalla kyse on tv-sarjasta. KonsoliFIN uutisoi tuolloin noiturin erittäin tarttuvasta Heitä lantti noiturille -biisistä, mikäli olet missannut sen.

Hurjana tulevaisuuden visiona haluaisin nähdä elokuvan, jossa katsoja voisi valita sankarin päämäärän. Elokuva voisi olla pelkkää tunnelmaa, taistelua ja pelon ilmapiiriä ilman minkäänlaista ääninäyttelyä, sotahuutoja ja tuskan ääniä ja kuolonkorinaa lukuun ottamatta. Epäonnistumisen hetkellä katsoja palaisi elokuvassa taaksepäin ja päättäisi uudestaan sankarin kohtalosta. Tätä mallia on käytetty sarjakuvamaailmassakin, jossa valitaan seikkailijoiden kohtalo etukäteen ja hypätään lukemaan oikeaan kohtaan.

--

Menivätkö valinnat nappiin vai metsään? Kerro meille mielipiteesi kommenteissa.

Kirjaudu kommentoidaksesi