Vuonna 2020 julkaistiin monen monta peliä, joista toimituksemme jäsenet valikoivat omat suosikkinsa.
Lyhyestä virsi kaunis, käydään asiaan.
Risto Karinkanta
Vuoden odotukset täyttävimpien pelien joukkoon kuuluu ehdottomasti Crusader Kings III. Paradoxin massiivinen voimannäyte on mielenkiintoisin suurstrategiapeli lähes vuosikymmeneen, ja peli tulee luultavasti olemaan elossa seuraavan vuosikymmenen erilaisten lisäosien ja päivitysten muodossa. Hiekkalaatikkomainen ja julmetun monipuolinen kuningassimulaattori opettaa historiaa lukion oppimäärää paremmin.
Rakentelupelien kuningas Factorio on ollut kehitteillä vuodesta 2013, mutta armon vuonna 2020 se on vihdoin valmis. Kyseessä on massiivinen, hyvin monimutkainen tehtaanrakennuspeli. Tyhmä paljon työtä tekee, viisas automatisoi kaiken. Ja sitä tässä todella tehdään, sillä liukuhihnat ja robottinosturit pyörittävät lopulta lähes koko planeetan kokoista teollisuuskompleksia.
Vastaavasti tarinallisten pelien puolella episodimaisen Kentucky Route Zeron ensimmäinen julkaistiin vuonna 2013 ja viimeinen keväällä 2020. Maagisen realismin mestareilta, kuten Gabriel García Márquezilta ja David Lynchiltä ammentava tarina on hämmentävä ja syvällinen kokemus. Kyseessä ei ole varsinaisesti helposti sulateltava peli, mutta se edustaa peliteosta, jota voi kutsua taiteeksi isolla t:llä.
Tarja P-K
Koska Star Wars Jedi: Fallen Order julkaistiin jo viime vuoden loppupuolella, se jää pois tästä junasta. Täten vuoden ykköspeliksi nousee Ghost of Tsushima. Ninja's Creediksi kaveripiirissä kutsuttu seikkailu oli elokuvallinen kokemus, jonka parissa vierähti reippaasti aikaa. Visuaalisesti vaikuttava ja zenmäiset metsävaeltelut mahdollistava pelimaailma oli omiaan koronauutisilta pakenemiseen.
Olen pelannut tälle vuodelle useita erilaisia nimikkeitä, kokeillut omia rajojani ja astunut sen suloisen mukavuusalueen ulkopuolelle. Monta ihanaa yllätystä on tullut sen ansiosta koettua, hyvänä esimerkkinä Hyper Scape, jossa on tullut kaveriporukalla seikkailtua. Itch.ion kautta on myös löytynyt hienoja indieylläreitä, joten kehotan kaikkia kurkkaamaan esimerkiksi jonkin game jamin tarjontaan.
A-P Kuutila
Vuodesta jäi mieleen muutama nimike. Chicken Police yllätti ja Book of Demonsin konsoliversion pariin olen palannut kerta toisensa jälkeen. Two Point Hospital on vallan mainio myös, mutta sen pariin palaaminen vaatisi runsaasti aikaa.
Olen ilahtunut myös parista päivityksestä vanhempiin nimikkeisiin. Juuri uunista tullut Stardew Valleyn päivitys toi mukanaan saman sohvan moninpelin, joka menee ehdottomasti testiin hellun kanssa.
Duck Gamen suurpäivitys puolestaan mullisti koko teoksen. Pelaajien määrä tuplaantui kahdeksaan, mikä tietysti moninkertaistaa kaaoksen ja hauskuuden. Harvassa pelissä voit tiukan taistelun jälkeen ampua itsesi kimmokkeella makuupussiin, valua alas viemäristä ja hävitä koko matsin.
Senja Littman
Minun on hirmuisen vaikea valita vuoden parasta peliä, koska tänä vuonna ei julkaistu kovinkaan montaa minua miellyttänyttä teosta. Luulin vielä alkuvuodesta, että Animal Crossing: New Horizons veisi vuoden peli -tittelin, mutta ehei. Viihdyin kyllä sen parissa, mutta nyt olen niin totaalisen kyllästynyt koko höskään.
Parhaat hetket koin melko pitkälti indie- ja kauhupelien seurassa. Syyskuussa avoimen maailman murhamysteeri Paradise Killer hurmasi minut sekopäisyydellään, ja heti perään visual novel Vampire: The Masquerade - Shadows of New York tyydytti verenhimoni. Lokakuun lopuksi pääsin vielä nautiskelemaan Amnesia: Rebirthin kauhuista sekä The Dark Pictures Anthology: Little Hopen hämyisästä tunnelmasta. Paremmuusjärjestykseen en kyseisiä pelejä pysty laittamaan, sillä kaikki ovat omalla tavallaan loistavia.
Petri Leskinen
Minulla on tapana nostaa indiepelejä parhaiden listoille, koska Animal Crossingin, The Last of Usin ja Tsushiman tapaiset teokset saavat näkyvyyttä (ihan ansaitusti) jo muutenkin. Hyvää pulmapeliä etsiville uskaltaa suositella sympaattista A Monster's Expeditionia. Kaahailu Art of Rally näyttää upealta, ja eriskummallinen Creaks ihastuttaa tunnelmallaan.
Niklas Isberg
Tänä vuonna on tullut pelattua hyvin vähän mitään oikeasti uutta, mutta Prisman asiakasomistajapäivien ansiosta pääsin käsiksi Sucker Punchin mestariteokseen Ghost of Tsushimaan. Verinen kostotarina on upeasti toteutettu samuraiseikkailu, joka jättää taakseen muut isot julkaisut, kuten The Last of Us 2:n.
Niko Lähteenmäki
Paljon on vielä kokematta vuoden 2020 annista. Tänä vuonna nähtiin taas kerrassaan huikeita pelejä, eikä aika tahdo riittää kaikkiin millään! Kokematta on vielä niin The Last of Us Part II, Tarjan mainitsema Ghost of Tsushima kuin Petrin mainitsema Paper Mariokin. Voisin listata muitakin, mutta päällimmäisenä tulevat nämä suuren profiilin teokset mieleen.
Tähän mennessä kokemani annin kirkkainta tähteä ei sen sijaan tarvitse kauaa miettiä: se on kenties kaikkien aikojen paras metroidvania eli Ori and the Will of the Wisps!
Petri Kataja
Sellainen vuosi. En antanut yhdellekään arvostelemalleni nimikkeelle viittä tähteä, yhtään todella säväyttävää peliä ei tullut vastaan. Niinpä näinpä on todella vaikea sanoa sitä yhtä ja parasta vuoden kohokohtaa.
Pidin kyllä Yakuza: Like a Dragonista, jossa onnistuttiin omasta mielestäni tuomaan roolipeligenre yhteen Yakuza-pelien kanssa, mutta vuoden paras -kruunua en sille aivan antaisi. Ori and the Will of the Wisps oli myös kelpo nimike, joka arvioissamme sai kahdestikin viisi tähteä muiden kirjoittajien kynistä. Kelpo peli, joskaan ei itselleni ehkä yhtä iso elämys kuin kollegoilleni, vaikka viisi tähteä kaunis tuotos ansaitseekin. (Mutta Hollow Knight on vielä parempi metroidvania.) Animal Crossing: New Horizons myös julkaistiin mitä parhaimpaan aikaan. Ja moni kollegojeni ylistämä nimike on jäänyt testaamatta The Last of Us Part II:sta ja Tsushiman haamusta lähtien.
Ehkä silti eniten ajatuksiini jäänyt nimike oli tänä vuonna Switchille saapunut Over the Alps. Pelissä palataan ajassa taaksepäin 1930-luvulle, mutta postikorttien muodossa. Pelaajan tehtävänä on valita haluamansa dialogi- ja tekemisvaihtoehdot tarjotuista, minkä myötä tarina etenee erilaisille urilleen. Paljon luettavaa, mutta sitäkin paremmin kirjoitettua. Lisäepisodi tekee vielä tuloaan, joten kaikkea Over the Alpsia ei ole vielä koettu. Hieno tuotos, suosittelen.
Mutta jos vastauksessa voi eksyä hieman toisen viihteenmuodon puolelle, niin Guy Ritchien ohjaama The Gentlemen -elokuva saa itseltäni kirkkaimman kruunun vuoden parhaana viihdepläjäyksenä. Hieno filmi, tähtinään Matthew McConaughey, Charlie Hunnam, Michelle Dockery ja Colin Farrell. Rainan ajattelukin nosti ihokarvat taasen pystyyn, hyvällä tapaa. Enpä tätä suotta käynyt (puolivahingossa) katsomassa elokuvateatterissa kahdesti.
Jaakko Herranen
Vuoden parhaan pelin kaksintaistelu käydään heittämällä The Last of Us Part II:n ja Ori and the Will of the Wispin välillä. Koska kyseessä ovat tyystin erilaiset kokemukset, jaan siis tittelin näille kummallekin.
The Last of Us Part II tarjosi mainiosti ensimmäisen pelin kanssa nivoutuvan narratiivin, joka esitettiin rohkeasti kahdesta eri näkövinkkelistä. Loppukliimaksi palkitsi ja jätti miettimään, mikä ilmeni myös nettikansan (aivan liian) raivokkaissa mielipiteissä. Upea pelikokemus, josta raapustelin spoilerintäytteisen artikkelin hieman julkaisun jälkimainingeissa.
Moon Studiosin Ori and the Will of the Wisps taas onnistui hämmentävästi parantamaan sitä kaikkea, mikä teki jo Blind Forestista oman julkaisuvuotensa parhaan pelin. Nätimpi, tunnelmallisempi, herkempi, kauniimpi, laajempi... adjektiiveja voisi keksiä loputtomiin. Aivan uskomaton seikkailu, joka jokaisen tulisi kokea.
Kärkikaksikon alla kuplivat ansiokkaasti ainakin Assassin's Creed Valhalla, Astro's Playroom, Streets of Rage 4, Spider-Man: Miles Morales sekä uuden konsolisukupolven myötä tauolle jäänyt Ghost of Tsushima.
Tero Lepistö
Parhaan pelin nimeäminen on ollut yleensä helpompaa kuin nyt. Vuoden varrelle mahtuu toki monta mainiota teosta, ja erityisesti avoimen maailman nimikkeet iskivät yhä yllättävän kovaa. Niin Ghost of Tsushima, Assassin's Creed Valhalla kuin Spider-Manin Miles Morales -lisäri tarjosivat kaikki kosolti laadukkaita hetkiä. Toki kahden jälkimmäisen osalta tilannetta edesauttoi uuden konsoliraudan mahdollistama sulavuus, kun Tsushiman saaren seikkailut ihastuttivat jopa vanhan pleikkarin turbiinin huudattamisen keskellä.
Erityismaininta täytyy jakaa Astro's Playroomille, joka tarjosi aitoa pelaamisen riemua mukavan kompaktissa paketissaan. Niin ja Black Ops Cold Wariin on tullut upotettua jo nyt yli 50 tuntia elämästään, mikä on tavallaan jopa huolestuttavaa – ei kai näistä saisi kenenkään itsensä vakavasti ottavan tosipelaajan enää nykyään tykätä. Tuoreimman coddon perinteinen moninpeli toimii vaan niin yksinkertaisen loistavana täsmälääkkeenä päivän askareiden nollaamisessa, kun 10 minuutin matseissa on vilinää ja vilskettä kuin korvatunturilla konsanaan.
Olli Ouninkorpi
Aika moni tänä vuonna julkaistu suurpeli jäi pelaamatta pitkälti siksi, että ei vain kiinnostanut tarpeeksi. Varmaan niitä tulee kuitenkin vielä joskus sivistysmielessä kokeiltua.
Mutta jo pelaamistani kriisivuoden teoksista paras on ollut World of Warcraftin uusin lisäri. Blizzard nousi jälleen yhden farssiksi lässähtäneen laajennuksen jälkeen kuopasta ja puski ulos todella hyvän paketin.
Toki yksi kuukausi on lyhyt aika lisäosan elämässä, mutta Battle for Azerothin kohdalla oli tässä vaiheessa ilmassa jo muutamia selviä varoitusmerkkejä, jotka loistavat nyt poissaolollaan. Tällä kertaa uusissa pelimuodoissa on pointtia ja gearauksesta on leikattu kunnon siipale sattumanvaraisuutta pois, mikä on aika mahtavaa.
Ei muuta kuin parset oransseiksi!
---
Lue myös:
Kommentit
Perhana, unohtui listata
Perhana, unohtui listata tähän kokonaan mainio Spiritfarer, joka meni pelitunneissa melkeinpä listan kärkeen ja nautin joka hetkestä.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi