Tällä kertaa nimittäin otetaan käsittelyyn vuoden positiivisimmat yllätykset. Pelit ja muut asiat, jotka eivät ennakkoon vaikuttaneet niin hyviltä, hauskoilta ja merkittäviltä, mutta jotka saivat kuitenkin suupielet ja peukalot kääntymään ylöspäin.
Käydään asiaan sen suuremmitta puheitta.
Risto Karinkanta
Riot Gamesin Valorant osoittautui vallan erinomaiseksi päivitykseksi CS:GOn toimivaksi osoittautuneeseen konseptiin. Valorant on runsaasti taitoa vaativa, armoton taktinen ammuskelupeli, jossa ammuskelua täydennetään hahmokohtaisilla erikoistaidoilla. Vaikka siitä ei olekaan Counter-Striken korvaajaksi, on se silti erinomainen täydennys genreen.
Vaikka Among Us ei olekaan vuonna 2020 julkaistu peli, on se varmasti vuoden suurimpia yllättäjiä. Massiivisilla pelaajamäärillään vain Dota 2 ja CS:GO ovat sitä pelatumpia pelejä Steamissa. Kyseessä on todella hauska peli kaveriseurassa, vaikka julkisilla palvelimilla peeloilun määrä onkin ajoittain lähes sietämätöntä.
Petri Kataja
Paljon oli pettymyksiä, paljon oli positiivisia yllättäjiä. Niin noin muutenkin sekä myös pelien puolella.
Nimittäin! Yksi suurimmista peliylläreistä oli Nintendon Switch-laitteelle julkaistu Paper Mario: The Origami King. Odotukset olivat alhaiset, sillä sarjan kaksi edeltävää osasta olivat pettymyksiä, jotka olivat ajaneet paperisen putkimiehen seikkailut yhä kauemmas ja kauemmas sarjan alkuaikojen upeista roolipeliseikkailuista. Mutta kuinkas sitten kävikään, The Origami King oli suorastaan hauska kokemus. Ei roolipeli, mutta hupaisa toimintaseikkailu, joka oli hupia alusta loppuun. Kunhan vaan vältteli turhia taisteluita normivihulaisten kanssa. Mutta muuten!
Toisena pelipuolen ylläripyllärinä toimi Hyrule Warriors: Age of Calamity, joka ei teknisesti suuria kehuja ansaitse, mutta hauskuutensa puolesta kylläkin.
Elokuvapuolelta haluan nostaa yhden asian esille: saimme katsottavaksi yhden kelvollisen pelielokuvan. Sonic the Movie julkaistiin alkuvuonna, eikä rainaa lasketa sinne huonoimpien pelifilmien kasaan, mikä useimmiten on genren elokuvien valitettava kohtalo. Kelpo raina, joka saa myös näillä näkymin jatkoa. Katsotaan, miten ensi vuonna käy Monster Hunterille ja kumppaneille.
A-P Kuutila
Näin alkusyksystä tulevien pelien listan, jossa huomasin ensimmäistä kertaa nimen Chicken Police. Sanoin sarkastisesti, että sen täytyy olla hyvä. Ajattelin sen olevan jonkinlainen 2D-indieräpöstys, jossa paimennetaan kanoja niityllä. Voi kuinka väärässä olinkaan.
Chicken Police oli jo julkaistu, kun se tuli uudelleen puheeksi Slack-kanavallamme. Vilkaisin pari kuvaa Steamin pelisivulta ja päädyin ottamaan teoksen arvioon. En lukenut siitä mitään tai katsonut edes lajityyppiä.
Laitoin pelin käyntiin ja olin myyty ensisekunneista lähtien. Sonny Featherland otti minua kädestä ja vei uskomattomaan seikkailuun, joka oli loistavaa huumorilla höystettyä audiovisuaalista tykistystä alusta loppuun. En edes muista, milloin olisin viimeksi uppoutunut peliin niin innokkaasti.
Senja Littman
Lautapelit. Tänä vuonna pelasin useita hienoja teoksia kuten Small World of Warcraftia, Pandemic: Hot Zone - North Americaa sekä Mansions of Madnessia. Edellä mainituista varsinkin viimeinen lämmitti innokkaan Lovecraft-fanin mieltä. En oikeasti muistanut, että lautapelien pelaaminen on näin mahdottoman hupaisaa!
Lue myös:
