Pian saapuvasta Tomb Raider -kokoelmasta saatiin viralliset julkaisukuvat
Ikonisen Lara Croftin paluu juurille lähestyy.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Ikonisen Lara Croftin paluu juurille lähestyy.
Resident Evil 4 saa kaikenkattavan Gold Edition -painoksensa ensi viikolla.
Resident Evil 4 Gold Edition niputtaa samaan pakettiin männä vuonna ilmestyneen emopelin sekä Ada Wongin tähdittämän, päätarinan ohessa tapahtuvan, Separate Ways -lisäosan. Lisäksi mukaan on niputettu Extra DLC Pack ja erikseen ladattava The Mercenaries -moodi. Julkistustrailerin ja nipun kuvakaappauksia voi katsoa uutisen lopusta.
Dave the Daver suuntaa huhtikuussa kohti PlayStation-konsoleita.
Sukeltelua, kalastelua, maanviljelyä, kalankasvatusta ja tietysti sushiravintolan pyörittämistä omalaatuiseen tyyliinsä yhdistelevä Dave the Diver nähdään sekä PlayStation 4:llä että PlayStation 5:llä, paljastettiin taannoisessa State of Play -lähetyksessä. Tämä on taatusti pleikkaripelaajien mieleen, päätyihän piskuinen indietuotos vuonna 2023 monellekin viiime vuoden parhaita pelejä luetteloivalle listalle.
Kolme peliä, yksi niistä täysin upouusi.
Rento maajussisimu Farming Simulator 22 rikkoo ennätyksiä niin myynneissä kuin pelaajamäärissäkin.
Sony päiväsi seuraavan State of Play -lähetyksensä huhuilujen jälkeen ihan virallisesti.
Horizon-sarjan toinen osa Forbidden West kääntyy monen muun PlayStation-pelin tavoin PC:lle.
Aloyn seikkailujen toinen osa julkaistiin vuoden 2022 alussa kumpaisellekin PlayStation-masiinalle – KonsoliFINin arvostelun voi lukea täältä. PC-versiota on odoteltu siitä saakka, ja nyt moisen julkaisu kalenteroitiinkin maaliskuun 21. päivälle.
PC oli myynnin ykkösalusta vuonna 2023.
The Last of Us Part II saa remasterointinsa ohella myös YouTube-dokumentin, aivan kuten edeltäjänsäkin.
Eläimellistä menoa luvassa.
Alan Wake marssii osaksi Dead by Daylightin selviytyjäporukkaa.
Pleikkarin PS Plus -tammikuu näyttäisi seuraavanlaiselta.
Bethesda avasi tuoreessa blogahduksessaan hieman Fallout 76:n (arvostelu) tulevaisuudensuunnitelmia.
Vuonna 2018 kulkuaan aloitellut Fallout 76 muistetaan julkaisusta, jossa oikeastaan kaikki mahdollinen tuntui menevän pahasti pieleen. Bethesda on kuitenkin jatkanut pelinsä tukemista aktiivisesti ja niin vain homma on saatu käännettyä hiljalleen kaikille paremmalle tolalle – pelaajamäärätkin huitelevat jo 17 miljoonan paremmalla puolella.
The Last of Us -moninpeliprojekti on tullut tiensä päähän.
Sony on julkaissut tuttuun tyyliinsä kätevän mahdollisuuden muistella päättyvän vuoden PlayStation-pelaamista.
Recap-henkisessä palvelussa pääsee tutkailemaan muun muassa vuoden ensimmäisen pelin, TOP 5 -nimikkeisiin käytetyt pelitunnit ja saavutukset sekä eniten tahkotun genren – niitä pelatuimpia teoksia voi selata myös kuukausittaisessa näkymässä. Kirsikkana kakun päällä tietysti se, kuinka ison siivun elämästäsi oletkaan käyttänyt tänä vuonna peliohjain kädessä ah niin lokoisasti sohvalla istuen. Uutisen lopussa muutamia tilastoja allekirjoittaneen pelailuista.
Sega tuo useamman klassikkosarjan takaisin!
PS1-klassikko saatetaan pian lisätä PlayStation Plus Classics -kirjastoon.
Joulukuun PlayStation Plus -nimikkeet ovat nyt ladattavissa.
Sony on paljastanut joulukuun PlayStation Plus -nimikkeensä.
Tarjolle saadaan kolme nimikettä, jotka kaikki edustavat varsin mukavasti toisistaan poikkeavia genrejä. Kaahailemaan päästään LEGO 2K Driven suosiollisella avustuksella, koukuttavaa pesusimulaatiota puolestaan tarjoaa PowerWash Simulator – Sable taas on kallellaan mukavan tunnelmallisen seikkailun suuntaan. Pelit menevät vaihtoon tiistaina, 5. joulukuuta.
Marraskuussa ratkotaan ihmisyyttä, yritetään selviytyä, räjäytellään vokseleita ja tasoloikitaan.
Psykopaattijäniksiä ja etsiväkoiria gfffögkfhjd.