Ghostface matkaa Woodsborosta aina New Yorkiin saakka – ensimmäinen Scream VI -traileri julkaistiin
Scream-saaga jatkuu tällä kertaa edellisten osien tapahtumapaikkana toimineen Woodsboron ulkopuolella.
Scream-saaga jatkuu tällä kertaa edellisten osien tapahtumapaikkana toimineen Woodsboron ulkopuolella.
Sonyn God of War taipuu televisiosarjaksi Amazonin toimesta, kertoilee Deadline.
Prime Videolle työstettävä God of War on ollut jonkinmoisessa kehityksessä jo maaliskuusta saakka, jolloin kuultiin myös ensimmäiset huhut televisiosarjan tiimoilta. Kunnianhimoisen oloista projektia työstävät Amazon Studios, Sony Pictures Television sekä PlayStation Productions.
Uudistettu Sonic myy mukavasti maailmalla.
The Witcher 3: Wild Huntin uuden sukupolven päivitys on saapunut innokkaiden ladattavaksi.
Ehostettu The Witcher 3: Wild Hunt oli tarkoitus saada julki jo kauan aikaa sitten, mutta erilaiset vastoinkäymiset ovat lykänneet julkaisua aina tähän päivään saakka. Nyt PC:llä, Xbox Series S|X:llä ja PlayStation 5:llä pelaavat pääsevät kuitenkin vihdoin käsiksi 4K-tarkkuuksiin, valokuvamoodiin, pelimekaanisiin uudistuksiin sekä säteenseurantaan ja muihin graafisiin kikkailuihin. Uudenkarhean trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Maailman toinen Super Nintendo World avaa ovensa ensi vuonna, helmikuun 17. päivä.
Japanin Osakassa viime vuonna avattu Super Nintendo World saa rinnalleen toisen vastaavan teemapuiston, tällä kertaa Universal Studios Hollywoodin yhteyteen. Tarjolla on monenlaista Nintendo- ja Mario-henkistä puuhasteltavaa Japanissa sijaitsevan huvipuiston tapaan – Toadin pitämää kahvilaa unohtamatta. Lisätietoja Universal Studios Hollywoodin sivuilta, täältä.
Square Enix on viljellyt Getty Images -vesileimalla varustettua taidetta Crisis Core –Final Fantasy VII– Reunion -pelissään.
Two Point Krampus!
Riot Games on solminut suuremman mittakaavan yhteistyökuvion Xboxin kanssa.
Paljonkos sitä tuli tänä vuonna pelattua?
Aivotonta ja intensiivistä räiskintää ja mätkintää yhdistelevä toimintapeli on mainio juuri edellä mainituissa asioissa.
Criterionin paluu Need For Speed -kehittäjän pallille sujuu toiveita riskittömämmin, mutta studio tarjoilee silti pätevän lisänsä nykyään harmillisen hiljaiseen genreen.
Strategisten roolipelien vaari on palannut näyttämään kaikille, miten tätä lajityyppiä oikein johdetaan.
Crash Team Rumble julkistettiin trailerin kera taannoisen The Game Awardsin yhteydessä.
Crash Team Rumble asettaa pelaajat neljän hengen tiimeissä toisiaan vastaan. Tuttua hahmokavalkadia on tietysti mukana Crashin lisäksi reilusti, vieläpä vaihtelevin kyvyin ja pelityylein. Meininkiä hidastavia alustarajoitteitakaan ei ole mukana, sillä yhteisiin kahinoihin voi liittyä laitteelta kuin laitteelta. Kehittäjänä toimii pari aiempaakin Crash-nimikettä työstänyt Toys for Bob.
Suicide Squad: Kill the Justice League sai odotetun trailerinsa taannoisen The Game Awardsin yhteydessä.
Trailerin pääosaan kohoaa hieman yllättäen Suicide Squadin sijaan Batman. Ikonisen viittasankarin ääninäyttelijänä nimittäin toimii vielä kertaalleen hahmoa esimerkiksi lukuisissa animaatiosarjoissa ja Arkham-peleissä tulkinnut Kevin Conroy. Conroy menehtyi marraskuun 10. päivä vain 66 vuoden iässä.
Armored Core VI: Fires of Rubicon teki ensiesiintymisensä vastikään pidetyn The Game Awards -tapahtuman yhteydessä.
Ken Levinen Judas sai ensitrailerinsa vastikään pidetyn The Game Awards -tapahtuman yhteydessä.
75 pelituntia myöhemmin näkemys viiden tähden arvosanasta on vain vahvistunut.
Sony jatkaa konsoliyksinoikeuksiensa tuomista myös PC:n valikoimiin.
Crime Boss: Rockay City on houkutellut mukaan roppakaupalla legendaarisia ysärinäyttelijöitä – ja vähän muitakin.
Huhtikuinen PlayStation 5:lle saapuva lisuri lupaa entistä eeppisempää menoa niin maisemien kuin etenkin massiivisten taisteluiden osalta.
Cyberpunk 2077 laajentuu Phantom Liberty -lisäosalla, vieläpä Idris Elban kera.
Monessa mukana olevan Idris Elban tulkitsema Solomon Reed lyöttäytyy Phantom Libertyssä yhteen kenenpä muun kuin Keanu "Breathtaking" Reevesin Johnny Silverhandin kanssa. Tarinapuolesta ei tiedetä vielä paljoa, mutta omia päätelmiä voi toki tehdä uutisen loppuun upotetun trailerin perusteella.
Cyberpunk 2077: Phantom Liberty on tarkoitus julkaista ensi vuoden aikana PC:lle sekä uudemman generaation konsoleille.
Cal Kestisin tarina jatkuu jo ensi vuoden maaliskuussa.
Roguelike-hitti saa jatkoa!
Kuningaskunta kutsuu kesällä!
Geoff ja Hideo ne yhteen soppii.
Segan pitkäaikainen maskotti päätti sitten vanhoilla päivillään yllättää kyynisen fanin totaalisesti.
Street Fighter 6 julkaistaan kesäkuun 2. päivä, ainakin mikäli PS Storessa vilahtanutta tuotesivua on uskominen.
PlayStation Storen tuotesivulla mainitaan julkaisupäivän lisäksi odotetun mätkinnän Deluxe- ja Ultimate-versiot, jotka todennäköisesti voi pistää ennakkotilaukseen lähipäivinä. Capcom itse ei ole vielä virallisesti kertonut ilmestymispäivää, mutta vuodesta 2023 on ollut puhetta. Hyvin todennäköisesti jotain kuullaan ensi yön The Game Awards -tapahtuman yhteydessä.
80-luvun lapsena ja suurena Karvisfanina otin ilolla käsittelyyn muiden vähän naureskeleman Garfield Lasagna Partyn. Miten siinä kävikään?
Amazon on aikeissa tehdä elokuvasovituksen ToeJamin ja Earlin seikkailuista, kertoo Hollywood Reporter.
Unanimous Median ja Story Kitchenin työstämää leffaprojektia käsikirjoittavat Hotel Transylvania 4 -elokuvastakin vastanneet Amos Vernon ja Nunzio Randazzo. Tarinan suhteen lienee itsestäänselvyys, että jälleen pelastetaan niin maapalloa kuin ToeJamin ja Earlin kotiplaneettaakin musiikin avulla.
Myös Gwent: The Witcher Card Gamen tuki päättyy ensi vuonna.
Pokémon Scarlet ja Violet ovat lupaavia avoimen maailman seikkailuja, jotka lopulta ajavat pelaajan hulluksi bugisuudella ja itseään toistavilla tehtävillä.
Elden Ringin Colosseum-päivitys julkaistaan 7. joulukuuta, kertoo FromSoftware.
Jo pidemmän aikaa huhuiltu Colosseum Update päästää pelaajat mittelemään voimiaan toisiaan vastaan joko yksin tai tiimeinä Limgraven, Leyndellin ja Caelidin areenoilla. Päivitys on maksuton kaikille pelin omistajille. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Elden Ring on saatavilla PC:lle sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.
https://youtu.be/uZ86Sk7iMSQ
David Harbour ja Jodie Comer ovat mukana mystisessä kauhupelissä, paljasti ensiksi mainittu.
Microsoft on aikeissa kohottaa omien studioidensa kehittämien pelien hintoja Xbox Series X|S:llä.
Microsoftin oman studioarsenaalin työstämien pelien hinnat asettuvat vuoden 2023 alusta lähtien 60 dollarin sijaan 70 dollarin hujakoille – Suomen eurohintoihin voinee lisätä tuttuun tyyliin vielä ylimääräisen kympin. Trendi nähtäneen siis jo ensi vuoden alusta ilmestyvien Redfallin ja Starfieldin yhteydessä. Kaikki Xbox Game Studiosin julkaisemat omat nimikkeet ilmestyvät toki jatkossakin suoraan osaksi Game Pass -palvelua.
Viides Indiana Jones -elokuva on saanut niin virallisen nimen kuin ensitrailerinkin.
The Callisto Protocol laajenee tasaiseen tahtiin ainakin kesälle 2023 saakka.
Kauhuntäyteinen sisältötulva käynnistyy helmikuun 7. päivä kaikille maksuttomilla New Game Plus- ja Hardcore-pelimoodeilla. Season Pass -sisältöä tipahtaa linjoille samaisena päivänä Outer Way -skinipaketin muodossa. Season Passiin sisältyvät myös maaliskuinen Contagion Bundle sekä vuoden 2023 keväälle ja kesälle ajoittuvat Riot Bundle ja jonkinmoinen tarinalaajennus. Tarkempia yksityiskohtia näistä kuullaan myöhemmin.
NieR: Automata vaatii omistautumista ja kertausta, mutta sen heppoinen tarina ei koukuta tarpeeksi tämän toteutumiseksi.
HBO:n The Last of Us -sarja on saanut lähestyvän julkaisunsa kunniaksi jo toisen trailerinsa.