Petri Leskinen
Olen jo vuosia liputtanut Playdeadin Insiden hienoutta. Tanskalaisstudion tummanpuhuva tasoloikka pudottaa pelaajan keskelle omituista mutta uskottavaa maailmaa. Teos vakuuttaa upealla taidetyylillään, haastaa mielenkiintoisilla pulmilla ja yllättää monella eri tavalla. Palaan harvan pelin pariin läpäisyn jälkeen, mutta Insiden pelaan läpi ainakin kerran vuodessa. Se on minun kirjoissani lähes täydellinen videopeli.
Kunniamaininnat Portal-sarjalle, The Witnessille, Return of the Obra Dinnille, Red Dead Redemption 2:lle ja FEZ-seikkailulle.
Risto Karinkanta
Mielipiteeni parhaiksi peleiksi kautta aikain olen jo äänekkäästi ilmoittanut. Nyt mielenkiintoinen kysymys onkin naarata täältä esiin ne, jotka ovat ilmestyneet tämän vuosituhannen puolella. Kasarin lapsena monet avainmuistoni liittyvät 90-luvun tapahtumiin, myös pelien osalta.
Onneksi muutamia varmoja osumia löytyi myös oikealta puolelta milleniumia. Ikiaikainen suosikkini on Deus Ex, joka julkaistiin kesällä 2000. Voisin lopettaa tähän, mutta kunniamaininnoillekin on syytä jäädä tilaa.
Niin ikään roolipeliteemaa jatkaen vuoden 2002 The Elder Scrolls III: Morrowind on ollut kerta kaikkiaan mullistava kokemus. Toisaalta harva peli tuli uniini yhtä vahvasti kuin Disco Elysium.
Indiepeleistä listalle pääsevät kaksi täysin päinvastaista kokemusta: äärimmäinen rakentelupeli Factorio ja toisaalta pelitaiteen syvään päätyyn sukeltava maagisen realismin kävelysimulaattori Kentucky Route Zero.
Joonatan Itkonen
Olen jo vuosien ajan hehkuttanut ja ylistänyt Disco Elysiumia, näin teen nytkin. Studio ZA/UM:n ainoaksi teokseksi jäänyt mestariteos on ajattoman kaunis, haikea ja nerokkaasti kirjoitettu tarina luusereista, jotka yrittävät saada tulevaisuudesta kiinni. On ehkä paras, että se jäi studion ainoaksi peliksi. Miten ihmeessä jatko-osa olisi voinut olla muuta kuin pettymys?
Rakastamani Final Fantasy -sarja on pysynyt laadukkaana yli neljän vuosikymmenen ajan, eivätkä Final Fantasy VII Remake- ja Rebirth-uusintaversiot pettäneet myöskään. Muita merkittäviä teoksia viimeisten 25 vuoden ajalta ovat Hades, Mass Effect 2, Half-Life 2, Portal 2, Dark Souls 3, Guitar Hero, Skyrim, koko Uncharted-saaga, Max Payne 3, Papers Please, Batman: Arkham City, Shadow of the Colossus, Legend of Zelda: Wind Waker, Witcher 3: Wild Hunt, Halo 3, sekä Super Mario Odyssey.
Senja littman
2000-luvun parhaat pelit? Olen tässä yrittänyt miettiä vastausta tähän visaiseen kysymykseen, mutten oikeasti muista, mitä kaikkia hyviä pelejä olen tässä 25 vuoden aikana pelannut. Ja aikahaarukka on yksinkertaisesti niin laaja, että täydellisen vastauksen antamiseen menisi liikaa aikaa ja tilaa.
Jos nyt muutamia mainitsen niin: Stardew Valley, The Witcher 3, Pillars of Eternity 1 & 2, Sunless Skies, Sherlock Holmes Chapter One, Skyrim, The Cat Lady, Night in the Woods...Tämä listahan jatkuu oikeastaan loputtomiin, sillä parhaat pelit on tehty 2000-luvulla.
Bonuksena vielä paras peli, jota en ole itse varsinaisesti pelannut: Alan Wake 2. Pelasimme tämän avopuolisoni kanssa kahdestaan, tai siis hän hallitsi ohjainta, minä seurasin (ja autoin tai häiritsin, riippuu näkökulmasta) vierestä.
Niko Lähteenmäki
Top 10: Super Mario Odyssey, Ori and the Will of the Wisps, Okami, The Legend of Zelda: Breath of the Wild, The Last of Us, Metal Gear Solid 2, Batman: Arkham Asylum, Marvel's Spider-Man, Alan Wake 2, It Takes Two.
Perusteluja? Noh, tähän varmaan saisi sepustettua ummet ja lammet kaikenlaista, mutta jos nyt muutamalla sanalla ensi hätään.
Super Mario Odyssey on mielikuvituksellinen ja suorastaan verraton tasohyppelykokemus, joka nivoo samalla todella hienosti yhteen Marion pelillisen historian eri tyylineen. Ori taas on metroidvania-genren kirkkaimpia edustajia, joka julkaisunsa yhteydessä sulatti täysin sydämeni. Okami puolestaan on iso henkilökohtainen lemppari erityisesti zeldamaisuudensa, graafisen tyylinsä ja veikeän käsikirjoituksensa vuoksi. Breath of the Wildia nyt tuskin tarvitsee kauheasti perustella, The Last of Usista puhumattakaan.
Isona Metal Gear -fanina oli pakko valita joku sarjan teos top kymppiin, ja asiaa huolellisesti puntaroituani valinta osui ehkä jopa hiukan yllättäen MGS2:een. Vaikka sarja on täynnä huippuhetkiä, en muista yhdenkään sen jälkeisen osan sytyttäneen ihan niin paljoa kuin päräyttävän ja yllättävän kakkososan. Samoin kävi Batman-sarjalle: Arkham Asylumin jälkeen ei samanlaista superkokemusta näkynyt, vaikka koko trilogia onkin kerrassaan mainio.
Insomniacin Marvel's Spider-Man taas täydellisti silmissäni videopelien supersankarikaavan ja It Takes Two puolestaan on kaikkien aikojen paras yhteistyöteos. Yllättäen valitsin listalleni myös kotimaisen Alan Wake 2:n, ja se taas johtuu siitä, että pienistä vioistaan huolimatta se on kenties kaikkien aikojen mahtipontisin suomalaispeli, joka jäi kaiken kukkuraksi päiväkausiksi kummittelemaan mieleen.
Petri Kataja
Pitäisikö sitä valita vain yksi paras peli? Pienellä miettimisellä voisin listata niitä kokonaista kymmenen kappaletta.
Niitä ovat Red Dead Redemption 2, Perfect Dark, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom, Resident Evil 4, Batman: Arkham City, Stardew Valley, Super Smash Bros. Ultimate ja äskettäinen Hades II.
Koeta nyt tuosta lähteä valikoimaan. Nintendo 64:n Perfect Dark on todennäköisesti se moninpeli, jota olen eniten pelannut. The Last of Us Part II puolestaan kiehtoo juonikuvioillaan, jotka saavat vuoronperään rakastamaan ja vihaamaan hahmoja suorastaan ennennäkemättömällä tavalla.
Batman: Arkham City oli aikoinaan suorastaan tajunnanpläjäyttävä kokemus, jonka pariin tekisi itse asiassa mieli palata pian uudelleen. Super Smash Bros. Ultimate puolestaan on kuin rakkauskirje videopeleille, sillä onhan mukana mahdoton määrä hahmoja, musiikkia, kenttiä ja vaikka sun mistä videopelisarjasta.
Zelda-seikkailut ovat maagisia kokemuksia, jotka kiehtovat nousevat melkeinpä joka kerta suosikkiseikkailujeni listalle, The Wind Waker ja uusin Tears of the Kingdom etunenässä.
Resident Evil 4, se alkuperäinen kokemus, on upea kuin mikä, samaten täysin eri kategoriaan kuuluva ja sisältöä pursuaa farmipeli Stardew Valley. Hades II tuntuu myös kuuluvan tähän sakkiin, mutta koska kyseessä on niin äskettäinen tuotos, niin en uskalla sitä kovin korkealla vielä nostaa. Pitää antaa ajan kulua.
Mutta ehkä se aivan ykkösnimike on Rockstar Gamesin Red Dead Redemption 2. Olen pelistä tehnyt useamman artikkelin, muun muassa sen maailman upeudesta, monimutkaisten tapahtumien löytymisestä ja pelin upeasta ulkoasusta.
Tämän lännenseikkailu on pullollaan tekemistä, minkä ohella se on yksi realistisimmista, sisältörikkaimmista ja kauneimmista videopelimaailmoista mitä on koskaan tehty. Tarinan edetessä taloja rakentuu, rautatiekiskoja pykätään ja maailma tuntuu muutenkin perin eläväiseltä.
Ei ole sattumaa, että pelaajien into studion seuraavaa seikkailua, Grand Theft Auto VI:a, odotetaan kieli ja muut ulokkeet pitkällä. Itse odotan näkeväni todella eläväisen maailman, jossa asioita tapahtuu upeammin kuin missään muussa pelissä ennen sitä. Red Dead Redemption 2 antaa odottaa paljon.
Tero Lepistö
Koko artikkelin tehtävänanto lähentelee melko lailla järjetöntä, kun mielessä pyörii valtava määrä hienoja kokemuksia vuosien varrelta. Mitä enemmän aihetta kuitenkin makustelee, sitä selkeämmin yksi nimi nousee omissa kirjoissa muiden ohi – sillä ekstrahöysteellä, että kyseinen peli mullisti oman tajunnan ohella konsoleiden FPS-markkinat.
Halo: Combat Evolved osoitti, miten toimivaa silmien läpi räiskiminen voikaan olla kahden tikun taktiikalla, kun toteutukseen oikeasti paneudutaan. Tämä yhdistettynä ennennäkemättömän eläväiseen tekoälyyn, eeppisiin kohtauksiin, huikeaan moninpeliin sekä komeaan kuorolaulantaan tekivät tiiliskivimäistä voimaa uhkuvan Xboxin syövereissä sellaisen vaikutuksen, jota tuskin kyynisenä setämiehenä pääsee enää kokemaan.
Sivumainintoina heitettäköön alkuperäinen Max Payne sekä hieman myöhemmin likimain täydellisesti niin yksin- kuin moninpelinä onnistunut Call of Duty 4: Modern Warfare. Siinähän sitä on äärimmäisen laadukasta pyssynpauketta jo yhden vuosituhannen edestä.
Tommi Viitanen
Ropellusten ystävänä Baldur's Gate 3 on muodostunut itselleni uudeksi lemppariksi. Olen usein ajatellut, että mitä lähempänä videoroolipeli on pöytäroolipeliä, sen parempi, ja nyt tätä lähestymistapaa syleiltiin oikein kunnolla. Joten kiitos Larian, jännä nähdä mitä sieltä tulee seuraavaksi!
