PS Storen kesäalennukset käynnistyivät – hinnoista pois jopa 75 prosenttia
PlayStation Storen kesäalennukset ovat paraikaa käynnissä, totuttuun tapaan hurjin alennusprosentein.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
PlayStation Storen kesäalennukset ovat paraikaa käynnissä, totuttuun tapaan hurjin alennusprosentein.
Kohta päästään kilpikonnien makuun. Siis Turtles-pelien makuun.
Rellestyksen odottelu on kohta ohi.
Sonyn PlayStation Plus -lisäyksia on nyt linjoilla peräti kahdeksantoista nimikkeen verran.
Mitä pettymyksiä viihteen saralla nähtiin ja koettiin alkuvuonna?
Kaksi suurta peliyhtiötä kertoi perjantaina lisäävänsä peliensä inklusiivisuutta.
Stray-kissapeli saa kylkeensä vähintäänkin mainion ekstratuotteen, kissankantokopan, kuinkas muutenkaan.
Heinäkuussa pelataan pakohuonepeliä, kissaillaan, kettuillaan ja ollaan tien päällä.
Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge on yltänyt miljoonamyynteihin alle kuukausi julkaisunsa jälkeen.
Retrohuuruinen Shredder's Revenge päästää peräti kuusi pelaajaa mättämään jalkaklaanilaisia turpaan porukassa. Ilmeisesti meininki on ollut pelaajien mieleen sen verran paljon, että myynneissä on ylitetty jo miljoona kopiota, siitäkin huolimatta että peli nähtiin heti ilmestyessään Xbox Game Pass -valikoimissa.
Sonyn PlayStation Plus -palvelu saa lisää pelattavaa heinäkuun 19. päivä, kertoo PlayStation Blog.
Cupheadin The Delicious Last Course -laajennus on yltänyt miljoonamyynteihin.
Sonyn Game Pass -vastinetta ehdittiin odottaa ja kesäkuussa se tuli tilattavaksi. Mitä siitä voi sanoa muutaman viikon testiajon jälkeen?
Fobia - St. Dinfna Hotelon Pulsatrix Studiosin kehittämä ja Maximum Gamesin julkaisema ensimmäisen persoonan kauhupeli, joka muistuttaa monia kaltaisiaan, mutta tuo silti genreen jotain uutta.
Fall Guys on onnistunut haalimaan valtavan määrän pelaajia vaihdettuaan jakelumallinsa ilmaiseksi.
Vuonna 2020 PC:lle ja PlayStation 4:lle julkaistu Fall Guys: Ultimate Knockout on sittemmin pudottanut nimestään jälkimmäisen osan ja muuttunut vielä ilmaispelattavaksi parisen viikkoa takaperin. Tämän lisäksi myös Xbox- ja Switch-pelaajat ovat vihdoin päässeet karkeloihin mukaan.
Julkaisupäivä on vahvistettu! Toivottavasti kehittäjien häiriköinti loppuu nyt.
Kanuunat paukkuu ja rommit läikkyy!
Tätä menoa kun jatketaan, saadaan kolmetoista eri versiota.
Danganronpan inspiroima Inescapable julkaistaan vuonna 2023.
Sony on paljastanut (virallisesti) heinäkuun PlayStation Plus -valikoiman.
Disney Dreamlight Valley saapuu usealle alustalle syksyllä.
Bandai Namco on tuomassa Pac-Man Worldin nykymasiinoille.
Pac-Man World julkaistiin vuonna 1999 sille ihan ensimmäiselle PlayStation-konsolille ja myöhemmin vielä Game Boy Advancelle. Re-Pac-nimellä kulkeva ehostettu versio saa kylkeensä kaikki perinteiset parannukset, etunenässään lähemmäs nykystandardeja päivitettävä ulkoasu. Sisällöllisesti kyseessä on sama reilut parikymmentä vuotta vanha julkaisu viiteen kenttään jaettavilla kuudella eri maailmalla.
Sonic Frontiers sai taannoisessa Nintendo Direct Mini -lähetyksessä upouuden trailerin.
Sonic Frontiersia on nähty aiemmin lähinnä IGN:n ennakkovideoissa, jotka herättivät monelle huolta tyhjän tuntuisesta avoimesta maailmasta. Switch-versiota rummuttava traileri pyrkii osoittamaan tämän vääräksi heittäen soppaan myös perinteisempiä Sonic-putkijuoksuja, joista palkitaan etenemisen mahdollistavilla avaimilla. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
No Man's Sky julkaistaan Nintendo Switchille lokakuun 7. päivä, kertoo kehittäjä Hello Games.
No Man's Sky julkaistiin vuonna 2016 suuren hypen saattelemana. Avaruusseikkailu sai kuitenkin tuolloin nihkeän vastaanoton, sillä kokonaisuus ei ollutkaan aivan niin mahtipontinen teos kuin Hello Gamesin rummutus oli antanut ymmärtää. Niin vain kehittäjät jatkoivat kehitystyötä saaden pelaajamassoja puolelleen päivitys päivitykseltä ja laajennus laajennukselta. Switch-painosta hehkuttavan trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Kesäkuussa sukellellaan, huijataan korttipelissä, syödään pizzaa ja nautitaan jälkkäriä.
Tässä lie yksi vuoden paremmista peleistä?