Peliarvostelut

Mitä tulee, kun yhdistetään heikko ajotuntuma, täydellisen surkea juoni ja natsimainen tekoäly? Vastaus: Taas uusi pettymys pitkäkestoiseen Need for Speed -sarjaan.

Need for Speed: The Run seuraa Jackia, joka maksaakseen suuret velkansa mafialle, lähtee mukaan suuren autokilpailuun San Fransiscossa New Yorkiin. Pelin aikana Jack jää todella vieraaksi hahmoksi ja muutenkin juoni on täysin susi. Yksi asia juonessa on kuitenkin hyvää: sitä ei tarvitse kärsiä koko pelin aikana kuin ainoastaan n. 5minuutin ajan.

Pienistä vioistaan huolimatta Skyward Sword näyttää kuinka Nintendo uskaltaa tarttua uusiin haasteisiin ja onnistua niissä.

Ennen tietokonepuolella kovin suositut, mutta nykyään pääosin melko pienen yleisön huomiota nauttivat seikkailupelit eivät ehkä peleinä ole sieltä helpoimmin lähestyttävästä päästä. Hidas tempo, juonivetoisuus ja runsas luettavan tekstin määrä tuovat paikoittain ennemmin mieleen visuaalisen ja interaktiivisen kirjan, kuin täysiverisen pelikokemuksen. Kaikkia tällainen ei varmasti miellytä, mutta hyvää tarinankerrontaa ja usein toiminnasta vapaata, rentouttavaa elämystä arvostaville lajityypin surullinen kohtalo lienee eräs harmittavimmista tapauksista pelirintamalla.

Rockstarin kultakimpale, L.A. Noire, on kahdenkymmenen tunnin jälkeen koluttu läpi ja nämä kaksikymmentä tuntia säväyttivät niin kovaa, että vielä lopputekstien jälkeen tuli vellottua 40-luvun ihanassa tunnelmassa. Rikosten selvittely etsivän saappaissa on huumaavaa ja meno onkin välillä kuin Nicholsonin erinomaisessa Chinatown -leffassa tai, kiitos episodien, parahimmasta poliisi-sarjasta.

Battlefield. Tuo nimi tuo varmasti kaikille mieleen jotain. Toivottavasti jonkun positiivisen mielikuvan. Itselleni tuosta ytimekkäästä nimestä tulee mieleen juuri, mitä tuon sanan suomennos pitääkin sisällään: taistelutanner täynnä mitä erilaisempaa jalkaväkeä niin tarkka-ampujista lääkintämiehiin - unohtamatta tietenkin sitä, mikä tekee taistelutantereesta taistelutantereen: kulkuneuvot. Tankkeja, jeeppejä, hävittäjiä ja kaikkea siltä väliltä.

Valven muutamia vuosia sitten julkaisema erinomainen The Orange Box -eepos esitteli pelaajille muiden fps-herkkujensa ohessa uudenlaista älynkäyttöä vaativan Portalin. Muutaman tunnin kestoinen pulmapeli rakentui kierolla huumorilla ryyditetyn tarinan sekä pulmanratkontaa varten kehitellyn portaalipyssyn avulla pienimuotoiseksi pelaamisen merkkipaaluksi kasvattaen tuhansien kannattajien kulttikunnan.

Ovatko videopelit taidetta vaiko eivät? Tätä kysymystä käsitellään mediassa aika ajoin. Jos olet sitä mieltä, että pelit ovat taidetta, niin Child of Eden on mitä värikkäin esimerkki siitä.

Child of Edenissä pelaajan tarkoituksena on pelastaa Lumi-projekti, joka on joutunut virusten hyökkäyksen kohteeksi. Jos Lumi-projekti saadaan pelastettua, saadaan sen avulla luomaan ihmisolento Eedeniin. Pelin tarinaa ei lähdetä selittelemään tuon enempää ja se jääkin auttamatta sivuun.

Erittäin hyvä idea, mutta ei ihan loppuun asti hiottua pelattavuutta.

+ Loistava grafiikka
+ Seikkailua ja tutkiminen
+ Tunnelma
- Muka "avoin maailma"
- Ei juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa juoneen tai tehtävien lopputulokseen
- Päätehtävät liian kaavamaisia ja sivutehtävät toistavat itseään